Jalkapallon MM-kisat 2018, Venäjä, 14.06.–15.07.2018


#21

Jalkapallon mm-kisoista eivät pidot parane. Espanjan maailmanmestaruus purki vähän paineita takavuosina ja sittemmin on palattu Saksan dominanssiin. Brasilian kisoissa veikkasin Argentiinaa mutta Saksa sen vei. Mun mielestä Saksa-Brasilia oli yksi ikimuistoisimpia mm-otteluita, ehkä ikimuistoisin, mitä olen nähnyt vuodesta -82. Meinas suu jäädä auki sitä katsoessa.

Olisiko Belgiasta yllättämään? Yksi kiinnostuksenkohde on nykymaailmantilanteessa yltiönationalistisen Venäjän kotipelit ja menestys. Venäjä on menestynyt mm-kisoissa heikohkosti jo pitkään mutta nyt sitten öljyä rattaisiin?


#22

Itselläni on yleensä kolme joukkuetta mitä tulee seurailtua. Saksa, Englanti sekä Hollanti. Hollanti nyt puuttuu.

Lisäksi “mielenkiinnolla” seuraan miten venäläishuligaanit toimivat nyt omalla alueellaan. EM 2016 Ranskassahan muistetaan pitkälti venäläisten tötöilyistä erityisesti Marseillessa. Ei brititkään syyttömiä ollut, mutta ne venäläiset olivat oikein varustautuneet pahoinpitelemään jengiä.


#23

Totalitaarinen valvonta ja järjestyksenpito takaa poikkeuksellisen rauhalliset kisat. Olisi yllättävää, jos jotain ilmenisi. Sotchissa ulkoinen kuva kiilsi ja doping oli viety mielikuvitukselliselle tasolle.


#24

Siitä vaan hölmöilemään.


#25

Kovat on sanktiot, mutta katsotaan nyt taas miten käy. EM2016 tapahtumiakin epäiltiin osin Venäjän hallinnon tukemiksi.
Toivottavasti ovat rauhalliset kisat ja itse pääasia on tärkein ja muistettavin asia.


#26

Meinasi ihan unohtua koko Hollanti. Aika hurjaa, että hekin ovat poissa kisoista.


#27

Lisään vielä omiin suosikkeihini Englannin. Niille toivon menestystä.

Steven Gerrard on ollut yksi lempipelaajistani kautta aikojen. Ei toki enää mukana.


#28

James Rodriqueshan pelannut todella hyvin kun on siirtyi Byerniin lainalle, joskus vaan se rooli ei löydy jossain seurassa.


(Titta på ylähylly!) #29

Argentinan :argentina: kelkassa mennään! Niin kovasti haluaisin, että Messi viimein voittaisi sen maailman mestaruudenkin.

Espanja oli ennen suursuosikki, koska sieltä löytyi yhtä aikaa kentältä Xavia, Iniestaa, Torresia, Piqueta… Aijai!

Brasilia on sitten kolmoshevonen. Ihan vain Ronaldinhon takia. :blue_heart: Tai no vaikuttaa sekin asiaan, että brasseille futis on uskonto. Hienoa kulttuuria! :pray:t3:

Sitten tulevat kisojen under dogit. :slight_smile:

Italia olisi kakkossuosikki, jos pelaisi. Pelityyli muistuttaa melkoisesti vanhaa Trapparaa. Ja tottakai Gigi Buffon. :blue_heart:


(Ei lisäarvoa palstalle ) #30

Huomioidaan vielä tuo @Kilo:n mainitsema USA, niin voidaan todeta, että kolme kisojen vakiokävijää puuttuu. Toki USA ei ehkä niin menestyvä jalkapallojätti ole ollut kuin Italia ja Hollanti, mutta kuitenkin tuonut aina oman värinsä kisoihin. Erilaista väriä tarjolla näissä kisoissa.

Kyllä. En minä sitä varsinaisesti tarkoittanutkaan. Realissa tuo oli pettymys. Varsinkin verrattuna odotuksiin. En kuitenkaan pidä niitä 2014 synnytettyjä odotuksia millään tasolla realistisina.

MM-kisat ovat jotain aivan käsittämättömän suurta. Loistaminen tuolla nostaa odotukset pilviin. Lyhyestä otannasta tehdään aivan liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Aika on saattanut kullata muistoja, mutta muistelen, että joillain lähti niin rankasti lapasesta, että Jamesin odotettiin nousevan tuonne CR7-Messi -osaston kantaan ehdottomana maailman huippuna. MM-kisat ovat kiistatta tapahtuma, jossa loistava pelaaja on hyvä. Mutta ei sitä pientä otantaa kannata ihan liian vahvasti tulkita kuitenkaan.

Futiksen MM-turnaus on kuitenkin maailmanlaajuisesti se suurin urheilutapahtuma kesäolympialaisten kanssa näin maailmanlaajuisessa perspektiivissä.


#31

Kroatia, Tanska, Ruotsi ja Islanti voivat olla kisojen mustia hevosia. Ruotsilla on kyllä vaikea alkulohko eikä Zlatania.


#32

86’ Meksikon kisoista tullu oltua mukana. Brasilia, aina MM-kisoissa ja muissa missä pelaavatkin. On vaan aina sytyttäny. :v:


(Maalivahti) #33

Ai että, kohta taas kuukausi herkkua. Harmi, että ihan täysipainoisesti kisoja ei pysty töiden vuoksi seuraamaan - eikä tyttöystäväkään varmaan tykkää, jos vahtaan jokaisen matsin. No, pyritään katsomaan töissäkin ahkerasti. Isojen ja semi-isojen kohtaamiset sekä pudotuspelit ovat tietysti must see.

Italiaa en erityisesti kaipaa, vaikka hienoja pelaajia siellä olisi muutama ja ovat kovia olleet perinteisesti. Ei Italiankaan poissaolokaan kovin isoa rakoa turnauksen tasolle tee. Ruotsi oli karsinnassa parempi ja sillä sipuli.

Enemmän harmittaa Chilen ja Hollannin poissaolo. Pelasivat aivan upeaa futista viime kisoissa ja muutenkin osaavat aina viihdyttää. Mutta sama homma kuin Italian kohdalla eli ansaitusti ulkona, kun karsinnat eivät sujuneet.

Saksa on ollut pitkään minulle Suomen jälkeen kakkossuosikki, mutta eniten toivon viihdyttäviä ja ikimuistoisia kisoja. 2014 kisat olivat mielestäni sellaiset - mukaan mahtui monia mahtavia otteluita ja upeita maaleja. Kun Saksa vielä vei, niin Brasilian kisoista on vaikea laittaa paremmaksi. Toivottavasti tunnelma on taas kunnossa!

Kaikki pohjoismaat saavat myös sympatiani, erityisesti Islanti. Kroatian ja Englanninkaan menestys ei haittaisi. Messille soisi kieltämättä kruunun uralle myös maajoukkueessa. Palaako Espanja taas kärkikahinoihin? Jos mestaruus ei mene Argentiinalle, niin tulkoon sitten Eurooppaan. Tai miksei Brasilialle, jos pelaavat kunnon sambafutista, jossa ei maaleista säästellä.


#34

Minulla ei kisoissa ole kuin yksi suosikki. Minä niin toivoisin, että Argentiina voittaisi kultaa viime kisojen hopean jatkeeksi. Tosin saattaa jäädä pelkäksi toiveeksi. Niin on pystynyt tuo joukkue viime aikoina alisuorittamaan. Tai sitten joukkueen taso ei vain riitä.


#35

Jos joku näistä maista voittaa maailmanmestaruuden, niin minkä maan voiton valitsisit mieluiten?

  • Brasilia
  • Saksa
  • Ranska
  • Espanja
  • Argentiina
  • Belgia
  • Englanti
  • Portugali

0 äänestäjää

Äänestykseen on mielivaltaisesti otettu mukaan vedonlyöntikertoimien (William Hill) perusteella 8 todennäköisintä voittajaa.


#36

Englantia on tullut aina kannatettua, eli sitä näissäkin kisoissa. Ensimmäinen tosi kiinnostava ottelu, joka omaan silmään osui on tuo 15.6 klo 21 Espanja-Portugali. Ottelut tulee hyvään aikaan, että oma tavoite on nähdä ainakin 1 peli/päivä alkusarjasta


(Raarnio) #37

Mestariksi toivon Saksaa. Tämä on ollut oma lemppari forever aivan niinkuin oma rakas Tapparamme. Tänä vuonna ei ehkä riitä mutta luotto Löw in peliin ja joukkueeseen siltikin kova,koska aina sitä palloa potkitaan 90 min ja…niin…Saksahan se voittaa. Silloin vuonna 90 kun olin pieni poika niin kummini lähti Italiaan kisoja katsomaan ja pyysin josko Saksan paidan saisin tuliaisiksi ja sainkin sen upean valkoisen Adidaksen aidon pelipaidan ja muistan kuinka onnellinen olin! Tänä päivänä monenmonta vuotta myöhemmin sama paita on edelleen minulla (tosin aika pinkeä nykyään) ja se on vaimolla yöpaitana!


#38

Pakko ottaa Englanti, koska siihen minut on kasvatettu. Isäni todisti lapsena Englannin voittoa vuonna 1966. Siitä lähtien hänen mielestään on aina ollut Englannin vuosi. Niin on kuulemma tänäkin vuonna.


#39

Saksa on kyllä ollut loistava. Konemainen suorittaja. Nopea ja tiivis ryhmä.

Brasilian yksilöt tuon sai kokea aika karmivalla tavalla viime kisoissa.


#40

Islanti!

Hurjaa ajatella, että Tampereen, Lempäälän ja Porin yhteenlasketun väkimäärän maasta tulee joukkue, joka paitsi raivaa tiensä arvoturnauksiin maailman harrastetuimmassa lajissa, myös pärjää niissä. Ja se kannattajakulttuuri, voi Odin. Ja se joukkueelle omistautuminen ja yhtenäisyys, voi Thor. Melkoisen upeaa saagaa kirjoittavat siellä kyllä.

Jos mut joskus pakotettais lähtemään Suomesta for good niin kyhäisin kotitekoisen viikinkilaivan, jolla seilaisin samantien Reykjavikiin sarvikypärä päässä ja anoisin kansalaisuutta siellä. Huh!