Tässä lisää, artikkelissa siis kertoo kuinka TPS on heittopussi.
Aika kova heittopussi kun voiton päässä finaaleista
Ei mene Sihvosella nyt ihan putkeen.
Ihan totuttua Sihvostahan tuo on. Ihmetyttää, miten joku maksaa sille palkan tuosta.
Wicked game- ohjelmassa Karalahden haastattelussa Sihvonen ja välillä toisinkin päin. Vaikka Sihvosta olen hieman vältellyt niin tämän jutun katsoin ihan mielenkiinnosta, kun Sihvonen on joskus arvostellut Karalahtea.
Oli kyllä niin raskaat ukot ruudussa ettei tuota jaksanut 5min kauempaa. Oliko siellä ihan asiaa?
Ihan sama kokemus. Jeren ulosanti varsinkin on varsin työlästä kuuneltavaa. Ei tule sellaista fiilistä, että tässä olisi jotain oppimassa.
Veli Sihvonen puhuu Villestä ja IFK:sta
Tämä oli laitettu jo Sihvosen ketjuun, mutta jutussa on hyvää näkemystä IFK:sta. Johtavan havaintojen perustella Peltonen, ehkä jopa odotetusti, olisi seuraava yrittäjä murtamaan “Meidän Pelin” taktisen rintaman. Itse tätä ounastelin jo nimen tullessa julki ja jostain haastattelusta sen jälkeen.
IFK:lla on varaa rakentaa Villelle kova joukkue joka varmasti pärjää jo kohtuullisesti, mutta mestaruusskumppaa en laittaisi uuniin. Lisäksi pysyn vanhassa kannassani että IFK:n pakisto olisi myös täysremontin tarpeessa (vrt. Tappara).
En ole tästä aiheesta varsinaisesti itse niin kiinnostunut, mutta Puopolon podcast tuli katsottua jossa oli Sihvonen mukana ja jotenkin tuon aikana tuli mieleen, että johtava analyytikko on nyt moraalisesti ja eettisesti astunut harhaan. Nimittäin Mika Järvinen laittoi aika tiukkoja statseja aiheesta pöytään.
Itseäni ihmettytti tuo Sihvosen jatkuva länkytys siitä, että “trans-väeltä” viedään jotain pois kun Järvinen sanoi, että missään tapauksessa tästä ei ole kyse, vaan puhtaasti fysiologisista faktoista.
Kyllähän tässä naisurheilijoita syrjitään, oli sitten yhdestä tai kahdesta tapauksesta kyse.
Tyypillistä Petterin rönsyilevää proosaa ja taas uusi keksitty nimike (Loosi95), mutta jutussa on kaksi tai kolme hyvää huomiota:
- Legendaarisesta MM95 rosterista on noussut suhteettoman (?) paljon valmentajia.
- Summasta luukunottamatta ei korkeinta menestystä
- Ehkä tosiaan pelillisesti vähän saman suuntaisia pyrkimyksiä
Sihvosella ihan asiaakin, mutta onko huomannut, että tämän kauden pakeista vain Kinnunen pelasi viime kaudella vakikoonpanossa Tapparassa… (Siinä on ihan oikeassa, että tällä hetkellä vain kolme sentteriä rosterissa).
Niin vähän tästä keskinkertaisesti organisoidusta SM-liigaseurojen sentteripelaamisesta keskustellaan, että aivan kuin se olisi vaiettu salaisuus, vaikka sen näkee otsaluullakin. Vai nähdäänkö sitä alennustilaa? Näkevätkö edes ammattilaiset?
Minun tulee sääli esimerkiksi Tapparan sentterinkolmikkoa: Kyle Plazer, Patrik Virta ja Kristian Tanus. Aivan kuin heitä olisi vihdoin komennettu ja ohjattu pelaamaan enemmän kaukalon keskustassa kiekottomana hyökätessään, mutta kun pakit viiden viime kauden tottumuksesta syöttävät melkein ainoastaan laitaan. Tosin Plazerin tapaa välillä tarjoavan itseään pelattavaksi takaperin luistelusta keskialueella! Eihän sentterin pidä sillä tavalla pelata.
“Valmentajana en ollut niinkään voittojen perässä”
Ihan mielenkiintoinen kommentti, tilastot taitaa kyllä aika hyvin tukea tätä.
Kyllä Sihvosella usein hyviä juttuja on, vaikka joistain Tapparaa koskevista asioista olen eri mieltä. Siitä tosin samaa mieltä, että aika usein pelataan pakilta laiturille Tapparassa. Sitä ihmettelin, ettei Juuso Pärssistä ollenkaan maininnut, kun itse pidän häntä Liigan parhaana sentterinä tällä hetkellä, vaikka en tällä kaudella montaa Tepsin peliä olekaan seurannut.
Hyvää kirjoittamista Sihvoselta. Ihan oikeutetusti voidaan kysyä, onko esim. Virta parempi keskushyökkääjä kuin tullessaan Tapparaan. Itse en näe mitään steppejä.
Tuo Tapparan pelaamista koskeva kommentti oli hyvin mielenkiintoinen - jos nyt mutuna pitäisi sanoa, niin Tappara todella pelaa paljon laitojen kautta?
Vanhan liiton sentteri par excellence Petri Kontiola mainitaan yhdessä lauseessa:
Petri Kontiola voisi olla klassinen sentteri. Viime kaudella HPK:ssa Matti Tiilikaisen alaisuudessa hän melkeinpä oli sitä, nyt Ilveksessä menee heikommin.
Tämä oli kyllä mielenkiintoinen ja hyvä artikkeli Sihvoselta.
Hänhän on loppu viimein varsin hyvä analyytikko, mutta hakee varmaan tarkoituksella
vähän valtavirrasta poikkeavia, isoja ja pysäyttäviä, lausuntoja, joita joutuu sitten viikon parin päästä
pyörtämään. Tämän tyyppisissä artikkeleissa on loistava.
Petteri Sihvonen paasaa siitä, että Saku Mäenalainen laiturina on Liigan paras sentteri. Näin ei Sihvosen mukaan voi olla.
Sihvonen ei nyt ihan ole kartalla. Nykypäivän huippukiekko on juuri menossa siihen suuntaan, että laitureiden on pystyttävä pelaamaan, kuin sentteri. Pelipaikattomuus on se juttu.
Ketjussa voi olla kolme sentteriä, mutta kolmella laiturilla ei tee mitään.
Oot oikeassa ja väärässä. Ehkä on menossa, mutta MEIDÄN joukkue on kauden paras esimerkki, että kun se ei toimikaan, niin ei ole mitään tukea ja turvaa…ja tuloshan on meidän budjetilla ihan ala-arvoinen toistaiseksi. Sihvosen artikkeli on loistava ja suosittelen lukemaan sen kolme kertaa, erityisesti niille, jotka luulee, että “meidän peli on ollut ihan hyvää, mutta tulos karttaa.”
Näen kyllä tuossa HIFK:n pelaamisessa edelleen vahvasti jutussa mainittua jatkuvan liikkeen pelaamista. Saattaa olla osin Cory Murphyn tuomaa Röglestä. Ja omissakin papereissa yhä mestarisuosikki.