Ortion, J. Järvisen ja T. Sallisen kisapassit ainoastaan leimaamatta. Muut leimattu joten Puljukin mahtui joukkueeseen. 1 maalivahdin ja 2 kenttäpelaajaa voi vielä leimata kisoihin mukaan.
Hei, Jonkun median mukaan Suomen joukkueen kakkosketjun sentterinä pelaa Antti Pihlström, laituri???/
Samaa kanssa mietin, että eikö Suomesta löydy parempaa kakkossentteriä kuin pelaaja, jonka kuuluisi olla tuossa joukkuessa maksimissaan 4 kentän laituri. Koko Suomessa siis ei ole parempaa sentteriä kuin Filppula tällä hetkellä vapaana MM -kisoihin?
Tätä tuossa hieman ylempänä jo kummastelinkin. En ole Jokereita seurannut, mutta Pihlström on mediatietojen mukaan siirtynyt keskelle ja kyseessä olisi itsensä Raipe Helmisen idea.
Eikös Pihlströmin numero kuitenkin ole 41 vai muistanko väärin? Luontainen sentteri siis.
Kuin myös samaan informaatioon törmännyt. Kuulemma Marjamäen systeemissä sentterin pitää olla luisteluvoimainen ja sitähän Pimpero on ja ilmeisesti Latelle oli tarjoilla vain puujalkaisia senttereitä kun kerta Anttia keskelle meinaa.
Vaikka Hintz melkoinen pellaaja on hänkin, niin asettuuhan hänen tiputtaminen joukkueesta tässä vähän outoon valoon.
Onko muuten Plastino loukkaantunut, kun ei ole Italian tiimissä?
E: loukkaantunut
3 viestiä siirrettiin toiseen ketjuun: Otteluseuranta: MM-2017, Suomi - Valko-Venäjä 05.05.2017
Pihlström pelasi kuitenkin hyvin sentterinä, hyvä veto Marjamäeltä.
Musiikkivalinnoille no vaikka plussa
Ville Nieminenkin studiossa.
Mutta mitä Marjamäki hakee peluuttamalla Pihlströmiä keskellä, vieläpä kakkosketjussa? Pitääkö takaporttia auki Lehterälle? Eikö Lajunen voisi alkuun vetää siinä ja siirtyä neloseen, jos Lehterä tulee.
Nopeutta tuossa haetaan selkeästi. Lajunen on liian verkkainen tuolle paikalle ja samoin Kemppainen sitten kun tulee kovempia maita vastaan. Itse olisin mielelläni nähnyt vaikka Hintzin rosterissa, kun nyt sinne otettiin kolme enemmän puolustavan roolin sentteriä Laju, Kemppainen ja Sallinen.
Joo, vauhtia varmasti Pihlström tuohon tuo. No entäs Miro Aaltonen tuohon Pihlströmin tilalle ja joku nykyisestä kakkosesta ykkösen laitaan? Mielestäni MM-kisat ei ole oikea paikka pelailla ekoja(?) pelejä keskellä.
2 viestiä siirrettiin toiseen ketjuun: Otteluseuranta: Jääkiekon MM-kisat 2017, 05.05.-21.05.2017
Käsittääkseni Antti pelasi Jokereissa sentterinä ainakin loppukauden.
Okei, tyhjää parempi toki.
Jaahas, urheilulehti haukkuu Lajusen pystyyn. En siis katsonut kuin otsikon
Jep, Lajusen kenttä vuotaa