Vai niin, eli on normaalia että vastustaja pääsee pelistä toiseen huippu tonteille ainakin 5 kertaa ja meidän puolustajat peruuttelevat Metsolan syliin tai väistävät kokonaan, että joo mee sää nyt siitä ja laita maali. Tapparan viisikko repeää useita kertoja pelissä.
En mä hyperventiloi, enkä mielelläni tee kenenkään mahdollisista sairauksista omia päätelmiä. Toivon, ettet säkään.
Samaa tapahtui viime vuonna, mutta silloin maalivahti otti jotain kiinni. niin se aika kultaa muistot tässäkin.
Ollaan ilmeisesti katsottu eri pelejä tämän kauden otannalla.
Kannattaa nyt ensi alkuun katsoa eilisen ottelun maalikooste. Minusta puolustus ei toimi missään takaisku tilanteessa. Matti Järvinenkin pääsee toisessa maalissa kävelemään maalia kohti. Toki sitä edesauttaa Tuulolan kaatuminen puolustuskulmassa.
Ei tapahtunut näin useasti ja puolustajat ei lähtenyt karkuun. Tapparan oman pään pelaaminen ei pitkään aikaan ole ollut näin heikolla tasolla, mitä se oli eilenkin 2 erässä ja ennen taukoa. Metsolakin on venynyt hyviin torjuntoihin ja pitänyt pakettia kasassa. Sun mielipide on jo aikaisemmin tullut selväksi, joka viesti otteluseurannassa tai pelin jälkeen, muttakun Metsola ja Metsola. Katsoisit sinäkin pintaa syvemmälle.
Omasta.mielestä taaperrus on myös Metsolan syytä. Lähes joka peliin lipsahtaa helppoja maaleja yksi tai kaksi. Puolustus sekoilee myös tästä syystä, kun koittaa peittää ja plokata kuteja, jotka pitäisi jättää maalivahdin otettaviksi.
Omaan silmään isoin ero alkuvuoden torjunjoihin on se, että Metsola putoaa nykyään aina maihin oli veto millainen tahansa. Alkukaudesta ja aiemmin Metsola liikkui kuin kärppä maalilla. Ponnisti nopeasti metrin kutia vastaan peittääkseen paremmin vetoja. Nykyään näin ei tapahdu.
Nyt Metsola könyää polvillaan koko ajan peppu verkossa, toivoen olevansa jonkun kudin edessä. Mistä tämmöinen muutos verrattuna alkukauteen?
Ei tätä huonoa jaksoa voi tietenkään kaataa yksin Metsolan niskaan. Maalivahdin epäonnistumiset vain näkyvät taululla muiden epäonnistumisia helpommin.
Mutta sitten taas toissavuoden runkosarjassa oli paljon samaa, että Heljanko ei saanut pelissä kohdalleen mitään muuta kuin pelkkiä vastustajan huippupaikkoja. Heljangon koko runkosarjan torjuntaprosentti oli huonompi kuin Metsolalla on nyt. Kuitenkin Heljanko oli silloinkin aivan huippumolari.
Aika usein näihin ns. helpon näköisiin maaleihin on syynä myös hirveä maski Tapparan maalilla.
Omat ei saa pidettyä vastustajaa pois maalilta ja sitten maskia tekee omat ja vieraat.
Eli toivoisin vähän kovuutta oman maalin edustan pelaamiseen.
Katsokaa vaikka kaikkien otteluiden maali koosteet niin huomaatte että jokaiselle veskarille menee samanlaisia maaleja kuin Metsolalle. Monella muulla joukkueella ei vaan ole ongelma jos päästät kolme omiin koska niiden hyökkäys tekee vähintään yhden enemmän
Heljanko oli tuolla kaudella oikeasti huono runkosarjassa ja vieläpä selvällä marginaalilla muihin kausiinsa nähden. Tappara päästi vähemmän huippupaikkoja, keskivaikeita paikkoja, ja helppoja paikkoja kuin mikään muu joukkue Liigassa tuolla kaudella.
Lisää maaleja. Se on ratkaisu huonoon maalivahtipeliin. Ja niinhän se onkin. Vaikka aika haastava ratkaisu.
Jep, mutta se helposti ihmisiltä unohtuu. Tappara nyt päästää oikeasti ikäviä ja hankalia paikkoja maalivahdille. Tapparan viisikko usein repeää ja sieltä pääsee kätevästi liukumaan nokikkain meidän maalivahdin kanssa. Toivotaan nyt, että muutosta saadaan siihenkin, sillä Metsola kyllä torjua osaa. Nyt vaan jatkuva viisikon repeäminen ja huono puolustus pelaaminen johtaa maaleihin ja se syö Juhalta itseltään itseluottamusta ja kaiketi luottamusta edessä olevaan viisikkoon. Jo aiemmin kirjoitin, että Metsolan pelaaminen viimeiseen 3 otteluun on ottanut askelia eteenpäin. Parannusta on ilmoilla.
Tarkennan muutamaa kohtaa:
- En väitä, että Metsola on yksinään syyllinen Tapparan tilanteeseen. Tosiasia kuitenkin on se, ettei kyse ole mistään yhdestä heikosta pelistä, vaan kokonaisuutenakin heikosta pelaamisesta jo useamman kuukauden ajan.
- Kysymys on aina sellainen muna vai kana: onko maalivahti huono vai onko joukkue edessä huono puolustukseen. Jos katsotaan pidemmän aikavälin keskiarvoja, niin sanoisin suurimman eron voittamiseen olleen kuitenkin se, millainen on maalin hinta Tapparalle ja millainen se on kun mennään meidän päähän. Maalivahtipelin ytimessä on julmuus, koska maalivahdin pitää ottaa pari isoa, jos joukkueen täytyy tehdä maali.
- Ei ole mielekästä tehdä analyysia maalivahdista lyhyen otannan kautta, joten en yleisesti ymmärrä, miksi täällä vaaditaan osoittamaan esim. K-Espoo pelin ongelmakohtia. Ei siinä pelissä ollut ongelmaa, mutta jälleen kerran toisessa päässä kaverin veskari otti kolme tai neljä varmaa maalia pelkästään ekassa erässä.
Kun ongelmat ovat tällaisia, niin silloin on ihan realismia puhua siitä, mikä on taso ja riittääkö taso kantamaan Tapparan kaltaista organisaatiota. Tämän hetken tilanne on se ellei ihmeitä tapahdu, niin Metsolan sopimusta ostetaan ensi kaudella ulos.
Päästää joo, mutta niin päästää muutkin joukkueet. Siinä sitä maalivahtipeliä mitataankin, kun niitä pitäisi välillä ottaa sitten kiinnikin. Kuten eilen Rimpinen pelasti Espoon ensimmäisessä erässä ja piti pelissä kiinni. Ja mm. Pavlat aiemmassa paikallispelissä ja niin edelleen.
Ja kun Metsola ei oikein vastaavaan pysty ja lisänä on tullut 1-2 helppoa maalia per peli, niin tälläinen kokonaisuus yhdistettynä torjuntaprosenttiin 83% tarkoittaa erittäin usein häviävää tulosta. Maalivahdin rooli on vaan niin iso.
Kun katselee Metsolan toimintaa maalilla, niin se on aika epävarman ja levottoman oloista.
En yhtään. Hyvällä onnella olis voinut sattua torjumaan mutta kaikissa oli kenttäpelaajan virhe syynä. En noita tilastoja ole tutkinut mutta huomioiko se sitä että Tapparalle vetoja tulee vähän ja kun tulee niin ovat maalipaikkoja. Tappara eilenkin vei peliä ja veskari oli kylmänä, sitten joku herpaantuu ja vastustaja saa maalipaikan kylmää veskaria vastaan. Siltä se usein näyttää ja taas syytetään Metsolaa.
Edelleenkin kysyn, että jos Juha on pelannut 25 ottelua hyvin alkukaudesta. 3 hyvää matsia nyt eli yhteensä 28 ottelua hyvin ja hän on aloittanut 36 ottelua, niin suolataanko me hänet 8 huonomman suorituksen takia? Vaaditaan ulos ja vaaditaan heti ykkösmolari? Eli voi sanoa 2,5/3 osaa kaudesta on mennyt aika kiitettävästi. T% ei olisi niin rutkan alhaalla, mutta tuli ne muutamat pelit missä oli 6-15 torjuntaa ja monta maalia. Tapparan koko joukkueella on ollut vaikeaa ja ihan helposti pitäisi ymmärtää se, että maalinsuulle ei kovin helppo ole astella. Joukkue edessä on suorittanut maaleja 1-2 peliin joten joko nollat tai 1 päästetty maali. Ei ihan kovin helpoista asemista puhuta ottaen huomioon, millaisia paikkoja Tappara viisikko molarille päästää. Uskon edelleen vahvasti, että Metsola riittää ja löytää sen palan mikä puuttuu. Onhan Metsola sen meille jo näyttänyt, vahvasti pelasi CHL:ssäkin.
“Ihan hyvän” ja loistavan maalivahdin ero tulee esiin juurikin niissä tilanteissa, kun vastustaja pääseekin ampumaan hieman paremmasta paikasta. Koska jääkiekko-ottelu kestää 60 minuuttia, mikään joukkue ei pysty puolustamaan niin täydellisesti, että esimerkiksi yhtäkään ylivoimahyökkäystä ei tulisi omiin. Lisäksi huippumaalivahti päästää huomattavsti harvemmin sellaisia ohhoh-maaleja, joita tuntuu Metsolle menevän nykyään lähes joka pelissä.
Ja kyllähän Metsola voi vielä parantaa, mutta tällä hetkellä taso ei vain riitä. Puolustusta on turha sen enempää syyttää.
Metsolan tilastot tähän mennessä on T% 89.2 ja PMKA 2.57 36 peliin sarakkeella 12-12-12
Heljangolla oli T% 89.1 ja PMKA 2.21 40 peliin sarakkeella 24-7-9
Torjuntaprosentti on joo huonompi, mutta johtunee siitä, että laukauksia tuli vähemmän Tapparan päähän. Sanon vain, että jos voitat 12 peliä 36 pelistä niin vikaa saa etsiä myös maalitolppien välistä.
Tais olla myös vähän erilaiset hyökkääjät? Mm. Lehterä ja kumppanit. Vastas aika paljon silloin meidän runkosarja voitoista. Puolustuskaan ei munaillut 5 kertaa pelissä kaveria huipputonteille.