Jenkkifutis


#1

Tätä lajia olen seurannut jonkin verran muutaman vuoden ajan, ja se kiehtoo aina vain enemmän. Samalla kentällä viilettää vikkeliä pikajuoksijoita ja voimamiehiä, jokainen yrittäen toteuttaa monimutkaisen pelikirjan sivulla määrätyn tehtävän - ja kenties voittaa kaksinkamppailunsa - saavuttaakseen joukkueelle tilanteessa pienen edun, joka repaisisi vastapuolen taktiikan. Paljon kaikenlaisia sääntöjä on, mutta perussäännöt oppii katselemalla pelejä aika äkkiä.

Etenkin tasaisten otteluiden loppuratkaisut ovat todella mielenkiintoisia, sillä koska runkosarjassa on vain 16 ottelua ja vain reilu kolmannes pääsee pudotuspeleihin, on jokainen ottelu melkein kuin pudotuspeliottelu. Varsinaiset paras yhdestä -pudotuspelit ovat sitten oma maailmansa: paineet ovat hirmuiset, ja tälläkin kaudella esimerkiksi Minnesota Vikingsin potkaisija päätti joukkueensa kauden potkaisemalla pallon karkeasti ohi viime sekunneilla paikasta, josta ei epäonnistuisi harjoituksissa koskaan.

NFL-pelejähän näkee kätevästi Liiga-otteluiden kaupanpäällisenä. Käyttääkö kukaan muu tätä mahdollisuutta?

  • Aktiivisesti seuraan lajia
  • Muutamia pelejä vuodessa katson
  • Super Bowlin katson yleensä
  • Ei oo mun juttu

0 äänestäjää

Tulevana yönä yhdeltä alkaa Nelosen ilmaiskanavan Super Bowl -lähetys Kaliforniasta. Kysytään nyt vielä, kumpi voittaa?

  • Carolina Panthers
  • Denver Broncos, koska komeat värit
  • Denver Broncos muusta syystä

0 äänestäjää


#2

Minä seuraan tätäkin lajia aktiivisesti. Nyt vaan meni maku , kun Pats putosi semeissä. Tom Brady on suosikkipelaaja.


#3

Olisihan se hienoa, jos Manning saisi päättää uransa voittoon (eioo toki tainnu julkisesti kertoa lopettavansa?) Toisaalta on Panthersin ja Newtonin pelikin ollut niin kaunista, että voiton heille soisi.
Paras voittakoon, varmasti hieno Super bowl tulossa!


#4

Itse seuraan hyvinkin paljon, johtunee varmaan, siitä kun tuli asuttua rapakon toisella puolen useamman vuoden. En aio kylläkään katsoa matsia, suosikkijoukkue (Green Bay Packers) kun ei ole mukana ja huomenna aikainen työaamu. Kuitenkin, toivottavasti Peyton ja Broncos vie, saisi yksi parhaista arvoisensa läksiäislahjan (jos nyt malttaa lopettaa…).


(AJL Tappara-veikkauksen 16-17 voittaja) #5

En ole juurikaan seurannut kyseistä peliä, mutta kuinkas ollakaan satuin aukaisemaan nelonen pro 2 kanavan ja mitäpä sieltä tuli. No jenkkifutistapa hyvinkin. En tiedä koska tämä ottelu on tullut livenä, mutta uusintakin oli minulle liveä. Kyseessä ottelu Carolina Panthers - Seattle Seahawks, jonka Panthers voitti 31-24. Jostain syystä aloin kannustamaan Seahawkseja, olivathan koko ottelun alakynnessä. Ihan mielenkiintoista katsottavaa, vaikka säännöistä en ainakaan vielä päässyt oikein jyvälle, eri värisiä rievun palasia siellä nakeltiin kentälle ja muuta outoa, mutta eiköhän noistakin pääsisi jyvälle mikäli alkaisi oikein kunnolla seuraamaan. Saas nähdä…


#6

Se peli tuli katsottua livenä muutama viikko takaperin, ja pysynee mielessä vielä pitkään. Oikein mainio peli lajiin tutustumiseen. :slight_smile: Pelin missanneille kertaan sen kulun: Carolina tuli todella vahvasti peliin, ja heti ensimmäisellä hyökkäysvuorolla pelinrakentaja Cam Newtonin hyökkäys vei pallon maalialueelle. Seattlen ensimmäosellä hyökkäysvuorolla tapahtui se pahin mahdollinen: pelinrakentaja Wilsonin syöttö päätyi Carolinan tähtitukimies Luke Kuechlyn käsiin, joka vei sen jälleen maalialueelle, ja ykskaks peli oli jo 14-0. Ensimmäisellä puoliajalla Carolina dominoi ottelua muutenkin suvereenisti, ja puoliajalla peli oli 31-0. Vertailun vuoksi, NFL:n historiassa 32 pisteen johto on suurin mistä on koskaan noustu.

Toiselle puoliajalle juoksi aivan toinen Seahawks. Minun papereissani liigan viihdyttävin ja kiinnostavin pelinrakentaja Wilson oli flow-tilassa ja veteli kaneja hatusta, ja touchdowneja tuli yksi ja sitten toinen ja kenttäpotkumaali. Peli oli 31-17, ja paniikki alkoi hiipiä Carolinan puseroon. Seahawks sai vielä yhden touchdownin ja kavensi 31-24:ään, mutta aika kävi kovin vähiin. Jos pallo päätyisi Carolinan käsiin, he voisivat pelata taktisesti lopun peliajan kellosta pois. Pakko oli siis yrittää onside kickiä, jossa aloituspotku potkaistaan pienin sallittu matka eli 10 jaardia ja yritetään napata pallo omille. Epätoivoinen temppu ei kuitenkaan tällä kertaa onnistunut, mikä pysäytti matkan kohti historian kirjoja.

Liinojen värikoodit eivät ole monimutkaiset: keltaisen liinan heittää tuomari, kun näkee rikkeen. Vertautuu jossain määrin jääkiekkopäätuomarin ylhäällä olevaan käteen. Punainen liina on tuoreempi keksintö, ja sen heittää päävalmentaja, kun haluaa haastaa erotuomarin tuomion tarkastettavaksi videolta. Se systeemi on apinoitu NHL:äänkin täksi kaudeksi, jos oon oikein ymmärtänyt. Ainoa haastava asia noiden keltaisten liinojen kanssa on oppia näkemään siitä hullunmyllystä, mistä hyvästä se lensi, enkä ole siinä kovin hyvä minäkään vielä. Hidastuksien aikana rike onneksi aina selitetään tarkasti, ja sitä mukaa oppii koko ajan.


(Kudit loppu) #7

“Amerikkalaista” on tullut seurattua 80-90-luvulta lähtien lähinnä urheilun makasiiniohjelmien kautta; Sporttispurtit ja mitä näitä nyt oli. Kunnolla Super Bowlia ja koko hässäkkää katselin ensimmäisen kerran v.-97 kun silloisessa opiskelija-asunnossa näkyivät kaapelikanavat, Green Bay Packers ja New England Patriots taisivat olla vastakkain. Perussäännöt jollain tasolla hanskassa, vaikken mikään hc-seuraaja olekaan. Green Bay Packers saa sympatiat. Denver saa viedä tänä vuonna.


#8

Onko porukka koskaan vielä käynnyt katsomassa Tampere Saintsin otteluita? Nousivat vielä tänä vuonna Vaahteraliigaan. Itse en ole vielä koskaan käynnyt, mutta tänä vuonna voisi käydä huvikseen katsomassa edes yhden.


#9

Joskus vuosia sitten kävin katsomassa (kun useampi tuttu pelasi silloin joukkueessa), mutta en enää pitkään aikaan. Silloin taisi hommakin tosin olla vielä aika alkutekijöissä. Mietin josko nyt taas alkaisi käydä peleissä edes silloin tällöin.


#10

Jenkkifutiksesta tullut itselleni oikeastaan se seuratuin laji. En seurannut lajia ollenkaan ennen muuttoa Yhdysvaltoihin, mutta siitä lähtien seurannut aktiivisesti myös Suomesta käsin. Green Bay Packers on ehdoton lempijoukkue.


(Tapio Toppari) #11

Ainoa hyvä puoli Super Bowlissa on se, että sen jälkeen on änärissä enemmän iltapäiväotteluita, joita voi seurata ilman että tarvii herätä keskellä yötä. Muuten kainalopellepallo on se viimeisin ammattilaissarja, joka kiinnostaa. Katson siis paljon MLB baseballia ja seuraan myös NBA:ta.


#12

Jenkkifudishan on silkkaa parhautta - mitä enemmän seuraa sen mielenkiintoisemmaksi peli tulee… Muutaman vuoden hieman aktiivisemman seuraamisen jälkeen en ihmettele lainkaan että on Amerikan suosituin ammattilaissarja ja yliopistosarja sitten vielä ihan oma lukunsa… Laji kiehtoo niin monella eri tapaa - pelaajat omat aivan uskomattomat taitavia, voimakkaita, nopeita jne., pelissä voi menestyä todella erilaisilla taktiikoilla (tämän vuoden finaalijoukkueet hyvä esimerkkia vaikka Carolinan puolustus olikin todella rautainen niin Broncos eli lähes koko kauden puolustuksensa varassa), koska vain 16 ottelua runkosarjassa merkityksettömiä otteluita hyvin vähän, viimeiset pari minuuttia pelistä tarjoavat usein aivan uskomatonta dramatiikkaa (jollette usko niin katsokaa jostain tämän vuoden playoff ottelun Green Bay - Arizona viimeiset minuutit) ja tietenkin laji sankaritarinat (kuten Denverin Manning tämä vuonna) sitten vielä ihan oma lukunsa jne jne… Jos jotain negatiivistä lajista pitäisi löytyy, niin onhan se aika karu ihmiselle - jossakin vaiheessa kautta tänä vuonna taisi jotain 25% pelaajista olla saikulla ja päävammoista puhutaan aikalailla… …vertailun vuoksi minun noin 100 kanavan valikoimasta ei tule yhdeltäkään koskaan jääkiekkoa vaikka lähin NHL joukkue (Carolina) pelaillen vain noin tunnin päässä nykyisestä asuinpaikastani - kertonee jotain jääkiekon asemasta täälläpäin :slightly_smiling_face:


#13

Nostetaan tämä ketju ylös nyt vihdoin.

Runkosarja ollut ohi jo hetken mutta playoffit suuressa tohinassa käynnissä. Vain neljä joukkuetta jäljellä, (New England Patriots, Pittsburgh Steelers, Atlanta Falcons ja Green Bay Packers) jotka pelaavat ensi viikonloppuna paikasta Super Bowliin (Pats vs Steelers, Falc vs Pack). Playoffit menneet aika odotetusti paitsi Packersin voitto Dallas Cowboysta viime yönä yllätti monet. Oma unelmani olisi nähdä finaalissa Patriots ja Packers, koska heidän pelinrakentajansa ovat molemmat liigan parhaimmistoa ja ovat olleetkin jo useamman vuoden.


#14

MInä seuraan myös tuota aktiivisesti. Suosikkijoukkueeni on Pats. Heille tulee vastaan Tehdaskaupungin Steelers, joka oli loppukaudesta pitkässä voittoputkessa ja on näin ollen erittäin kova haaste Patriotsille, jonka viikonlopun nejännesvälieräpelissä näin yhden kauden hienoimmista touchdowneista. Texansien avauspotku Patsin Lewisille, joka juoksi n. 90 yardin maalin, olihan se hieno.

Toinen välieräpari on Packers-Falcons, josta en niin paljon osaa sanoa, veikkaan Packersia.

Suuri yllätys minulle oli jo Packersien voitto Cowboysista, joka oli runkosarjan toiseksi paras joukkue. Hieno viikonloppu tulossa. Packers-Falcons tulee primetimeen, joten tuo katsotaan. Harmi, että Patsin pelistä täytyy tyytyä highlighteihin, koska en viitsi jälkilähetystä katsoa tuloksen ollessa jo tiedossa.


#15

Itse toivon Falconseille voittoa vaikken erityisen aktiivisesti sarjaa seuraa. Sunnuntain pelin katoin kun se ihan sattumalta tuli just sopivasti kun Viaplaytä selailin. Rise Up! :sunglasses:


#16

Packers puolustus ihan unessa,ei kyllä hyökkäyskään ihmeitä esitä. Falconsin Ryan dominoi.


#17

Se ois 31-0 Falconseille! Rise Up! Packerseilla ei ny lähe ollenkaan…


#18

Noin! Falcons Superbowliin tuloksella 21-44!


#19

Vaikea löytää sanoja näin Packers kannattajana. Mutta onnea Falconsille ja Patriotsille Super Bowl paikasta!


(Team Kameleontti) #20

Katselin tuota Patriotsin ja Steelersin välistä kamppailua jälkilähetyksenä. Melko nopeasti kävi selväksi, kumpi joukkueista on parempi.

Näin amatöörin silmään Patriots vaikuttaa vahvemmalta nipulta. En tiedä sitten, kumpi porukoista on oikeasti vahvempi. Mitään kertoimia mistään katsomatta väittäisin Patsin olevan suosikki Super Bowlissa. Oman vähäisen Super Bowl -kokemuksen perusteella paremman puolustuksen omaava jengi pystin hoitaa. Kummalla se sitten on, siitä minulla ei ole hajuakaan.

Mutta on ollut kyllä hieno seurata näitä playoffeja. Ensimmäistä kertaa oikeastaan olen katsellut muuta kuin Super Bowlia edes vähän alusta. Ja mukavampihan näitä onkin katsella, kun ei ole mitään tunnin väliaikashow’ta. Vihdoinkin olen opetellut vähän sääntöjä ja päässyt lajiin vähän paremmin sisään. Ihan mukava TV-laji on kyllä tämäkin.