Ilveksen kannattajat ja fanitoiminta

Esitettiin toivetta, että ketju laitettaisiin kiinni. Tässä on ollut hyvää ja perusteltua keskustelua ja arvattaenkin ilkkumista ja asialle naureskelua. Se on tietenkin ymmärrettävää, ollaanhan verivihollisia. Minun mielestäni ketjua ei kuitenkaan ihan vielä tarvitse lukita. Tällä ketjulla on ollut tapana vetää sahanterää eli ketju saa rypäyksittäin viestejä, jonka jälkeen on taas hieman hiljaisempaa. Seuraillaan.

Minun mielipiteeni. Tiedoksi @valvojat, jotka tähän aiemminkin pingattiin.

P.S. Piilotin pari metakeskusteluviestiä liputuksen sijaan.

8 tykkäystä

Mielestäni keskustelu Tampereen toisen jääkiekkoseuran fanikulttuurista ja fanien toiminnasta on sellainen asia, josta voidaan tällä KESKUSTELUfoorumilla keskustella.

Kyllähän täällä keskustellaan myös Tapparan fanitoiminnasta (useampi eri ketju) sekä esim. fanitoiminnan lieveilmiöistä muualla. En näe syytä sille, että Ilveksen fanitoiminta pitäisi sulkea pois keskustelun aiheista.

Kunhan vältytään ylilyönneiltä sekä sanojen käytön suhteen että muutoinkin.

Tällä foorumilla keskusteluun usein osallistuu muutama hyvin asiallinen Ilveksen kannattaja.

11 tykkäystä

Tässä koko tapauksessa häiritsee ristiriitaisen tiedon määrä. Pingaan tähän @Naapuri:n, josko olisi hajulla tapauksesta.

Tähän mennessä olen lukenut ainakin seuraavia väittämiä:

  • Tapparan kannattajat hyökkäsivät Ilves-katsomoon
  • O41 jäsenet hyökkäsivät yksittäisten provosoivien tapparalaisten kimppuun
  • Järkkärit ryntäsivät Ilves-katsomoon
  • “Sitten myllytettiin”
  • “Huhut fyysisistä yhteydenotoista ovat vääriä”
  • Jotkut kokivat olonsa turvattomaksi
  • Sivullisten kommentteja tappelusta

Osaako joku faktisesti kertoa mitä siellä oikein tapahtui ja missä järjestyksessä?

En valitettavasti päässyt peliin (enkä näkemään TV:stä), koska olin reissussa koko viikonlopun. Yhtä epämääräisiä tarinoita olen kuullut, mutta mitään faktaa ei ole tarjota.

Tapparan väreihin pukeutunut nainen
Kannustaa ja taputtaa omilleen.
Puhtaita taklauksia, komeita maaleja jne :heart_eyes::raised_hands:

  • Juopunut ilvesfani poistetaan hallista.
  • Tapparafani sekä osasto provoavat.
  • Tappara menee 3-2 johtoon
  • Osasto sekoaa ja järkkärit pitelevät toimintaa kasassa niin hyvin kuin suinkin voivat.
  • Capo huutaa uhkauksia ja hu*raa perään.
  • Capo ja 2 muuta poistetaan hallista, ja heille annetaan porttikielto.

Sinioranssien sektiossa hymy ei hyydy.
Kannustetaaan loppuun asti. Summeri soi.
Hallin täyttää “HELJANKO HELJANKO” huudot.

8 tykkäystä

(kirjoittaja on perunut viestin ja se poistetaan automaattisesti 24 tunnin kuluttua, paitsi jos se liputetaan)

Olitko itse lähellä seisomakatsomoa vai mistä tiedät tämän?’

C päädyn seisomakatsomossa olin.
Tosin faktoja tästä on monelta taholta.
Esim: D - päädyn järkkäriltä ja jopa ilvesperheen muutama kaveri on tämän myöntänyt.

2 tykkäystä

Jonka jälkeen lisää ristiriitaisia tietoja ja jankkausta. Fakingrätsyleissöns.

@Rebeto67 Faktoja tapahtumien kulusta on vain yksi. Mielipiteitä, kertomuksia ja kokemuksia lukuisia. Minulla ei ole mitään noista, eikä oikeastaan asia sinänsä kiinnosta, mutta jotakuta kiinnosti tietää, mitä todella on tapahtunut.

1 tykkäys

Miten voit sitten tietää tarkasti mitä siellä on tapahtunut jos olit toisessa päässä hallia?

Sanon tämän nyt viimeisen kerran:
Minulla on asialle vahvistus järjestyksenvalvojan
sekä muutaman ilvesfani kaverin toimesta.
En tiedä miksi ne eivät totta puhuisi?
Seuraavan kerran palaan asiaan kun paikallispeli
on ovella, ja nähdään mikä sielä on meininki.

3 tykkäystä

4 viestiä siirrettiin toiseen ketjuun: Tarinat nimimerkkien ja profiilikuvien takana

En nyt jaksa alkaa tästä sen enempää korjoittamaan, mutta onhan tämä lainauksen osuus aivan verratonta huumoria. En vaan pääse yli tästä. Meni kyllä paikallispeli koko naapurustolta putkeen kuin Jeesuksen pääsiäinen.

11 tykkäystä

Ilves seurana on reagoinut kaksinaamaisesti.

Yhtäältä Risto Jalon jo aiemmin tänne linkattu, asiallisen käytöksen puolesta liputtava kirjelmä kannattajille:

Ja toisaalta väkivaltaa ja kostamista ihannoina tviitti juuri kyseisestä ottelusta.

https://twitter.com/i/web/status/1053351957333753857

3 tykkäystä

3 viestiä siirrettiin toiseen ketjuun: Tarinat nimimerkkien ja profiilikuvien takana

No jo on markkinat. Nimimerkki Robert ja Nollakulma tiivistää Ilves-foorumilla omat ajatukseni oikein hyvin; “Tuollaisessa jyrkässä seisomakatsomossa tuollainen humalainen henkillö on aina turvallisuusriski niin itselleen kuin etenkin alapuolella seisoville.”

Näitä tapauksia näkee hallissa aika ajoin ja toisinaan on tullut ihmeteltyä, että miksei järjestyksenvalvojat toimi kuten tässä tapauksessa toimivat.

“Järjestyksenvalvojia pyydettiin useaan otteeseen poistamaan kyseinen henkilö tästä katsomonosasta, jotta tilanne rauhoittuisi.”

Tämä on sen sijaan ihan hyvä pointti Osastolta. Olettaen toki, että siellä on provosointia tapahtunut. Maalin juhliminen ei toki sitä ole. Se, että onko loppuunmyydyssä hallissa paljoa tehtävissä on toinen asia. Mutta jos järkkärillä sellainen kutina on että kohta tuo huutelu eskaloituu, niin näin kyllä itsekin toimisin. Totuuden nimissä kuitenkin todettava, että en ole itse paikan päällä sellaista tilannetta todistanut, jossa moinen olisi ollut tarpeen.

2 tykkäystä

Olen sitä mieltä, että aikuisella ihmisellä pitää kantti kestää jos vastustajan joukkueen kannattaja vähän taputtaa ja provosoi. Olisiko järkkärin pitänyt mennä sanomaan tälle, että " älä nyt viitsi taputtaa ettei joku nyt vain satu suuttumaan".

6 tykkäystä

Ei tietenkään ja johan tuossa sepustuksessani oli tarkennustakin tuon suhteen. Jos siellä ihan rehllisesti riitaa haastetaan niin silloin toki, parempi siirtää joku kun selvitellä hetken päästä käsirysyä, mutta kuten totesinkin niin tuollaista tilannetta en ole itse hallissa todistanut.

Ketju avattiin ajastetusti 16 tunnin kuluttua.