Totta kai sitä ollaan käytetty ja ollut ns. viimeinen oljenkorsi meille Ipalaisille kiusata Tapparalaisia Tämän kauden jälkeen ei sitäkään voi perskules enään käyttää ja pakko nyt meidän viimeistenkin myöntää, että kaikilla mittareilla Tappara on urheilusuoritusten osalta liiga/sm-sarja/maratontaulukko huomioiden menestynein seura. Pulinat pois ja nyt on meidän aika aloittaa/jatkaa takaa-ajoa, että joskus osat taas vaihtuvat.
Vaikka pitäisi laulaa ”Euroopan ykköset.”
Ihailtavaa suoraselkäisyyttä ja pakko nostaa hattua, että pystyt rehdisti myöntämään tämän. Toinen palstaveljesi kieltää mutta suotakoon se hänelle. En minä kiusallani vaikka vähän leikitellen tuon kirjoittelinkin. Näin vain tuppaa asianlaita olevan. Ilves on jo hyvällä tiellä ja nyt olisi aika keskittyä vain omaan tekemiseen ja jättää sivuseikat huomiotta, sillä sitä menestystä tulee!
Totta hemmetissä itsekin olen käyttänyt TBK kortin miljoona kertaa. Toki ehkä enempi pieni pilke silmäkulmassa. Mutta että oikein Ilvesläisyyden viimeinen identiteetin ripe… Se oli paksua.
Edit. Ja näin jälkiviisaana, niin varmaan ajoin miinaan tässä keskustelussa. Mut oon viikon kykkinyt kuumeessa sisällä, niin ei ajatus kulje. Nyt voisin mennä ottamaan hiukan raitista ilmaa, kun olokin vihdoin antaa myöden.
Tähän liittyen, niin tuli syksyllä muistaakseni Tampere Cupissa vähän hihiteltyä joukkueiden kausarikamppisten mainoslauseiden eroa.
Ilveksellä - “Koe ilmiö josta puhutaan vielä kauan”
Tapparalla - “Näe Tapparan kotipelit”
Voi olla ettei ihan sanatarkasti osu, mutta suunnilleen noin Allekirjoittaa omalta osaltaan tuota lainattua tekstiä.
On se ainakin parempi kuin “stadin kingit” nykyään kun Helsingissä on vain yksi Liiga-joukkue.
Oma teksti oli toki vähän provokatiivisesti aseteltu ja näin Tappara foorumilla kun ollaan niin muotoiltu Tapparalaisia miellyttävään formuun ripauksella huumoria.
Sain tämän asian kanssa pienimuotoisen valaistuksen kuukausi aikaa. Kyllä Ilves voi Urheiluseurana mielestäni sanoa olevansa Tampereen ykkönen. Ymmärtääkseni Ilves on todella monipuolinen seura ja tekee hyvää ja tärkeää työtä urheilun eteen. Tarkoitan kun yhdistetään ry:n, OY:n, kuten myös jalkapallot sun muut toiminnat. Tässä asiassa kannattajien pitäisi ymmärtää puhua kokonaisuudesta. Kuulijan ja puhujan. Se että joku IPA teini rääpii päätään foorumilla tai livenä Tampereen ykkösestä, laskien samalla katsojamäärät, mestaruudet ja lässyttää samalla jotain pelosta, kun puhutaan jääkiekosta, on jotenkin suloista.
Ei aina edes tiedä mitä vastaisi.
Mutta omaa seuraa kun kannustaa, mieluummin ilman lippuja, saatte huutaa olevanne ykkösiä, kun ylitetään lajirajat. Mutta voiko kannustaa kokonaisuutta jos tarkoitetaan vain kiekkoa .
Ja oma seura on aina ykkönen te ehkä Tampereella, me Euroopan jääkiekko skenessä
Niin onhan Ilves kokonaisuudessaan vissiin suomen suurin, tai ainakin suurimpia urheiluseuroja. Ilves Ry liikuttaa valtavaa määrää lapsia kesät talvet eri palloilulajien parissa. Ilves Ry voitti muistaakseni jonkun palkinnonkin viime Urheilugaalassa… Olisiko liittynyt jotenkin seurassa toimivaan vapaaehtoistyöhön tai jotain. Et kai sekin joku näkökulma asiaan on.
Mutta kaikkineen tuo “iskulause” on saanut jopa hieman koomisia mittapuita. Silti pidän sitä hyvänä ja varmasti käytämme jatkossakin. Varsinkin kun se tuntuu juurikin aiheuttavan polemiikkia vähän siellä sun täällä, niin ilman muuta pitää jatkaa.
Olkaa te mitä olette ja me olemme mitä olemme ja mennään eteenpäin.
Hieman hymähdin.
Ps. Onko Ilveksen some asioista mitään omaa ketjuaan? Yritin löytää, mutta oliko vika miehessä, vai siinä että sellaista ei ole. Kun eihän tämä nyt ihan tän ketjun asiaa ole.
Eilen näinkin vai toissapäivänä vastaavan veljestään Paulista.
Juu, Ilves olikin twiitannut tuohon sen, saatesanoilla, että eivät keksineet itse.
Ilveksellä on siis vielä mahdolllisuus mestaruuteen tänä vuonna - Euroviisumestaruuteen.
No, leikki leikkinä.
Ja sitten teidän palstalla naureskeltiin Petri Käärijäiselle
Todella laadukasta materiaalia taas Ilvekseltä…
Hienosti ottaa ton TikTokin haltuun. Ja pakko sanoa että se on tällä hetkellä vetovoimaisin some jota Tapparankin pitäisi käyttää entistä enemmän.
Öötotanoinniin
No mikäs tässä sinun onlinerissa nyt oli se pointti?
Ihan normaali twiitti minusta
Tuo on Ville Niemisen lausahduksesta väännetty, joten varmaan se.
“Jos haluat pizzaa, mene pizzeriaan.”
Jokaisessa ilvesläisessä(kin) asuu pieni Tappara.
Aika surkeasti väännetty ipa-versio kyllä. Koska Ville Niemisen toteamus on juurikin sitä, että maalin edestä ne maalit on helpointa tehdä. Tyyliin Savinainen. Ja Ville Meskanenhan ei sinne mene, vaan on enemmänkin perimeter player ja suoralaukoja.