Jan-Mikael Järvinen

Paljon paremmin Miksa luistelee kuin silloin, fysiikka mennyt eteenpäin.

Ei se välttämättä ole pelkästä fysiikasta kiinni kuinka hyvin ukko liikkuu…

Ei olekaan. Luistelutekniikka on toinen tekijä ja se on Järvisellä vähintäänkin hyvällä tasolla. Vähintään.

Mietin Pelicans-pelin aikana, että JMJ:n syötöt on liian hyviä tai JMJ hakee liian hyviä, jolloin ne epäonnistuu. Ei kuitenkaan keskitytä epäonnistuneisiin syöttöihin. Keskitytään niihin liian hyviin syöttöihin.

Kun JMJ antaa liian hyvän syötön, vastaanottaja ei ole valmis, koska kiekko tulee niin yllättävään paikkaan, ja tilanne kuivuu ikään kuin kasaan sen myötä. Ei ollut eka peli tällä kaudella, kun JMJ leipoo hyviä leivoksia kavereille, mutta kavereille ei vaan maistu. Siitä huolimatta keräsi 0+2. Ihan hyvä saldo, mutta 0+5 olisi ollut lähempänä totuutta.

10 tykkäystä

Jumalauta Miksa, sullahan on ihan tautisen hyvän oloinen lämy! Kansa tahtoo lisää!

4 tykkäystä

Hyvä peli eilen. Näitä lisää!

Kyllähän Tapola sanoi jo kauden alussa kun uusia ratkaisijoita kysyttiin, tyyliin että JM-J tekee 5maalia/peli, kun alkaa ampuun itse.
Juu, pieni “lapinlisä” luvussa, mutta kyllä siellä ihan käyttökelpoinen veto työkalupakissa on, kun vaan käyttäisi sitä.
Tarjonnasta ei jää kiinni, kyllä JM-J itsensä vetopaikkaan pystyy joka pelissä 2-3 kertaa pelaamaan.

Onhan tää kaveri nyt Tapparalle puhdasta kultaa. Jalka kulkee, pää toimii ja kikkapankki on aivan ehtymätön. Lisäksi JMJ on meidän jatkoaikaspesialisti. Kiekko vaan Järviselle niin homma on meidän.

16 tykkäystä

Jumalauta äijä täällä pumppaa omia renkaitaan fanien keskustelupalstalla. Oot silti kyllä aika kova tekijä.

13 tykkäystä

Tuossa eilisessä pelissä jatkoajalla Miksa lähti kiertämään, niin näki heti, että ilvespelaaja ei tuossa junassa pysy. Mahtava suoritus.

2 tykkäystä

Jos Jii Karjalaisesta on puhuttu polkukoneena, niin kyllä Miksallakin maisema vaihtuu ja vauhti riittää.:blush:

3 tykkäystä

Aitaa kaatuu ja tanner tömisee :smiley:

1 tykkäys

Lisään vielä että kyllä tulostakin tulee.:muscle:

1 tykkäys

Kun miksa syöttää

1 tykkäys

Tehdääs toinenkin nosto näin voittoisan El Clasicon juhlahumussa. Miksa tikkasi jälleen sinne 35p maastoon muutamasta missatusta pelistä huolimatta ja onhan tuo lukema kova erityisesti siihen nähden että kakkosyv:n minuutit on olleet selkeästi pienemmät kuin ykkösen. Huomio lisäksi plusmiinus-saldoon: +23 miehelle jota on vuosien varrella kritisoitu puolustusosaamisesta.

Tän päivän syöttö Smedbergin maaliin oli kyllä taattua Miksaa: puolittaisesta läpiajosta ei edes laukausta aikaan mutta taistelun jälkeen tarjoilut maalille ja Opus raikaa.

Hieno esimerkki, johtaja ja taituri. Ei voi muuta sanoo ku hattuu nostaa.

21 tykkäystä

Olisko se sitten ens kausi Miksan vuoro astua Haapalan saappaisiin jos ja kun Haapala lähtee vuoleen kivitaloon rahoja rapakon taakse?

2 tykkäystä

Ainakaan tätä kaveria ei tartte heittää bussin alle. Nyt pitäisi jollain saada kaivettu Miksasta maksimit irti, Haapala ja Repo hänen ketjuun? Tai no, justhan mä sanoin, ettei tarvi ketjuja muuttaa. Ei sitten, lisätään sit vaikka minuutteja sinne pitkälle päälle kahteenkymmeneen.

2 tykkäystä

Toi Miksa ja Haapala pelas yhdessä vaihdossa yhdessä, pyöritys oli kyllä hurja Ilves maalilla, vaihto tais olla kesken niin olivat samaan aikaan jäällä.

10 tykkäystä

Pitänyt tasonsa ja vielä parantanut jopa, Henkka ja Repolainen rinnalle, kiitos.

6 tykkäystä

On tää JMJ hurja kaveri! Ainoo jolla luistin liikkuu ja potkua riittää. Jatkoajallakin vielä muutama kova spurtti, vaikka muutenkin tais pelata jo jokatoista vaihtoo.

9 tykkäystä