Itseäni häiritsee se, että nähdään ilvesfani jotenkin erilaisena tai huonompana ihmisenä, kuin tapparafani. Ei me nyt kai samassa kaupungissa asuvat ihmiset, niin kauheasti erilaisia olla? Nykyään kun tuskin minkäänlaisia “luokka jakojakaan” kauheasti näiden kahden seuran fanien välillä. Ainut ero on se, että Tappara on menestynyt vuosia ja Ilves ei. Se aiheuttaa ehkä jotain näkemyskyky eroja, jotka kuitenkin olisi menestysten ollessa toisinpäin, myöskin toisinpäin.
Ps. Jos ärsyttää ilvesläiset ja niiden mielipiteet, niin älä sitten lue niiden foorumia.
Edit. Ja ettei mene syyttelyksi tai muuta, niin en myöskään pidä, jos ilvesfani jotenkin pitää itseään parempana ihmisenä kuin tapparafani.
Mitäs ihmeellistä tuossa, Tappara alisuorittaa rosteriinsa nähden rankasti tällä hetkellä ja Ipalla kulkee ihan aiheellista kuittailua. Sitä tää urheilu on.
Ei, minulla on monta “Ilveskaveria”, joten ei “Ilvesihmiset” Minua häiritse. Lähinnä johdonmukaisuuden puute, mitä tuolla usein näkee. Eli se että asiat nähdään vain hetkittäin tai samoja asioita ei verrata esimerkiksi tässä tapauksessa myös omaan seuraan. Jos kirjoittaa jotain niin verratkoon samaa tekstiä sitten myös oman seuran toimintaan. Ei siinä muuten mitään järkeä ole.
Tää on helppo allekirjoittaa. Sitte vielä se, että jos ilvesfani kirjottaa jotain typerää ja toinen ilvesfani komppaa, niin silloin kyseessä on kaks ilvesfania, joiden kirjoitukset osuvat silmiin. Siitä on helppo tehdä johtopäätös, että ne fanit sitä ja tätä ja voi rehellisesti puhua monikossa. Kuitenki 99% faneista ei ole sitä typerää tekstiä kirjoittanut eikä allekirjoittanut. Pieni äänekäs vähemmistö saa aina suuren huomion, oli tilanne mikä tahansa.
On niin hitaaseen tahtiin pelejä, että kävin lukemassa tunnelmia Ilveksen foorumilta. Sielä oltiin jo useamman kirjoittajan toimin antamassa Myrrälle kenkää. Toivottavasti nykyinen johto ei oo niin kärsimätön ku edellinen, Myrrä lienee melkeen parasta mitä Ilvekselle on pariinkytä vuoteen tapahtunu.
Sitte osu silmään muutama kommentti Tapparan uudesta puolustajasta. Laitetaas tähän pari:
Ainailves:
Veikkaan, että tulee sekoittamaan pahasti naapurin kokoonpanoa. Valitettavasti. Perseennäyttö taas Utuselle ja Rouhiaiselle. Junnuja haalittiin keväällä, mutta näistä ei oo tainnut saada yksikään näyttöpaikkaa.
Rouhija:
Sitten ihmetellään kun nuoret siirtyvät muualle. Ja kiukutellaan antamatta peliaikaa.
No sen jälkeen mm. Ifor74 ja Paatelainen kirjottaa ihan asiaa. Ihmettelen vaan sitä, kuinka tiukassa jotkut käsitykset pysyy toisissa ihmisissä. Nää on näitä foorumikirjotteluja, mutta kyllä tää luettavampi foorumi on ehdottomasti sisällöllisesti ja ulkoisesti, mitä toi Ilveksen vastaava.
Jumalauta mitä tekstiä. Ilveksen pukukopissa on ovet käyny niin kuin Triplan ostarilla alennusmyyntien aikaan ja nyt Tappara hommaa YHDEN puolustajan ja heti alkaa mussuttaminen. Kaksinaismoralismin multihuipennus.
Viehän se “junnupakkien”, mutta he ovat näyttönsä jo antaneet. Turhaa tästä nyt jauhaa… Se on vain ilvesläisten mielipide eikä sillä ole kauheasti painoarvoa.
Juu, ja syytä muistaa, että poimin kahden kirjottajan kommentin. Ei niille kannata kovin suurta painoarvoa antaa. Olisin voinu vitsiketjuunki noi laittaa.
Muutama yksittäinen nimimerkki siellä lähinnä nillittää.
Kyseisiltä henkilöiltä unohtuu, että Tapparan puolustus oli ennakkoarvioissa ennen kauden alkua suunnilleen kouluarvosana 7:n tasoa paperilla. Erittäin ohuella materiaalilla lähdettiin, kun käytännössä varmoja kortteja oli kokoonpanossa 3-4 (+ myöhemmin saapuva Parlett).
Nuorille annettiin suuret roolit ja Kinnunen onnistui tilaisuutensa käyttämään, kun taas Rouhiainen ja Utunen eivät ole edelleenkään osoittaneet, että heistä olisi muuhun rooliin Liigassa kuin korkeintaan 7. pakiksi. Kumpikin jäljempänä mainituista on kyllä vuosien varrella saanut näyttöpaikkaa.
Utusen (20v) osalta näkisin, että hänellä on vielä edellytyksiä kehittyä ja olla tulevaisuudessa sellainen Liiga-tason kolmosparin peruspuolustaja. 25-vuotiaan Rouhiaisen ura puolestaan muistuttaa hieman mikkopukkaa. Maksimipotentiaali alkaa olla aikalailla saavutettu.
Mä en kyllä oikeestaan jaksa ymmärtää kenenkään joukkueen kohdalla sitä, että junnujen pelipaikat viedään jne jne. Tää on kuitenkin ammattilaissarja ja parasta pöytää pitää pistää aina. Junnut mahtuu jos on mahtuakseen kokoonpanoon tai sitten ne hakee vauhtia muista sarjoista. Ja toisaalta, kun liigassa on näin iso määrä joukkueita ja mahdollisia pelipaikkoja, niin kyllä ne junnut löytävät liigan puoleltakin sen näytönpaikkansa. Jos eivät omasta seurasta, niin sitten jostain toisesta. En mä ymmärrä kyllä koko nillitystä asiasta.
Junioreille ja hiukan yli-ikäsille pitää kuitenkin antaa mahdollisuus raivaamalla kokoonpanoon tilaa, eli erilailla käsitellään kuin perusliigajyrää. Sen Tappara nyt teki Utusen ja Rouhiaisen kohdalla. Ytterell ja Mäntylä saivat ns. kenkää joukkueesta, vaikka jatkuhaluja todennäköisesti oli, että näille omille kasvateille saadaan peliaikaa. Kevättä kohti joukkuetta pitää kuitenkin vahvistaa, kun Utunen ja Rouhiainen eivät kovin hyvin ole onnistuneet.
Matushkin olisi ollut loistava täsmäapu Ipalle, jossa ylivoimapakki puuttuu. Taitaa olla hiukan kateutta siellä, että Tappara ehti ensin.
Tällä palstalla sisältö on mielekkäämpää kun provoilijat ja muut mussuttajat lentävät ihan aiheesta jäähylle. Ilveksen foorumilla onkin sitten enemmän tätä katkeraa nillitystä mitä ei jaksa lukea yhtään.
Varmasti näinkin, mutta teikäläistenkin on siellä hyvä muistaa missä olette. Samoin kuin meikäläisten täällä. Kyllä täälläkin välillä tulee ainakin Ilvestä koskien semmosia kommentteja, että ei niissä ihan kauheasti järkeä ole.
Mutta niinkuin todettua, niin Ilvesfoorumia ei moderoida käytännössä ollenkaan ja siellä paikoitellen jonnet tuuttaa mitä sylki suuhun tuo. Mutta siellä on myös seassa erittäin fiksuja ja asiantuntevia kirjoittajia.
Tämä oli vähän jutun pointti. Täällä jos mopo karkaa käsistä niin löytää äkkiä itsensä jäähyltä. Naapurifoorumin linja on mielestäni vähän turhan löysä. Kuitenkin fiksuja faneja löytyy molempien joukkueiden leireistä mutta valitettavasti se pieni äänekäs joukko kiinnittää aina huomion. Yksi läheisistä ystävistäni on viimeiseen asti Ilveksen mies ja ala-asteelta asti tultu hyvin juttuun. Pientä piikittelyä ollut puolin ja toisin mutta sehän kuuluu asiaan kunhan pysytään hyvän maun rajoissa.
Eihän naapuria moderoida käytännössä ollenkaan. Yhden tapauksen muistan, jossa katkeroinut isä kirjoitteli tunnistettavasti toimihenkilöiden lapsista, joiden ei mielestään pitänyt kuulua joukkeeseen.
Kaikkee tekin jaksatte käydä siellä päivystämässä. No saan varmaan täälläkin foorumilla nauttia parhaat palat aina. Hyvä silti, jos edes johonkin on asetettu raja.