Aloitin kirjoittamaan positiivisuusharjoitus-ketjuun, mutta ei tämä sinne kuulu. Tämä on nimittäin jopa osittain perusteeton vuodatus, mutta vuodatan silti.
En jaksa etsiä nyt positiivista. Ei yksinkertaisesti huvita. Kuulin taannoin termin toksinen positiivisuus, ja vaikka tämä nyt ei ole ihan oikea käyttlkonteksti, niin mielestäni se sopii.
Kun ottaa päähän on myös tärkeää antaa ottaa päähän - ja nyt totisesti ottaa päähän. Se on oma asiani, että tätä peliä odotettiin taas kuin kuuta nousevaa. Ei ole pakko odottaa. Mutta se ottaa päähän, että taaskaan joukkue ei osoittanut olevansa millään tavalla tietoinen siitä, että kyseessä on erityinen peli, tai ainakan kentällä se ei näkynyt. No, Jukka saa siinä mielessä puhtaat paperit, mutta muuten en anna. Ei tästä kaikkia ansaitse soimata, mutta soimaan silti. Se on minun oikeuteni kannatajana.
Mikä näissä peleissä on niin vaikeaa? Okei, ulkomaalaisvahvistukset eivät varmaan täysin tunne koko Tappara-Ilves-asetelmaa, mutta kyllä mä vaadin, että Ilves on se joukku, jolle ihan kärkeen laitetaan luu kurkkuun. Lukko on sarjakärki, Kärpät kamppailee yleensä samsta ekolokerosta, HIFK on Helsingistä ja Sport muuten vaan perseestä, mutta Ilves on se ykkösvastustaja. Minä haluan, että Tappara kunniottaa meitä faneja ja tamperelaista kiekkokulttuuria sen verran, ettei annan jokseenkin ennalta tasaisessa tilanteessa Ilveksen vain kävellä yli. Jos ei mene maaliin, niin ei mene, mutta silloin tehdään jotain, että joukkue edes syttyy.
Tällä hetkellä ei kiinnosta huominen peli pätkääkään. Tappara varmaankin voittaa sen ja tosi kiva, mutta jos voittaa, niin olisin 100 kertaa 100:sta valinnut ne pisteet Ilvekseltä, en siltä joukkueelta, mikä huomenna olikaan vastassa. Sport se kai oli. Taas.
Yksi asia, mikä tässä nyt jollain tavalla on “hyvää”, on se, että ainakin paikallispelit taas välillä kiinnostavat. Monta vuotta oli sitä, että ei kiinnostanut meitä, vaikka voitettiin, eikä kiinnostanut Ilvestäkään. Ilves on muuttanut säveltä, olisi pikku hiljaa Tapparankin aika.
