Ilves - Tappara 05.03.2021 (Pe)

Maaliskuuta mennään ja vuorossa on kauden (vasta) kolmas paikallisottelu, tällä kertaa Ilveksen isännöimänä.

The road so far

Edellinen kohtaaminen 13.11. päättyi 4-5 Ilveksen voittoon loppuunmyydyn hallin (4500) seuratessa henkeään pidätellen saako Tappara kavennuksen ilman maalivahtia ja tuleeko peräti tasoihin. Yksi maali tehtiin ajassa 59:28 (Spacek), mutta voittoon ei silloin rahkeet enää riittäneet. Ilves vei nimiinsä myös kauden ensimmäisen kohtaamisen luvuin 5-2. Molemmilla kerroilla maalissa olivat Hrachovina ja Dostal.

:ilves:
Lähes 4 kuukauden päästä edellisestä kohtaamisesta tilanne on aivan erilainen. Pelataan tyhjille katsomoille ja alkukauden loistanut Ilves joutui jo aikapäiviä sitten jättämään hyvästit NHL-lainoilleen heidän siirryttyä rapakon toiselle puolelle. Meno on ollut vähintäänkin ailahtelevaa, mutta Ilves onnistui ennen siirtorajaa hankkimaan uusia vahvistuksia (puolustaja Anssi Salmela sekä sentteri/laiturit Santeri Virtanen ja Adam Rockwood). Salmela on jo mukana mennyt pidempäänkin, mutta näiden uusimpien miesten debyytti ei ole vielä tapahtunut Myös koko kauden loukkaantumisen vuoksi sivussa ollut Niko Peltola on palannut takaisin puolustukseen joten sekin varmasti auttaa tilannetta.

:tappara:
Ei Tapparallakaan helppoa ole ollut. Alkukausi lähti hitaanlaisesti käyntiin ja kun lopulta sitten vauhtiin päästiin, rokotti epäonnisesta EHT-turneesta seurannut koronakaranteeni (Kemiläinen, Smejkal, Moravcik, Hrachovina) ja siihen päälle tuli vielä kapteeni Peltolan, Levtchin ja Bloodin poissaolot. Mutta valoa näkyy meilläkin tunnelin päässä. Kokoonpanoon nostetut nuoret saivat arvokasta peliaikaa ja näyttivät että ovat kentällä muutenkin kuin vain selviytymässä. Vähitellen on saatu myös ykköskorin miehiä takaisin kokoonpanoon ja päästään taas laittamaan juna raiteilleen. Vielä puuttuu Kemiläinen, Moravcik ja Hrachovina, mutta Smejkal on tietojen mukaan palaamassa kokoonpanoon. Huomenna nähdään tarkoittaako se perjantaita vai vasta lauantaita… Poistumaakin on tullut kun Spacekin sopimus purettiin ja Vauhkonen siirtyi takaisin Sportin riveihin.

Game time

Mitä sitten peliltä voidaan odottaa? Toivotaan nyt ainakin että tunnetta riittää ja saadaan tavalla tai toisella kairattua se voitto. Paikallispeleistä kun ei ikinä tiedä miten käy, kun ennakkosuosikin asema ei näissä kekkereissä takaa yhtään mitään. Ja kyllä, mielestäni Tappara ottaa tällä kertaa ennakkosuosikin viitan harteilleen. Puolustuspeliin ja syöttöihin tarkkuutta ja tehdään maali kun paikka aukeaa. Siitä on ainakin hyvä lähteä liikenteeseen.

Ei sitten muuta kuin CMore laulamaan kun kiekko tipahtaa perjantaina jäähän klo 18:30 :hockey:

56 tykkäystä

Varmaan vaikeimmin ennakoitava paikallinen tällä kaudella kun Ilves on luisunut itselleen tutummille sijoille taulukossa samaan aikaan kun Tappara on kivunnut ylemmäs, mutta silti viime aikoina aika heikoilla esityksillä.
Ilves varmaan taas syttyy paikallistaistoon kovaa, mutta jotenkin luulen, että Tappara tulee sisään minimal effort maximal result -henkisellä suorituksella. Toivottavasti se riittää 3 pisteeseen.

5 tykkäystä

Kolmen ottelun tappioputkessa ollaan Ilvestä vastaan joten eiköhän huomenna äijät kairaa voiton, vaikka väkisin.

14 tykkäystä

Meidän huomiseen menestykseen vaikuttanee kovasti sekin, ketä nyt mahdetaan saada jalkeille huomiseksi. Uudet kaverit (Virtanen ja Rockwood) eivät varmasti huomenna ole kokoonpanossa. Onko Myttynen, Suomi, Joo. Ikonen, Parikka, Mieho pelikunnossa jo. Voi olla, että Tappara saa hyvin siipirikkoisen Ilveksen huomenna vastaansa.

Yhtäkaikki, Tappara on ennakkosuosikki, vaikka Ilves olisi parhaalla kokoonpanolla. Puhumattakaan, jos Ilvekseltä puuttuu läjä ykköskorin ukkoja. Mutta toki näissä paikallisissa on aina oma mystiikkansa ja Ilveksellä myös on iskunpaikkansa varmasti. Jos pisteille päästään, olen tyytyväinen. Toivottavasti ainakin maalivahtipeli onnistuu huomenna.

3 tykkäystä

Kyllä se Tapparakin siipirikkoisena mukaan tulee edelleen. Poissa lienee kaksi parasta pakkia edelleen.

21 tykkäystä

Nojuu… On siellä toki ollut teilläkin poissaoloja, mutta se ero kuitenkin, että teitillä on ainakin tuloksellisesti peli kulkenut siitä huolimatta ihan ok. Meillä taas on ollut jo muutenkin vaikeaa, niin poissaolot tekevät hommasta entistä hankalempaa. Mut ei ollut tarkoitus selitellä mahdollista tappiota etukäteen. Kyllähän ny Tapparan pitäs kaatua vaikka vasemmalla kädellä. :wink:

6 tykkäystä

Ja nyt vielä haukutaan vasenkätiset. Nyt on kovat piipussa. :wink:

No joo, Tapparan pitäisi saada jalkeille lähes paras hyökkäyskalusto. Toki Levtchi oli vielä eilen puolikuntoinen, mutta varmasti parantaa peli peliltä. Eilen minuutit oli 15-16 minuutin luokkaa eli aika maltilliset. Smejkal myös ilmeisesti tulossa mukaan, mutta mikä on pelituntuma?

3 tykkäystä

Meidän huomiseen menestykseen vaikuttanee kovasti sekin, ketä nyt mahdetaan saada jalkeille huomiseksi. Liigan kaksi top5-pakkia Kemiläinen ja Moravcik eivät ilmeisesti ainakaan kokoonpanossa. Kuten ei mestarimaalivahti Domi. Onko Smejkal, Moilanen yms pelikunnossa. Voi olla, että Ilves saa hyvin siipirikkoisen Tapparan huomenna vastaansa.

Yhtäkaikki, Ilves on ennakkosuosikki aiempien paikallispelien perusteella, vaikka Tappara olisi parhaalla kokoonpanolla. Puhumattakaan, jos Tapparalta puuttuu läjä ykköskorin ukkoja. Mutta toki näissä paikallisissa on aina oma mystiikkansa ja Tapparalla myös on iskunpaikkansa varmasti. Jos pisteille päästään, olen tyytyväinen. Toivottavasti ainakin maalivahtipeli onnistuu huomenna.

2 tykkäystä

Kyl Ilves tän viä. :wink:

Molemmilla on kyllä tärkeitä ukkoja pois. Mielenkiintoinen peli tulossa. Harmittaa, ettei pääse halliin katsomaan.

Tätä en kyllä osta. Vanhoilla ei ole mitään merkitystä ja jos tosiaan Ilvestä pitää suosikkina, niin kannattaa lyödä rahoja likoon. Ilveksen kerroin on 4.1.

8 tykkäystä

Kumman haluaisit nähdä Tapparan maalilla?

  • Christian Heljanko
  • Kari Piiroinen

0 voters

Ilveksen maalivahtipeli ja viisikon tiiveys on niin surkeaa, etten näe mitään syytä, miksei Tappara ottaisi 3 pistettä.

Jos maalilla on Mäkiniemi, niin hän jännittää liikaa. Tapparan toimittaessa kiekkoa maalilla kolme erää, niin jossain vaiheessa imuri käynistyy.

Toisaalta, jos Myrrä pistää Kolppasen häkkiin, niin pienellä metrin poikkisyötöllä tai haastolla keskustaan saadaan maaliverkko näkyviin, kun Kolppasen liike on kuin etanalla.

Ilveksen jalka ei enään riitä Myrrän yksirytmiseen pystysuunnan kiekkoon ja toisaalta Tapolan tiimi on varioineet Tapparan pelikirjan monipuoliseksi eepokseksi. Tappara pystyy ottamaan ohjat käsiin taktisesti ja toisaalta hiekottamaan Ilveksen kiekollisen pelin.

18 tykkäystä

Paikallista pukkaa.Kumman maalilaulu soi useammin? Kumpi Mansen jengeistä vie voiton?

  • Tappara
  • Ilves
  • Paha sanoa,jompikumpi sen lopulta vie

0 voters

2 tykkäystä

Vastasin Ilveksen maalilaulu, kun on heidän kotipeli, joten tuskin hallissa ainakaan Tapparan maalilaulu soi.

Itse pelin voittaa Tappara.

26 tykkäystä

Saakeli kun menin vanhanaikaseen.

24 tykkäystä

Ilves vie, ei kahta puhetta. Vara-/vajaamiehisyys ei keikauta venettä tippaakaan.

Ja jos rehellisesti puhutaan niin kyllä omiin on uskottava vaikka se lanka onkin erityisen ohut. Pienen lahjan kiekkojumailta vaatii, että 3p huomenna kairataan. Ilveksen peli on sekaisin kuin seinäkello, molareista puhumattakaan. Toivotaan huippuiltaa, kumpi veräjää vartioikaan. Toivottavasti Tappara ei himmaile vaan lyö surutta kuin mätää kukkoa jos Ilves sekoilee tavalla mitä on viime kierroksilla nähty. Onnea molemmille päädyille huomiseen.

9 tykkäystä

Ei oikein pysty ennakoimaan. Ketjut pitäisi tietää. Jos Suomi, Myttynen, Mieho ja Ikonen on edelleen poissa, niin hyökkäys jää aseettomaksi. Suomi on paras pelaaja ja ilman Myttystä + Miehoa keskikaista on surkea. Alakertaan ja Mäkiniemeen on luottoa. 3 jos pystytään tekemään, niin pisteitä tulee. Kiva, että on pitkästä aikaa derby, vaikka ilman yleisöä näistä puuttuu se extra mitä normia täydempi halli on aina tuonut. Toivottavasti täpötäys derby saadaan vielä Hakamettässä kokea.

Pääsikö tuohon lipsahtamaan kirjoitusvirhe? :thinking:

:tappara:Tappara vie, ei kahta puhetta. Vara-/vajaamiehisyys ei keikauta venettä tippaakaan.
Meirän Juki johdattaa joukkueensa tänään selvään voittoon!

Jos Parikka, Suomi, Macceli, Myttynen, Mieho, Ikonen kentällä niin silloin Ilveksellä jotain saumoja pärjätä. Tapparan erikoistilannepelaaminen erittäin hienoa katsottavaa, yvllä kuviot kunnossa ja av äärettömän aggressiivista. Myös 5vs5 pelissä Tappara pelaa kypsästi, vielä kun satunnaiset oman pään sekoilut pois niin ei montaa joukkuetta liigassa joka pelaa paremmin kuin Tappara. Kaikki Ilveksen pelit tällä kaudella katsoneena ja joitakin Tapparan pelejä nähneenä, pitää sanoa että omissa papereissa Tappara, Lukko, Kookoo ja Kalpa pelaavat tällä hetkellä parasta kiekkoa.

Sihvonen sanoi Kiekkokiukaassa kaikkien liigajoukkueiden pelaavan tällä hetkellä meidän pelin lätkää. Viimeisimpänä joukkoon liittynyt Myrrän Ilves.

Nyt onkin mielenkiintoista seurata, jotta soittaako Myrrän pumppu hitaita rytmejä. Ilveksen tulos perustuu pitkälti YV:n onnistumiseen ja puolustuspelaamisessa lähelle ideaalia eli nollatulosta pitäisi päästä.

Sikäli, kun Pomon taktiikkataulu pitää, on Ilveksen keskusta tänään tiivis. Tapparan peliin pitää löytää takaisin se yhteistyöjääkiekon ydin. Peli on paljon helpompaa silloin.

3 tykkäystä