Ilves - Tappara 8.12.2023 (pe)

Eiköhän tuollaisen huitaisun haluta osuvan mailaan, jotta laukaus epäonnistuisi.

Niin. No jos ei tuohon ikään mennessä ole oppinut että tuosta asemasta ei voi osua huitaisulla enää mitenkään sinne vastustajan mailaan, niin sit tarttee olla vähän tyhmä. Tai sitten yrittää lyödä johonkin muualle kuin mailaan kaksi sekuntia ennen hävityn pelin loppusummeria.

15 tykkäystä

Jotenkin tosi söötti ajatus, että ikään kuin kaukalossa kukaan ei tahallaan pyrkisi rikkomaan toisia pelaajia. Totta kai pyrkii.

13 tykkäystä

Clendening tarkoituksella huiskii ja on ihan sama hänelle osuuko Puhakan käteen tai mailaan. Sitä ennen hän ronkki Puhakan kuvetta tuloksetta. Hermostui omaan saamattomuuteensa Ilveksen loppurynnistyksessä.

3 tykkäystä

Toisaalta ihan sama mihin sen haluaa osuvan mutta tuosta paikasta ei ole mitään mahdollisuutta osua mailaan. Oli liian kaukana.

1 tykkäys

Toki kyllä tuossa ainakin näennäisesti yritetään saada lapa tuonne Puhakan etupuolelle kiertämällä ulompaa (paino ulommalla jalalla). Maksimi kusipääviikatteen olisi voinut lyödä käsivarteen tai polvitaipeeseen suoraan takaakin, niin että osuma tulee satavarmasti kylki- eikä etupuolelle.

1 tykkäys

Mitä järkeä tuossa on ylipäätään 3-4 tilanteessa kaksi sekuntia ennen loppua yrittää estää viidennen syntyä. Kyllä siinä Adam purki vaan omaa turhautumistaan väärään kohteeseen eli olisi ansainnut kunnon opetuksen Lukelta.

1 tykkäys

Korjaan, Adam olisi tarvinnut saada kunnon opetuksen Liigalta. Sillä ei vain tällä hetkellä ole munia. Imo

3 tykkäystä

Jääkiekossa ei saa huitoa ylhäältä alaspäin millään tavalla.

Riippumatta mistään tuo oli huitominen ja se jäi viheltämättä…

Tuomareiden tehtävä numero yksi jäällä on ylläpitää sääntöjä ja pitää peli turvallisena pelaajille. Tällä kaudella on tapahtunut jo kaksi Tapparan pelaajan loukkaantumista koska, tuomarit eivät seuraa sääntökirjaa. Toisessa puhutaan vakavasta vammasta.

5 tykkäystä

Tää on uskomatonta jaanamista tällä palstalla mitä tuomarit vihelsi tai jätti viheltämättä. Mulla on sellainen tuntuma että nuo tuomarit tuolla liigassa on aika paljon edellä tämän palstan sääntö tuntemusta. Virheitä sattuu ja se siitä, ei nuo tuomiot muutu vaikka täällä jokainen esittää mielestään sitä oikeaa tuomiota päivästä (parhaillaan viikosta) toiseen. Jos nuo joukkueet alkaisi samalla tavalla vänkäämään jokaisesta vihellyksestä eihän niiden pelaamisesta tulisi yhtään mitään. Eli nyt on tuomittu miten on tuomittu ja etiäppäin sano mummo lumessa, pelit jatkuu :wink:

5 tykkäystä

Pelaajatki ovat parempia, kun keskimääräinen palstalle kirjoittaja ja silti keskustelemme heidän pelaamisesta ja jopa arvostelemme. Melko törkeää, lopetetaan sekin. Palsta kiinni ja eteenpäin.

5 tykkäystä

Pelin tiimellyksessä toki ymmärtää, että virheitä sattuu. Mutta kun pelien jälkeenkään ei kukaan kommentoi mitään. Se on heikkoa tekemistä se.

3 tykkäystä

Valmentajat on yleensä parempia tekemään valintoja pelaajien pelaamisesta, ketjukoostumuksista, maalivahdeista etc. Silti intternetistä löytyy satoja ja satoja jotka laittaisivat ennemmin Randelinin maaliin Ilves-peliin.

Toimittajat ovat kirjoittaneet parhaimmillaan vuosikymmeniä, tuhansia juttuja jääkiekosta. Silti tältäkin palstalta löytyy järjetön määrä kirjoittajia jotka löytävät jutuista selkeää puolueellisuutta tai muutoin tietävät miten ne jutut tehtäisiin paremmin.

Täällä palstalla on varmaan tuhat kirjoittajaa jotka ajais jumankeuta zamboniakin paremmin kuin nykyiset Nokia Areenan työntekijät!

Eli joo, samaa mieltä sun kanssa. Sitä varten tää palsta on että täällä voi nostaa asioita esiin ja keskustella niistä jutuista. Tuomarit, pelaajat, valmentajat, journalistit, zambonikuskit ja palstankirjoittajat tekee virheitä ja kyseenalaisia ratkaisuja. Kyllä niistä voi ja pitää saada keskustella keskustelupalstalla. Tai sit annetaan olla, palsta kiinni ja Sorsuun luisteleen!

7 tykkäystä

Siitä vielä komeasti videon muodossa perjantain peli pakettiin:

22 tykkäystä

Sinne haetaan muuten nyt oikeasti jääkoneen kuljettajaa…

2 tykkäystä

Näinhän se on. Nyt olis aika monelle kanssakirjoittajalle näytön paikka!

3 tykkäystä

On muuten todella laadukas video, Tappara parantanut laatua näissä todella paljon.

9 tykkäystä

Täytyy vielä palata tähän hienoon ja voitokkaaseen otteluun. Satuin kuulemaan, että näillä
“kaverukset” Clendening ja Witkowski on jotain historiaa tuolta rapakon takaa, eikä pelkkiä hyviä muistoja.
Ilmeisesti tuota käsille lyömistä ja suun soittoa on esiintynyt Ipan tähtipakilla muissakin sarjoissa.
Sen vuoksi Witkowski kaiketi kävi suhteellisen kuumana, siinä lopussa.

17 tykkäystä

Mietin samaa. Vastaava oli marraskuun Kärpät peli

Hyvä, jos tältäkin tähtipelaajalta löytyisi noin selkeä heikkous. Jos meinaa Clendeningillä finaaleissa kulkea peli liian hyvin, niin ei muuta kuin vaan Lukea ja Vellua lämmittämään kaveria.

11 tykkäystä