Ilves-Hockey Oy - uusi aikakausi

Kunto kirjoittanut asiasta Jatkoaikaan iltapäivällä: Ilveksen talousasiat | Sivu 154 | Jatkoajan keskustelupalsta

Tiivistäen: 225 000 euron voitto on muuttunut liki vastaavaksi tappioksi, koska tuloja on suurenneltu ja kaikkia menoja ei ole laskettu.

4 tykkäystä

Ja vielä poimintana tuosta jutusta se myrkyllisin kohta:

Honkalehdon tiimi keskittyi tähän tapahtumaan (todnäköisesti iso tulonlähde Sponsvisionille) ja samalla ote herpaantui muusta myyntityöstä. mm yritysmyynti sakkasi. UJ-tapahtuma tuli Ilvekselle siis hyvin kalliiksi.

Honkalehto ansaitsisi ikuisen porttikiellon Hakametsään ja tulevaan Areenaan. Ihan vain kauniina eleenä.

9 tykkäystä

Käytännössä Sponsvision on jo mennyt nurin. Katselin yhtenä päivänä heidän sivujaan ja siellä päivitellään kovasti uusia toimijoita, koska Honkalehdon jäljiltä Ilveksestä paljastuu sellainen ryppy, että he tietävät jo siellä käytännössä, että Esan hommat urheilubisneksessä ovat päättyneet. Aika kovat kuprut teki Ilvekselle - toki pitää muistaa, että Honkalehto kantaa koko touhusta viime kädessä vastuun, mutta Ilveksen koko entinen omistus ja hallitus ovat olleet periaatteessa oman edun nukkehallituksia, joissa ei ole ajateltu Ilveksen parasta vaan omien yritysten parasta.

Honkalehtohan tuli TJ:ksi juuri siksi, että nämä hallituksen jäsenet eivät aiemmin tykänneet Kangasalta tulleesta TJ:stä, joka vaati hallitusta muuttamaan toimia Ilveksessä. Honkalehto oli sopiva - ei pätevä.

3 tykkäystä

Tais olla iso virhe tuo Honkalehdon kaksoisrooli Sponvisionissa ja Ipassa. Näistä “Ilvekselle epäedullisista, tietyille henkilöille edullisista” diileistähän se Sjöblomkin avautu, kun mäjelle lensi. Nuo Honkalehdon jatkuvat valheet talouden tilasta ja tuloksista kesken osakeantien kanssa kummastuttaa, miksi saa vastuuvapauden? Tuo peli oli joulukuun alussa ja vielä tammikuun lopussa Esa infosi +225k€ tuloksesta.

Ulkojäille pienen tappion voisi sietääkin ( alle 100k€). Onnistunut tapahtuma. Paljon väkeä peleissä, ottelut nelosen ilmaiskanavalla pe & la parhaaseen aikaan ja iso medianäkyvyys lehdissä & netissä. Kai noista jotain tulojakin myöhemmin seurasi. Ehkä edesauttoi hieman myös loppu kauden boomiakin?

Mutta Esasta puhuttaessa pitää muistaa, että hänelle tuli mailalaskutkin ihan puskista.

10 tykkäystä

Voisiko joku avata tämän Sponsvision-kuvion tarkemmin? Onko Honkalehto tehnyt Ilveksellä bisnestä? Toisin sanoen saanut hyötyä omalle puljulleen Ipan kyntäessä ja tehdessä jatkuvasti tappiota?

Ilves teki vuosia tappiota suuria summia, mikä tuolla yleisöpohjalla on käsittämätöntä. Talousasioista valehdeltiin vähän väliä ja ongelmia oli mm. Veroviraston kanssa? Eikö tässä olla jo lain harmaalla alueella?

4 tykkäystä

Ilves osti markkinoinnin Sponsvisionilta eli käytännössä…kaiken. Sponsvision mainosti aika pitkään sillä, että se tekee yhteistyötä Ilveksen kanssa. Sponsvisionin omistaa Esa Honkalehto ja joku hänen kaverinsa. Kaksi ihmistä omistaa firman. Ei tuo Sponsvision merkittäviä voittoja ole tehnyt ja yritys on lähinnä hassua puuhastelua ja itse en tuohon yritykseen kapsahtaisikaan, jos markkinointia haluaisin.

Visuaalisesti surkeat sivut ja epäammattimaisen oloinen muutenkin. Jos markkinointia myyvä yritys ei pysty markkinoimaan itseään paremmin niin todennäköisyys sille, että asiakas, joka uskoo, että se pystyisi markkinoimaan jotain muuta tai jonkun muun tuotetta on todella pieni. Tyhmä ei ole se, joka pyytää - vaan se, joka maksaa. Itse en maksaisi tuolle Sponsvisionille missään tilanteessa latin latia.

6 tykkäystä

Millä tuo sponsvision saatiin aikoinaan ujutettua tuohon väliin? Miksi Ipan tarvitsi antaa siivu sponssi tuloistaan tuonne?
Eipä käy kateeks Jalon hommaa, perustusten alta löytyy vain kuoppia joita on vähän peitelty. Mutta eiköhän Esalle taas kohta joku TJ pesti saada, mitäs kisoja Suomeen olis tulos? Onhan kaverilla kokemusta EM kisojen järjestämisestäkin.

Täältä voi tarkastella sposvisionin tulosta viime vuosilta:

Nuo vaan eivät kerro kuinka suuri osa on pumpattu Ilveksestä. Nimimerkki Kunto kertoi jossain että Honkalehdon kertomasta tuloksesta ulkojäiltä puuttui sponsvisionin osuus + muita kuluja ja tämä selittäisi erotuksen. Tuosta voisi nopeasti laskea sponsvisionin tienanneen ulkojäistä 200 000 - 300 000 €. Ihan hyvin siis. Täyttä huhua ja mutua siis tämä kuitenkin.

Jaaha Esa on auttamassa Linna Golffia tekeen veteraani golffi tapahtumaa… Mahtaa kaveri olla kovaa puhuun ku takana olevista raunioista huolimatta hommia piisaa.

2 tykkäystä

Mä luulen, että se tuli vähän niin kuin osana diiliä. Tää kuulostaa aika karskilta ja menee varmaan jo salaliittoteorian piiriin, mutta itse ihan oikeasti luulen niin, että Ilveksen korruptoitunut entinen hallitus oli useamman firman voimin kuppaamassa Ilvestä. Sitten tuli nämä vaihtuvat TJ:t, kun Virolainen kävi hetken hoitamassa hommia ja sitten oli tämä Sjöblomin ostosuunnitelma kanssa. Vanha hallitushan mustamaalasi uuden ostajan & tj Virolaisen ja molemmat lyötiin yhteisellä päätöksellä ulos, koska “eivät olleet Ilveksen hengessä mukana.” Kannattaa muuten ottaa talteen, että palanut haisee aina lähes kaikessa, jossa mainitaan, että “x ei ollut oikeassa hengessä.” Kiertoilmaisu sille, että ei ole mitään oikeaa syytä, joten keksittiin jotain abstraktia ja vaikeasti selitettävää (P.S. olen saanut yhdestä työpaikasta jälkeenpäin kuulla, että minua ei palkattu, koska minulla oli väärä henki (kyseenalaistin toiminnan perusperiaatteet, koska ne olivat melkoista työntekijän kusetusta.)

No yhtä kaikki tuo operatiivinen hallitus Ilveksestä, jolla oli omia lääketaloja ja mailantoimittajia Ilveksessä kiinni niin alkoivat pelätä omien bisneksiensä puolesta, kun Sjöblom ja Virolainen vihjailivat, että kohta muuten on pojat sellanen juttu, että tämmöset bisnekset loppuu. Sitten tämä porukka vaan työnsi noi Ilveksen vastaiset toimijat ulos ja syötti saman tarinan omistajalle Amerikassa, joka nielaisi syötin. Yllättäen jostain kassakaapin lokerosta löytyi vanha kunnon Honkalehto hoitamaan TJ:n hommia, joten eiköhän se Honkalehdon puolikas siitä diilistä ollut juurikin se, että yhteistyö tulee olemaan Sponsvisionin kanssa intensiivistä. Mitään muuta järkeä ei Esan olisi ollut tuohon kuppaukseen lähteä mukaan.

Ilves on ollut vuosia monelle toimijalle pelkästään lypsylehmä, jossa pieni Ilveksen sisäpiiri vetää naruista ja kasvattaa Ilveksen velkaa samalla kun oma bisnes kasvaa voittoa. Kyllä Ilveksen kaikki toimijat ovat tuon todellisen tilanteen tienneet jo kauan, mutta kuppausta jatkettiin niin kauan kuin lehmä vaan jollakin keinoin saatiin hengissä pidettyä. Nyt tänä keväänä tuli ekaa kertaa tilanne, että lehmä olisi kuollut, jos kuppaaminen ei olisi loppunut.

6 tykkäystä

Kyllä muuten on taas aika lähellä se päättyneellä kaudella ilvesleiristä uhottu paskahalvaus…

7 tykkäystä

“Ilves-Hockey Oy:n toimisto muuttaa Takojankadulta Kissanmaankadulle elokuussa. Uusi yhdessä tasossa sijaitseva toimisto on kooltaan 120 neliömetriä, ja sinne sijoittuu yhtiön koko henkilökunta sekä operatiivinen johto. tiedote ohessa”.

Linkki tiedotteeseen:

Jaaha sieltä saadaan Ilves naapuriin. Eikös tämä nykynen toimistokin ollut jonkun omistusjärjestelyn kautta saatu?

Todellakin naapuriin, etäisyys noin sata metriä. Ilves muuttuu yhä tapparalaisemmaksi. Viimeisimpinä norjalaishankinta ja nyt muutto samalle kadulle.

19 tykkäystä

Eihän siitä ole kuin pari vuotta, kun Ilves isolla tohinalla muutti tuohon Takojankadun toimistotilaan. Haiskahtaa siltä, että Jalo on katsonut toimistotilaan uppovia kuluja ja otsasuoni on alkanut sykkiä. Ilmeisen suuret tilat heillä kuulemma onkin nyt.

Hienolla paikallahan tuo Ilveksen toimisto on, mutta mitä sitä ohimennessä olen katsonut niin varmaan hitusen liian prameat tilat siihen, että tuo kannattaisi. Kuitenkin fanituotemyynti yms. on karkaamassa entistä enemmän internettii, joten toimistolla hoidetaan nykyään ns. transaktioita entistä vähemmän. Pukumiesten kopperot, joissa sitten näpytellään faksia ja tuloslaskelmaa jne. jne. toki tarvitaan, mutta siihen riittää loistavasti toimisto syrjemmässäkin.

Jalo on todella pistänyt Ilveksessä tuulemaan - ja todella hyvä näin. Alkumatkalla ovat, mutta positiivisia signaaleja tulee siitä, että nyt mennään varat edellä.

Se on sitten Ilveksen toimistokin sitten Tapparan toimistoa korkeammalla :wink:

Pyrkivät noudattamaan hyväksi havaittua polkua parempaan menestykseen :wink::wink:[quote=“Naapuri, post:302, topic:4196”]
Se on sitten Ilveksen toimistokin sitten Tapparan toimistoa korkeammalla :wink:
[/quote]
Mikä muu on korkeammalla…:smirk:

Katsotaan tulevalla kaudella. Kiekkokauden (harjoituspelien) alettuahan vasta tuo muuttokin tulee :slight_smile: