Juuri näin. Pelaajat tekevät useasti vääriä valintoja kentällä suhteessa vastustajaan ja valmennuksella ei näihin tunnu apuja löytyvän. Lisäksi paineensieto ollut ihan nollissa kun kaikki “suuret” pelit liigassa tällä kaudella mennyt ihan vihkoon. Chl pelit kylläkin poikkeus tästä. Tänään avausmaalilla iso merkitys pelin kulkuun.
Vaikka peli olikin runkosarjan tärkein peli niin ei tosiaan pelkästään tämän perusteella pitäisi tehdä isompia päätelmiä. Mutta jos laajennetaan tämä esitys koko kauden mittakaavaan ja laajennetaan sitä vaikka viime kauden aikajanalle niin voidaan tehdä sama päätelmä. Tappara on heikosti valmennettu jääkiekkojoukkue. Valmentajat ovat menestyneitä ammattilaisia, sitä ei kukaan kiistä. Nyt ei vain tulokset näy missään eivätkä mitenkään.
Jos tultiin eilen pelokkaina ylilatautuneina kaukaloon muutamien edellisten Ilves-tappioiden siivittäminä, tänään ollaan vielä enemmän kananmunat kainalossa.
Ilves tulee rennon itsevarmasti ja painaa ensimmäisen maalin ensimmäisestä hyökkäyksestään pelosta vapisevan Heljangon taakse. Sitten odotellaankin, kuinka monen maalin takaa-ajoasemasta lähdetään toiseen erään. Takaa-ajo siis lainausmerkeissä.
Sillain tässä on pimeä päästään, että telkkarin ääressä ollaan kuitenkin, jotain muuta kuin edellä mainitsemaani toivoen.
Jos pelin kuva on eilisen kaltainen, niin ei Tappara voi voittaa peliä. Ilves sai eilen avauserässä liukuhihnalta paikkoja ja ylivoimahyökkäyksiä. Pitää muistaa, että Ilveksellä oli jo pari kolme laatupaikkaa ennen ensimmäistä maalia.
Viisikot pitäisi saada kasaan, kun hyökätään ja puolustetaan. Kiekollisella pitäisi olla aina tarjonta ja sen tarjoajan sellaisessa peliasennossa mistä peliä voi edistää laadukkaasti.
Tapparan pelistä loisti eilen poissaolollaan luotettavuus. Se oli niin epävarmaa ja hapuilevaa. Itseluottamus nollissa ja pelistä puuttuu dynaamisuus. Siitä ei paistanut se, että tiedetään mitä ollaan tekemässä. Ja tuo menee Tapolan piikkiin.
Itse en kuulu niihin, jotka ajattelee hyvän pelin sellaisena, että paikkoja tulee solkenaan molempiin päihin. Nyt vielä tässä Tappara-Ilves asetelmassa Ilvekselle vähän enemmän. Saattaa se silloin olla viihdyttävää, kun kentällä on joukkue josta ei välitä. Viihdyn voittamisesta. Ja viihdyn siitä, kun vastustaja nollataan ja otetaan aseet pois.
Jos nyt tänään Ilves saa varsinkin ylivoimahyökkäyksiä ensimmäisessä erässä, niin se jo kertoo, että mitään ei olla opittu.
Olen myös hiukan huolissani siitä mikä on tuon joukkueen ilme. Painit loistaa poissaolollaan ja kaveria ei puolusteta. Tuonne kentälle pitäisi mennä kuin “sotaan”.
Uskon näkeväni tänään paremman Tapparan kuin eilen. Jos kehonkieli on yhtä alistuva kuin eilen, niin sitten joukkue on oikeasti syvällä suossa.
No nyt sitten Moilanen otetaan pois rosterista kun se about ainoana säilyttää kasvonsa. No, ehkä sillä ei ollut pestävää.
Ja tosiaan Topi ja Otto kakkosessa, Krisu ja Patu nelosessa. Muuten samat.
Levtchi-Morley-Merelä
Rönni-Rauhala-Kuusela
Henriksson-Platzer-Puhakka
Tanus-Virta-Bertrand
Austin-Seppälä
Jürgens-Kinnunen
Vittasmäki-Tuulola
Rantakari
Heljanko maalilla
Naapurilla Taponen
Yksi parhaimmista eilen. En ymmärrä enää Tapolan aivoituksia.
Edelleen kun tuota puolustuskalustoo katsoo niin ei voi kun suuresti ihmetellä kuinka on niin alisuorittamista…![]()
Nyt, jos olisin Kari Piiroinen, niin miettisin et just just, ei siinä mitään…
Rulappyörii. En kyllä ennen kauden alkua olisi voinut ihan tällaista rosteria nähdä. Mutta elämä on joka päivä uusia asioita ja yllätyksiä. Ja tämähän on vain hieno asia - Life is live.
Itse toivon suurta tappiota ja tämän jälkeen muutoksia valmentajistoon.
Tätä alisuorittamista on liian pitkään katsottu. Pelaajiston pitäisi riittää parempaan.
Kyllä tuostakin pelaajistosta kasattiin taas sellaiset ketjut, että olettama maalinteolle jää yhden vitjan harteille.
Jos Piiroisella olisi pelejä alla enemmän, itseluottamusta jne. niin varmaan hänet olisi laitettu maalille. Mutta Tappara on tehnyt tämän ihan itse, niin siis sieltä kierrokselta yksi lähtien. Eli suurin piirtein sen jälkeen on ollut pakko voittaa ja tässä yhtälössä ei ole ollut Karille sijaa.
Kenen tilalle rönni tuli en saa nyt päähän?
Nyt valmennus kuitenkin yrittää jotain. Hyvä asia tässä on, että nuoret saavat peliaikaa. Piiroiselle olisin antanut tänään mahdollisuuden. Valmennuksen paineet alkavat näkymään.
Siinä saattaa muuten olla Liigan heikoimmat kolme kentällistä kasassa. Juurikin sitä nallipyssy-osastoa josta joku Ilves-fani mainitsi. Ei muodosta kyllä minkäänlaista maalinteon uhkaa vastustajalle. Aika erikoista , että liigan isoimmalla pellaajabudjetilla saadaan yksi liigatasoinen hyökkäyskenttä kasaan. No, näillä mennään…
Moilanen sivussa.
Itseä ihmetyttää et millä näytöillä Henriksson on illasta toiseen pelaavassa kokoonpanossa. Tuo kentälle pelkästee sympaattista pörräämistä