Ilves-Hockey Oy - uusi aikakausi

Vaikka pidänkin @peterra :n useimmista kirjoituksista, en oikein ymmärrä Ilveksen asioiden kommentointiin puuttumista ja luulisin Ilveksen uuden tulemisen olevan täysin riippumaton meidän foorumin kirjoittelusta.
Vaikka tietenkin pidän itseäni äärimmäisen tärkeänä ihmisenä, sekä kirjoittaja, en usko kuitenkaan kirjoitusteni tekevän Ilveksen organisaatiolle missään määrin kiusaa. Samaa en tietenkään voi varmaksi sanoa muista tänne kirjoittavista, vaikka sitäkin epäilen. :smile:
Ennemmänkin Ilveksen uuteen tulemiseen voi vaikuttaa Ilveksen oman foorumin kirjoittelut, jos jotkut.

Kuten täälläkin jo tuli ilmi, kuuluu Tamperelaiseen kulttuuriin myös toiselle kuittaileminen. Lisäksi jo sanapari Hege ja Paskahalvaus oikeuttaa kuittailuun niin kauan, kuin meiltä hymy hyytyy. :wink:

Ilveksen uudelta organisaatiolta odotetaan edelleen näyttöjä puheiden lisäksi. Kyllä varmasti suurin osa ymmärtää Ipan nousun vaativan aikaa ja kärsivällisyyttä. Mielestäni Ilveksen nykyinen avoin tiedotustyyli on raikas sekä toimiva ja meidänkin organisaatio saisi siitä ottaa mallia,

5 tykkäystä

En varsinaisesti ole puuttunut kommentointiin, sanoin vaan mielipiteeni siitä. :stuck_out_tongue: Siinä on eroa. :slight_smile:

Tämä. Mutta ongelma on siinä, että se suuri ja kärsivällinen osasto on hiljaa. Tässäkin ketjussa voi hiukan ylemmäs kelailemalla lukea kommenttia, jossa enemmän tai vähemmän suoraan jo tuomitaan tämä “Uusi Ilves” epäonnistuneeksi, ettei mitään muutosta tullutkaan. Vähemmistön ääni kuuluu vahvasti, kun enemmistö vaikenee odotellen. Mielestäni on kovin varhaista arvioida Ilveksen muutosta. Palataan muutaman kauden päästä asiaan.

Itselleni on ihan se ja sama, mihin tyyliin täällä Ilveksestä kirjoitellaan. Naureskelkaa, moittikaa, kehukaa tai ihan mitä vaan. Ilveksen toiminta erityisesti 2000-luvulla on antanut kaikki aiheet naureskeluun. Toisaalta, ei siitä nyt vieläkään niin kauaa ole, kun Tappara oli pikkuveljelle seuraa pitämässä sarjataulukon alapäässä…

Lähinnä toivon, että kukaan ei edes semi-tosissaan ole tuomitsemassa Ilveksen muutosta tässä kohtaa. Lienee ikäviä yllätyksiä tulossa, jos näin on. Mikäli netissä kirjoiteltuihin huhuihin on uskomista, niin Jalo sai seuran käsiinsä huomattavasti paskemmassa kunnossa kuin julkisuuteen annettiin ymmärtää. Joukkueen rakennus tälle kaudelle oli auttamatta myöhässä ja kun kassa oli tyhjä, niin miten kania ei voitu hatusta vetää. Yleisö palaa kyllä, kun seura osoittaa oikeasti merkkejä muutoksesta. Eiköhän Ilves-fanit jo ole oppineet olemaan luottamatta pelkkiin sanoihin.

Kaikista ongelmistaan huolimatta Ilveksessä on kuitenkin jo hyviäkin asioita. Kyllä itse pidän esim. Koivulan johtamaa Ilveksen junnukaartia hyökkäyksessä ihan pätevänä…

Tästä nyt tuli näemmä hieman yleisempi jaaritus, mutta menköön silti Jarkille vastauksena. Älä siis @Jarkki ota henkilökohtaisesti tuota yleistä lätinää.

5 tykkäystä

Yksi viesti siirrettiin toiseen ketjuun: Palautetta kanssakeskustelijoille

Yksi viesti siirrettiin toiseen ketjuun: Palautetta kanssakeskustelijoille

Yksi viesti siirrettiin toiseen ketjuun: Karri Kivi - Ilveksen päävalmentaja 2016 →

Valitettavasti Ilves alkaa vääjäämättä lähestyä omaa paikkaansa Liigataulukossa.

Nyt täytyisi jonkun omistajista laittaa kättä taskuun jotta Ilves saisi laajuutta rosteriinsa.
Ei ole enää Amerikansetääkään, joka järjestäisi pikavipin jota ei tarvitse maksaa takaisin.

7 tykkäystä

Ilves on jo pari pelaajaa hankkinutkin. Tiedä vaikka omistajat olis jo taskujaan kaivelleet. Mutta tottahan tämä on, että huonolta näyttää.

1 tykkäys

Yksi iso osa Ilveksen tulevaisuuden suunnitelmista on uusi Kaupin Sport Center, jonka kanssa Ilves aikoo tehdä laajaa yhteistyötä:

Näin isoa laivaa ei käännetä parissa vuodessa vaan Ilves-fanienkin tulisi luottaa uusien toimijoiden suunnitelmiin.

3 tykkäystä

Nii…
Toisaalta ilveksen realistinen tavoite on 10 sakkiin ja se on vissiin 5 pisteen päässä.
Ettei siellä nyt kauheen huonosti mee, tavoitteisiin nähden.

Se mikä näyttää sit selkeesti huonommalta, niin päävastustajat lienee edelleen sport,kookoo,saipa,kalpa ja kerho.
Yks noista on takana ja sekin saanu pelin kulkeen. Muut on edellä, Saipa ja Kookoo jo ottanu pienen välinkin.

Kyllä yleisötavoitteesta ollaan isosti jäljessä ja puolustus vuotaa huolestuttavalla tavalla. Sarjataulukossa ovat kyllä pisteissä vielä ihan mukana ja kaikki on auki toistaiseksi.

Yksi viesti siirrettiin toiseen ketjuun: Ilves roster 2017-18

1 tykkäys

Oisko vähän ipamaiseen tapaan yltiöoptimistisesti kirjoitettu toi artikkeli? :smiley: Ei vaan, onhan se mukava mennä CHL-kentille kun on maalikuningas ja pistepörssin kärkinimi joukkueessa. :thumbsup:

6 tykkäystä

Toivottavasti Ilves panostaa nyt pitkäjänteisesti tulevaisuuden kehittämiseen. Laivaa ei käännetä hetkessä.

Olen aikaisemminkin näin sanonut, että lahjakkaita nuoria pelaajia on joukkueessa ja hyvä, että ovat nyt sitouttaneet pelaajat joukkueeseen.

Fanit näkevät monesti vain nykyisyyden ja muistavat hieman lähimenneisyyttä. Joukkueen johdon pitäisi nähdä kauas tulevaisuuteen.

Ps. Joku voisi laskea, että kuinka monta eri valmentajaa Ilveksellä on ollut esim. 2000-luvulla vaikka [Wikipediasta]. Ehkäpä tahti hieman rauhoittuu nyt Kivi -kausilla?

2 tykkäystä

Ehkä. Kivellä on tosin luultavasti äärimmäisen vankka asema Ilveksessä. Viime kausi oli ihan ok suoritus. Pienestä tosin oli kiinni, että ei tullut lähtö jo sääleissä.

Nykytilanteessa jollain muulla valmentajalla olisi jo luultavasti painetta päällä. Varsinkin, jos tahti ei ala muuttua. Ilves on yleisötavoitteesta reilusti jäljessä ja joukkueeseen on kesken kaudenkin panostettu. En tiedä ollaanko pelaajabudjettia ylitetty.

Pidän kyllä Kiveä hyvänä valmentajana.

Vaikka vasta reilu ensimmäinen kolmannes on tätä kautta pelattu, niin melkoinen
ihme täytyy tapahtua, että kympin-sakkiin Ilves itsensä nostaa ja sittenhän on taas tämäkin
kausi pelattu ja en usko, että viivan alle kauheasti plussaa jää. Siinäpä onkin taas
yhtälö ensikautta varten, että mistä niitä pelaajia saadaan ja millä rahalla.

Se on hyvä, että nuoria pelaajia pystytään sitouttamaan, mutta Ipalla vain valitettavasti
on pitkät perinteet siinä, että ne kaikkein lahjakkaimmat hukataan muualle tai ei ole
rahaa pitää niitä.
Pari tulevaa kautta on varmasti Ilvekselle haastavia, koska nyt siellä ei ole Vincent-setää joka
kuittailee tappioita ja on kyllä perin riskialtista rakentaa tulevaisuutta nykyliigassa “puolikuntoisen
Sandellin” ja muutaman oman junnun varaan.

5 tykkäystä

Onhan tämä Ilve fanin kirjoittama juttu, ehkä siten yltiöIlvemäinen.

En kyllä tuota maailman kymmenen ihmeen joukkoon nostaisi, kun sijoille 8-10 on matkaa 8 pistettä ja joukkueen akilleen kantapäitä (puolustus ja maalivahtiosasto) juurikin on viime aikoina saatu vahvistettua.

1 tykkäys

Heleniuksen torjunta% viidessä pelissä 87,15.
Joel Piskula 13 peliä 0+0 -5
Floodi vielä kirjoittamaton kortti, mutta ei nuo muut vahvistuksen kriteerejä täytä.

9 tykkäystä