Huhu: Vilho Heikkinen Tapparaan 2022-23?

Paljon on parranpärinää virinyt tähän ketjuun viime aikoina. EIköhän Näykki näitä helmenaihioita seuraa aktiivisesti ja alkaa hiomaan niistä timanttia. Annetaan pojan nyt yrittää ensin.

14 tykkäystä

Minun mielestä Heikkinen on jo lähtökohtaisesti huono haku. Liian lyhyt. On taas toimistolla kustu oikein reippaasti omaan nilkkaan. Ei liian lyhyitä kannata hankkia. Esimerkkinä Metso. Pituuden takia Metsolakin passitettiin KHL:aan kasvamaan ja sitä kautta frangeja vuolemaan. Liigassa kun ei riittänyt.

Eiku…

Tuus ny Heikkinen itte kertomaan miten vedätit mestaruusjoukkueen pelaajahankintaa.

7 tykkäystä

Eliten mukaan 2cm pidempi kuin Helkku. Eli joko tutka vielä aamusta jumissa tai sitten mielestäni hassu ilmaisu. Mielestäni 184cm molari ei ole lyhyt.

4 tykkäystä

Huhussa on hyvää se että on huhuttu olevan try out. Mutta ei oikein ole sen oloinen hankinta mitä tarvis. Tämän kanssa Heljanko jää yksin.

Täällä jo lytätään Vilho Heikkinen ennen ensimmäistäkään peliä, yhtälailla ansaitsee näyttöpaikat kuin mitä kenttäpelaajat. Ei se rima kauhean korkealla ole suhteessa edelliseen, ei Piiroinen vaikka junnutalentti onkin vakuuttanu millään tapaa ei edes mestiksessä.

7 tykkäystä

Molarikeskustelu menee niin, että lyhyillä kassareilla jää aina yläkulmat auki, kun taas isommat molarit peittää maalin niin hyvin ettei tilaa oo kuin yläkulmissa.

7 tykkäystä

Molarikeskustelu varsinkin Tapparan ympärillä on lähes legendaarista :smiley: En tiedä, kirjoitetaanko näitä juttuja vähän kieli poskella, mutta en koskaan ainakaan itse pääse oikein kärryille tästä, miten oikeastaan asioiden pitäisi olla, että ne voisivat olla hyvin.

Kaksi eri keskusteluluokkaa:

a) Heljanko on ykkösmaalivahti ja vailla huolta huomisesta hänen pitää pelata kaikki pelit, mitkä jaksaa pelata. Kirittäjä saa sen 3-4 peliä per kausi niin miksi hankkia ketään.
b) Kirittäjän pitää olla sellainen, että hän pystyy pelaamaan vähintään puolet kauden otteluista, koska Heljanko voi loukkaantua tai hän ei välttämättä jaksa pelata kaikkia pelejä.

Mielestäni nämä kaksi ovat usein samoilla keskustelijoilla hyvinkin kaukana realismista ja toistensa kanssa melkoisessa ristiriidassa. En ymmärrä, tarviiko olla Einstein ymmärtääkseen, ettei vahvan ykkösmaalivahdin joukkueeseen niitä kokeneita huippuveskareita ole jonoksi asti tulossa - kun nuo maalivahdit kilpailevat keskenään. Heljangon takana kakkosmaalivahdin rooli ei kiinnosta todennäköisesti hirveästi markkinoilla ja se on ainoa rooli, jota Tappara tarjoaa. Jos siellä olisikin “kylmänä” koko kauden pelaamatta ollut “Kalnins” niin eihän tuo Heljangon loukkaantuessa mitään auttaisi oikeasti.

Vilho Heikkinen näyttää juuri sopivalta pelaajalta haastamaan Heljankoa sen, mitä haastaa halutaan ja voi jopa kehittyä tulevaisuudessa ihan kunnon veskariksi. Aika kylmää on kyyti ennen kuin on ukko päässyt edes testaamaan.

14 tykkäystä

Viestini pitäisi lukeman sarkasmitutkan alla. Löytänet pointin silloin.

5 tykkäystä

Pakkohan se on olla niin että hänessä on potentiaalia enkä sitä ala kyseenalaistamaan. Tapparassa on huippuluokan puitteet kehittyä. Jos kaikki menee hyvin niin näitä viestejä on hauska lukea parin vuoden päästä.

1 tykkäys

En sitä etteikö voisi loukkaantua, mutta montako kertaa Heljanko ollu telakalla Tapparassa ollessaan, tai ylipäätään monikaan Tapparan maalivahti. Vaikka paljon tulee pelejä ja kuorma on kova, ehkä se kuormittaa korvien väliä.

Tervetuloa omasta puolesta! Varmasti mitat täyttävä kakkosmolari runkosarjaan, niinkun sanottu ei kukaan ”Karhunen” tulis penkille istumaan tai jos tulisikin olisi turhaa isolla rahalla penkkiä kuluttamaan kun maalilla euroopan paras maalivahti.
Keväälle tarvittaessa koodinimi Kalnins jos näyttää että vahviketta tarvitaan

3 tykkäystä

Pitipä muuten tarkistaa tähän liittyen, että 182 sentillä Heljanko on Liigan tämänhetkisistä sopimusmaalivahdeista lyhin yhdessä Ässien Nick Rubinin ja KooKoon Stepan Vopravilin kanssa. Hyvin on koppi tarttunut pituudesta huolimatta.

Tuskinpa Heikkiselle tosiaan montaa peliä tulee. Jos ei ihan yllätä niin kevääksi sitten varmaan tuodaan kuitenkin joku parempi maalivahti pudotuspelejä ajatellen. Jotain potentiaalia varmasti on, Tapparalla ei ole mitään tarvetta hankkia pelaajia sulovileninä.

Pelaajien urakaaret on erilaisia. Ihan hyvin Vilhokin voi rakentaa itselleen vielä hyvän uran ja nostaa tasoaan kovempiin sarjoihin. Jos ei NHL:ään, niin johonkin muuhun sarjaan. Toiset kypsyy hitaammin ja kaikki ei ole kuin Barkov tai Laine. Monilla nuorilla alkaa nykypäivänä olla jo liiankin kiire urallaan eteenpäin.

Ja esim. maalivahtien primetime on jossain kolmenkympin korvilla usein.

Tämä enemmän yleisellä tasolla, kun monesti puhutaan, että joku on jo liian vanha ja hänestä ei tule mitään. Hyvän uran voi rakentaa vähän hitaamman ja mutkikkaammankin reitin kautta.

5 tykkäystä

Itse ainakin olin kuvitellut, että Tappara olisi päässyt jo eteenpäin näistä ”toivotaan toivotaan” mestis-kokeiluista. Ei tule heti mieleen suuria onnistujia, jotka ovat ensin pelanneet mestistä ok-tasolla ja sitten breikanneet liigassa.

Ei ole seuran toimintaa, joka tavoittelee Euroopan tasolla menestystä vuodesta toiseen. Katsoi kuinka vahvojen :lasit: takaa tahansa.

Voi olla ettei Tappara ole kauheen haluttu paikka kakkosmokelle, kun usein on aikamoinen este kiivettävänä ykkösenä.

10 tykkäystä

Hyvä ikä, ja viimeisen 3 kauden aikana 162 peliä runkosarja+playoffs (pois luettu korona kausi mitä ei pelattu). Viimekaudella sarja 6. Joukkueessa playoffseissa torjuntaprosentti 92%. Ihan oikeutetusti saa näyttöpaikan, enkä näe syytä miksei voisi olla kakkosveska. Koko 2022 vuosi aikaa antaa näyttöjä, uus kakkonen on sit siirtorajalle asti mahdollinen, jos steppi liian iso. Alkuun turvallinen tryout, niin ei muuta kuin onnea, ja hyviä koppeja!

4 tykkäystä

Ainakin Juha Leimun kanssa meni ihan mukavasti :smiley:

Aina pitää muistaa rooli mihin pelaajaa nyt haetaan. Ja se on tässä hetkessä Tapparan kakkosmaalivahdin rooli ja peliaika melko pieni. Mitään nimimiestä tuohon ei edes saa penkille istumaan. Heljanko on niin selvä ykköshevonen tuossa.

Ja edelleen Tapparan pitää myös pystyä kehittämään pelaajia. Ei kaikki voi olla valmiita pelaajia. Se vaatii myös organisaatiolta silmää nähdä potentiaali ja kehityskelpoisuus.

Ei esim. JMJ, Metsola ja Palola olleet mitään valmiita pelaajia aikanaan Tapparaan tullessaan. Eikä mitään junnujakaan. Jonkun JMJ:n ja Palolan suhteen monet oli jo heittäneet pyyhkeen kehään.

Tälläisillä onnistuneilla kehitysprojekteilla saadaan myös sitoutettua pelaajia seuraan yllättävänkin tiukasti.

5 tykkäystä

Niin, kolikolla on kaksi puolta. Kyllä seura siinä pienellä riskillä pelaa. Näen sieluni silmin, että syyskuun CHL-peleihin Helkulle napsahtaa korona ja siitä lähdetään pelaamaan tärkeitä vieraspelejä Heikkinen-Kohonen kaksikolla… Säästettiin ehkä se 50-60k € mutta voidaan hävitä CHL:n palkintorahat, jotka ovat sitten ihan eri summia.

Mutta näillä mennään. Itse en olisi ehkä tässä vaiheessa säästänyt. Pieni kilpailutilanne maalilla voisi potkia Heljankoa vielä entisestään eteenpäin. Nyt on ensimmäinen kerta, kun kukaan ei ole edes lähellä haastamassa.

1 tykkäys

Tappara ei myöskään ole euroopan tasolla mikään rikas seura, joten budetissa pitää käyttää eurot oikein. Ei mitään järkeä lyödä kakkosveskaan isoja rahoja, vaan luottaa ykköseen (Heljanko on myös pelannut mestiksessä pari kautta ok tasolla :wink:) ja panostaa kenttäpelaajiin. Jos taso ei riitä niin loppu kaudeksi voi katsoa nimekkäämpää kuten Kalnis. Kyllä se Sport Ässät yms kaatuu Heikkiselläkin, jos joukkue pelaa tasollaan.

4 tykkäystä