Joulukuuset

Tsekkaa Rusta, aiempina vuosina heillä ollut ok hinnat mitä sivusta seuraillut. Meillä menään tekokuusella tänäkin vuonna, helpompi kun ei neulaisia ole siellä sun täällä (koirien ja kissojen turkki on oikein hyvä neulasten siirtoalusta).

@kyynaama Älä nyt rikokseen ala kannustaa, eikä pilata luontoa edes leikillään.

1 tykkäys

Bauhausissa on monenhintaisia, ostin 15 eurolla ihan komean 170cm metsäkuusen

1 tykkäys

Tokmannilta saa kotimaisen 170-230cm kuusen kolmella kympillä. Pienempi oli kympin halvempi.

@Iceman88 Ei tainnut olla kotimainen kuusi?

2 tykkäystä

Ei ollut mainintaa kotimaisuudesta, niin ei tainnut olla.

1 tykkäys

Tokmannin kaksikymmentä euroa oli passeli hinta ja tuli sellainen napattua jo kaksi viikkoa sitten. Kohdalle sattui ihan hyvä ja tasaisen tuuhea tapaus. Ei karisekaan mitenkään mainittavasti. Vielä.

Kuusissakin isoja hintahaitareita ja eettisyysasteita. Toissa jouluna (tai sitä edellisenä) ostettiin kuusimyyjältä ~60 € hintalapulla.

1 tykkäys

30€ saa normaalikokoisen kuusen ainakin Bauhasilta, Tokmannilta ja Rustasta. Näistä kaupoista Pirkkalassa Rustassa on ollut laajin valikoima. Vähän pienemmän kuusen saa 20€.

Jos haluaa tukea torimyyjiä, niin tuplahinnan joutuu maksamaan.

Tuolta se halvimmalla lähtee, kun vaan on tarkkana ettei kiinni jää.

Juu, ellei tekeydy metsänomistajaksi, kuten eräs kuusivarkaissa ollut ukko. Metsässä oli tullu toinen voro kuusen kanssa vastaan. Tämä toinen suureen ääneen huutamaan että perkele, kuuskymppiä on kuusen hinta. Näin voi saada rahaa ja kuusen. Ellei vastaan tuu oikea omistaja…

5 tykkäystä

Pariin kolmeen vuoteen ei oo ollu enää aitoa metsäkuusta varistamassa neulasia. Löytyy kaks pienimuotoista muovikasaa, toinen vielä valmiiksi koristeissakin.

Seitsemän vuotta sitten tuli hankittua mökki ja pikku metsäpalsta sen kyljessä.

Olen laittanut joka vuosi kymmenkunta kuusta kasvamaan ja leikannut niitä vuosittain. Vuoden päästä tulee ensimmäiset omat kasvatetut kuuset joulun viettoon. Niitä riittää jälkikasvulle ja muutamalle kaverillekin.

Ei ole hätäisen kaverin touhuja. Itselle tuo kuitenkin tyydytystä tuo perinteinen kuusi, varsinkin kun sen eteen on pikkusen puuhastellut.

7 tykkäystä

Rouva peri metsäpalstan mökkeineen pari vuotta sitten. Olen kans muutamaa kuusenalkua alkanut koulimaan. Saas nähdä pääseekö itte nauttimaan tuotoksista.

Sehän tässä on myös hienoa, että jälkipolvi pääsee ukin joulukuusista nauttimaan pitkään lopullisen pökerryksen jälkeenkin.

1 tykkäys

Joulukuusikin voi huonosti tuol mäel :grin:

Eduskunnan joulukuusi on varissut niin pahasti, että jotkut sen oksista ovat jo paljaita.

Iltalehti uutisoi

Eduskunnan joulukuusi pahoissa ongelmissa – "Hallituksen syytä"..

3 tykkäystä