Jalkapallon MM-kisat 2018, Venäjä, 14.06.–15.07.2018


#314

Samaa mieltä, tuomari epäonnistui. Kortteja alkoi viuhumaan aivan urakalla ja lähes mistä vaan.
Itse olisin ennen tuota “korttishowta” ottanut kapteenit puhutteluun ja kertonut, että mikäli peli ei ala rauhoittumaan alkaa kortti napsuun.
Nyt kortteja alettiin viljeleen aivan yhtäkkiä ja pienistäkin rikkeistä.


#315

Tuo korttishow rauhoitti peliä. Mistä tiedät, ettei tuomari olisi käskenyt pelaajia rauhoittumaan ennen sitäkin?


#316

Niin, kuten yllä kirjoitin, niin olisin ottanut kapteenit puhutteluun ja kertovani, että nyt linja kovenee jos peli tyyli ei muutu. Siinä lähetyksessä, en nähnyt tuomarin puhuttelevan kapteeneita, vaan yksittäisiä pelaajia, niin kuin joka pelissä tähän asti.
Itse olen edelleenkin sitä mieltä, että tuomari ei kyllä onnistunut tehtävässään.


#317

Joo. Ei hän onnistunut. Peli pääsi vähän hänen käsistään välillä. Mielestäni Kolumbia ei kärsinyt tuomarin toiminnan vuoksi mitään vääryyttä suhteessa Englantiin. Siinä mielessä Maradonan “itkeminen” on turhaa. Parempi joukkue meni jatkoon.


#318

Tuomari oli ihan surkea eilen. Helppoja keltaisia ja sitten sellaisista mitä pitää antaa ei mitään. Englannillehan tuo perustuomioissaan vähän kallellaan oli ja siellä muutama saa olla tyytyväinen ettei korttia saanut, räikeimpänä Young tulee nappulat edellä ja antoi vielä Englannille vaparin. Kolumbialla toki oli nämä melkoiset hämmentämiset tuomarin suuntaan ja mitään otetta ei heihin saanut.

Kaiken kaikkiaan “oksettava” matsi 80min asti kunnes Kolumbia ajatteli et tässähän pitää tehdä maali.


#319

Eilistä peliä en katsonut, mutta kommenteista päätellen Japa on vaihtanut lajia?:thinking:


#320

Kolumbia oli kyllä todella törkeä ja rottamainen. Tuomarilta lähti homma aivan täysin lapasesta.

Mua eniten ärsytti noi jälkitilanteissa ja erikoistilanteissa rottailut joista olisi ainakin yhdestä saanut antaa suoran punaisen, jatkuva tuomarin piirittäminen ja mussutus (joka teki tulosta), kun Kane sai pilkun 3 minuuttia ruikutusta ja samaan aikaan pari Kolumbialaista tuhoaa pilkkualuetta minkä ehtii. Ihan käsittämätöntä touhua. Nuo sitten tuhosi Englanninkin pelirytmin kun Kolumbia ei edes yrittänyt pelata.

Kane taas oli eilen aivan mahtava, haki palloja, tippui alas puolustamaan, piti pään kylmänä ja pelasi kaikenkaikkiaan ihan loistavasti. Musta alkaa tulla herran fani näiden kisojen ansiosta.


#321

Mitä mieltä olet siitä englantilaisen puskusta kolumbialaiseen? Minusta rottamainen temppu.

Oliko Kolumbia enemmän rottamainen, ehkä, mutta ei Englanti mikään viaton ollut. Kuten eilen jo kirjoitin, niin teatterikin luonnistui muutamaan otteeseen aika härskisti englantilaisilta.


#322

Tarkotat sitä missä takaraivo kolahti vähintään puolivahingossa? En ole kyllä katsonut uudestaan mutta tilanne oli mielestäni livenä aivan selvä vahinko. Katsoi reaktiota vielä jälkikäteen kun näytettiin uusintana niin oli aivan ihmeissään että mitä tässä tapahtui?

Kyllähän Enkutkin tuohon hieman mukaan lähti mutta pääasiassa piti päänsä kylmänä, niinhän se metsä vähän vastaa kun sinne huudetaan. Tuomarinhan näissä pitäisi peiliin katsoa jokatapauksessa, tiukka puhuttelu heti alkuun ja äijää pihalle jos ei mene jakeluun niin olisi ollut ihan eri peli.


#323

Voihan sen tietysti näinkin nähdä. :slight_smile:


#324

Täytyisi katsoa varmaan uudestaan, mutta tuolta se mun silmään itse matsissa näytti. Koitan kaivaa jostain :slight_smile:


#325

Kaiva se filmauskin missä englantilainen haki pilkkua toisella puoliajalla. :slight_smile:


#326

…Nosti muuten kädet sen tilanteen jälkeen heti tuomarille pystyyn kun pomppasi ulos ja näytti että ei aihetta pilkulle :).

Tuohan on normia futista, mutta noi rottailut ei. Ei sellasta peliä futiksessa olekkaan että toinen osapuoli puhdas pulmunen olisi.


#327

Aika harvoin on joo. Sitä tässä olenkin yrittänyt sanoa.


#328

Jep, mutta tää ei poista sitä faktaa kuinka rumasti ja rottaillen Kolumbia pelasi.

Eikös se muuten ollut viime World Cupissa kun lanasivat Neymarin ja sitä sattui oikeasti, selkä murtui?


#329

Taisi olla.


#330

Tuosta tuli muuten mieleen, pelin loppupuolella englantilainen kaadettiin, ehkä jopa rankkarialueella (siis voi olla sama tilanne kuin tuossa yllä) tai sitten laidassa, mutta nousi ylös käsi pystyssä. Siihen selostaja sitten sanoi, että ilmaisi tapahtuman olleen rikkeetön kolumbialaisen taholta.

En nähnyt tilanteesta hidastusta, mutta minulle jäi sellainen vaikutelma, että siinä englantilainen ennemminkin heilutti tuomarille “etkö sinä nyt mitään näe”.


#331

Inan harmittaa, että Ruotsi-Englanti on lauantaina ensimmäinen peli. Vähän turhan aikaista lähteä pubiin. Vai onko. Jää nähtäväksi.


#332

Sama vika, tuun itse Suomessa poikkeemaan ja koko yönä ei pysty sen seurauksena nukkumaan. Kai se olis pakko vaan koittaa pari tuntia yrittää saada heti laskeutumisen jälkeen unta ja pelin pariin.


#333

Futis on hieno laji,mutta kyllä nämä kisat osoittaa kuinka lajiin on pesiytynyt teatteri ja kierous. Onneksi tämä kuukauden kestävä teatterikappale esitetään vain joka neljäs vuosi.


Eri urheilulajien luonteet, kulttuurit ja kehitykset vertailussa