Ilves+ media-alusta

@peterra:lla on tuossa pointti.

Omatuotanne on käytännössä aina markkinointiviestintää, ei journalismia. Jos tuleekin vaikeita aikoja, niin onko loputulos kritiikitön? Urheilun on tarkoitus tuottaa tunteita ja myös tappion vitutus on tärkeä sellainen. Kriisien hetkellä omatuotanteet tuppaavat olemaan steriiliä tussuttelua, ettei vaan sanota pahasti. Liigaseurat mm. lopettivat omat keskustelufooruminsa, kun eivät kestäneet kritiikkiä yhtiön omilla sivustoilla.

11 tykkäystä

Hieno uutinen.

Aikoinaan jo pidin Fun kanavan musiikkitarjonnasta, vaikka Ilveksen ottelulähetykset soittolistaa häiritsivät.:wink:
Kiekkoradio-muutoksessa soittolista pysyi saman tyylisenä, mutta saatiin myös Tapparan ottelut mukaan mikä oli oikein mukavaa.

Nythän Kiekkoradio voi keskittyä Tampereen ykkösen sisällön tuottamiseen. Tuossahan jo pleijareissa oli Kiekkoradion ja Kirvesliven yhteislähetystä josta on hyvä jatkaa eteenpäin :muscle:

Ilvekseltä rohkea avaus ja mielenkiinnolla seuraan miten tuo oma tekeminen kantaa. Aaltonen on ilmeisesti ollut aktiivinen jo Kiekkoradion aikaan tekemään juttuja Ilvekseen liittyvistä ex-pelaajista yms.

Itseltä ainakin jäi Kiakkoradion kuunteleminen kokonaan kun Tappara tuli tuohon mukaan. Nyt varmasti tulee taas kuunneltua. Loistava muutos :+1:

1 tykkäys

Eli alatko taas tulevaisuudessa kuuntelemaan Kiekkoradiota vai sitä Ilveksen nettikanavaa? :thinking:

16 tykkäystä

Ja laiva, jossa on reikiä, uppoaa. Ihana muutos.

3 tykkäystä

Niin, kumpaakohan. Nyt tulee siis taas kuunneltua ottelulähetyksiä varmasti, vaan ei enää kiakkoradiosta.

Se kohderyhmä mikä tuosta nyt on jätetty pois on Ilveksen pelejä esim. auto- tai pöytäradiosta kuunnelleet rouvat/herrasmiehet jotka eivät ala säätää Ilves-plussaa kuulumaan Blaupunktistaan. Ehkä antavat Yle Puheen kiekkokierrokselle sitten radioaaltoaikaansa. Itsekin alan hyvää vauhtia lähestyä tuota (ikä)ryhmää jossa liika tekninen säätö nettipalvelun ja säällisten kaiuttimien yhdistämisessä on pienoinen kynnys. Tuskin Ilves-leirissä radiotoimilupaa silti ollaan hakemassa.

Eiköhän tämä kuitenkin ole tietoinen valinta enkä näe etteikö se menestyisi. Nuorempi polvi varmasti liputtanee eksklusiivisen (=naapurittoman) sisällön puolesta.

9 tykkäystä

Sivusto avattu:

https://www.ilves.com/plus/

Tyylikkäältä näyttää.

10 tykkäystä

Aika kova että tänään jo painettu 5 haastista pihalle!

6 tykkäystä

Täytyy antaa peukkua — hieno idea ja hyvännäköinen toteutus. Sisällöstä en osaa sanoa, mutta eiköhän sekin ihan priimaa ole. Ilves palvelee tässä kyllä kohderyhmäänsä hienolla tavalla.

5 tykkäystä

Hah! Ilvestyskirja nyt :smiley: Sitä on kesällä katseltu televisiota.

I love the smell of cat’s piss in the morning…it smells like…defeat

Hieno toteutus sivuilla. Vihreä kyllä dominoi värimaailmaa varsin vahvasti, mutta hyvä ja rohkea valinta.

3 tykkäystä

Eikä näytä. Näyttää vihreältä. Vihreä on ruma väri. :laughing:

3 tykkäystä

Kyllä vihreä on kaunis väri luonnossa, etenkin keväällä, kun on eri sävyn vihreitä samaan aikaan. Mutta paras kevään väri on oranssi taivaanranta. Kumma kyllä sitä ei näy tuossa ilvestyskirjassa lainkaan, vaikka oranssi on ollut itsestään selvä väri joka kevät.

Toimivan näköinen sivu ja hauska sekä hyvä idea kyllä tuo “ilvestyskirja”. :+1: Siitä tosin tulee itselle lähinnä mieleen metsästyskausi: ilvestyskausi alkakoon.

Kuuntelin tuossa aamulla tätä Ilvestyskirjaa ja täytyy sanoa, että aika raskasta kuunneltavaa tuo teennäinen päänrääpiminen puolin ja toisin juontajaparilla ja aika heikkotasoista ns. läppää viljeltiin tasaiseen tahtiin. Piti kelata usein eteenpäin. Vähän kiusallista kuunneltavaa.

1 tykkäys

Itse kuuntelin koko heidän viimekauden ja itse tykkäsin. Vitsit toki on pippelivitsejä ja Makkonen jakelee Najman vitsejä varmasti 600 tällä kaudella, mutta muuten iha perusrentoa podcastaamista, missä oli myös paljon sisäpiirivitsejä, mitä aina arvostan podcasteissä. Ja yllättävän vähän omiin päin vetämistä. Voisi sekin olla paljon pahempaa.

Ipan omalla foorumillakin on aika paljon tuosta ollut puhetta, että väsyttävää kuunnella jatkuvasti noita kaksimielisiä heittoja ja muuta kuivaa huumoria. Tuollainen kyllä vie hyvältäkin sisällöltä yleensä paljon pohjaa pois.

3 tykkäystä

Itse kuuntelin viime kaudella kaikki jaksot ja joo, ymmärrän että kaikkia tuo vitsailu ja muu naureskelu ja räkätys ei kiehdo. Tosin aivan samanlaista se on myös hyvin monella valtakunnallisella radiokanavalla. Mulle putoo hyvin töiden lomassa tuollainen rennonletkeä höpöttely. Tykkään kovasti konseptista.

Toki varmasti vaikuttaa myös värilasit. Jos olisi vastaava Tappara podi, niin ei välttämättä maistuisi.

1 tykkäys

Joo, eihän huumori ole poissuljettua, mutta tuossa se on pakotettua ja kiusallista. Ikään kuin tarkoituksenmukaisesti tuotettua.

Ei minulle ainakaan tarvitse vetää koko aikaa jotain ihmeellistä showta. Ihan luonnollinen ja rauhallinen keskustelu riittää podcastin aiheesta.

Mutta nykyään tälläistä kutsutaan viihteeksi.

2 tykkäystä

Toisaalta osoittaa rohkeutta hakea vähän erilaista linjaa, sen sijaan että tehdään naama vakavana pelitaktista analyysiä. Tämä tulee ilmi jo ohjelman oivaltavasta nimestä.

Ehkä jopa istuu Ilveksen brändiin, kun taas Tapparalle sopisi Rautakorpi puhumassa tilan voittamispelin hienouksista.

3 tykkäystä

Ei tuo ole mitään erilaista linjaa, vaan valtavirtaa sosiaalisessa mediassa.

Erilaista linjaa olisi olla ihan normaalisti.

3 tykkäystä