Ilves-Hockey Oy:n talous

Aina ryhdikäs Ilves ilmoittaa kulukuurista. Mieleen tulee, että tyhjästä on paha nyhjästä. Siellä odottelee vielä viime toukokuun tulos tälle kaudelle. Mikähän tuo tappio tälle 13 kuukauden tilikaudelle mahta olla. Jääköhän alle puolen milmun vai meneekö yli milmun?

Niin siinä toimihenkilöjutussa oli seuraavaa tuloksesta:

  • Kulurakennetta on väistämättä leikattava ja siihen on ryhdyttävä ennakoivasti. Saimme edellisen kauden aikana kurottua edellisten kausien tappioita kiinni, mutta päättyneen kauden osalta tulemme menemään väärään suuntaan, Ilves-Hockey Oy:n hallituksen puheenjohtaja Vesa Kainulainen kertoo tiedotteessa.

    Tulos 2015/04 oli tappiolla eli -264kEUR, eli jos suunta on väärä niin isompi tappio tulossa 2016/04. Itse arvaan tonne 400k-500k euron haarukkaa tappion . No sen kuulee sitte kun saavat joskus luvut julki.

Ilveshän jäi yleisötavoitteestakin muistaakseni jonkun 400 henkeä per peli, euroissa tekee varmaan 150-200t. Toki tuotakin voi hyvällä yritysmyynnillä kompensoida.

jatkoaika.comissa joku Ilveshenkinen kaveri lake79 on ristinyt Ilveksen tulevan konkurssin ilmeisesti Honkalehdon mukaan “Honkurssiksi:wink: Käyttäjä Tarinankertoja toivoo termille “levikkiä” joten pistetään tännekin :smiley:

2 tykkäystä

Miten ihmeessä tolla rosterilla voi tehdä tappioo. Yleisöökin käy kuitenkin se 4500 keskiarvolla. On sponsoreita hihat täynnä ja share porukkaa.

Tampereen suurin ja kaunein, mestaruudet tullu ennen 60 lukua ja fanit pistää laskeen viirejä, aina kun tulee kritiikkiä. Itse en pysty sääliin Ilvestä. Se kun on jotenkin niin ylimielisen oloista touhua kautta linjan.

7 tykkäystä

“Tampereen suurin ja kaunein”…tähän voisi näin taloustopikin alla todeta jo vuosien tai itse asiassa muutaman vuosikymmenen seurannan perusteella, että Ilves symppaajien joukossa todella paljon ihmisiä jotka eivät ole ikinä laittaneet penniäkään Ilves ry:lle, Liiga-Ilves ry:lle tai Ilves Hockey Oy:lle. Eivätkä tule laittamaan. Olisi seuran taustalla sitten ketä hyvänsä. Lähinnä torikeskusteluissa ja kahvipöydässä kannatetaan seuraa.

2 tykkäystä

Toimittaja Hiitelän näkemys, asiaa useamman ketjun sisältä

Paikallisaviisikin kynäillyt aiheesta

http://www.aamulehti.fi/urheilu/ilves-hockey-kiristaa-vyota-paattyneen-kauden-osalta-tulemme-menemaan-vaaraan-suuntaan/

Jos kerran päättyneellä tilikaudella mentiin huonompaan suuntaan (tappiota tulossa?), millä logiikalla nämä tehdyt leikkaukset ovat ennakoivia?

Ilveshän on hirveellä kulukuurilla, päästivät Joonas Riekkisenkin takaisin KalPaan. :joy:

Sori offtopic mutta tuon uutisen loppu kuulosti hyvältä :wink:

1 tykkäys

Tässä vielä Ilveksen omakin tiedote näistä kululeikkauksista. Tuo tiedotteessa mainittu A-Tili Oy, jonka kanssa toimeksiantosopimus on purettu, oli muistaakseni aiemmin Ilves-taustavaikuttaja Jouni Jääskeläisen firma. Nyt tuon firman hallituksesta löytyy Tappara-taustaisia henkilöitä. Mielenkiintoista.

Eli legendaarinen piiri pieni pyörii, pakkohan tosta oli päästä eroon, ettei ulkopuoliset pääse liikaa tonkimaan I-H:n asioita…

Saman päätelmän on tehnyt myös Jatkoajan nimimerkki Kunto

1 tykkäys

Ja naapurin forkallakin laskettu 1+1

Ja Ilves-Santtu ollut tänään ahkerana:

Tällaisia kamppiksia kun laitetaan pystyyn niin voi todeta, että kassa on tyhjä. Tapparallakin näitä oli 5-6 vuotta sitten ja samasta syystä.

Toivottavasti menee Bluusin mukana pois. Divarit porukat ei kuulu sm-liigaan!

Tästä kun Tappara taas vielä raivaa tiensä finaaliin, niin kyllä on hedelmällistä maaperää kaupitella Ilveksen kausikortteja ihmisille ja yrityksille. Varsinkin uusille. Mutta tämä näemmä koskikin vanhoja korttilaisia.

Tämä kertoo taas vahvasti sitä, että talous on aivan kuralla. Ainoa syy tällaiseen kampanjaan on ettei kassassa ole huhtikuulle tarpeeksi rahaa. Tällä yritetään saada likviditeettiä nyt ja samalla syödään ensikauden tuloista osa pois. Ei taida ipa pyöriä kauaa, ilman, että Vinnie antaa seuraavat rahat, jotta voidaan kituuttaa taas hetki.

Tiiä sitten, miten tämä Ilveksen taloudenpitoon liittyy, mutta on sitä muuallakin osattu.

Joo kyllä toi Honkalehdon CV on niin jäätävää luettavaa, että varmaan head hunterit soittelee perään yötäpäivää tälläkin hetkellä!

Kova kulukuuri menossa