Sanna Marinilla samanlainen asu kuin Presidentin rouvalla, eipä taida olla ihan etiketin mukaista. Ainakin näin maallikosta tuntuu varsin oudolta.
Nähdäänköhän jatkoilla Vornanen / Peltokangas “duel”
Marin olisi voinut jäädä omiin bileisiinsä.
Ai niin, ei sopisi politiikkaa laittaa palstalle julkiseksi.
Arabiemiraattien Dubaissa sijaitseva pilvenpiirtäjä Burj Khalifa valaistiin Suomen värein Suomen itsenäisyyspäivänä.
Suomi juhlii tänään lauantaina 108. itsenäisyyspäiväänsä.
Ilta-Sanomien lukijan lähettämässä kuvassa näkyy, että koko rakennus on valaistu valkoisella ja sinisellä Suomen lipun kaltaisesti.
Nyt toimii Linnan Juhlat. Upeaa.
Saman väriset mutta leikkaus ja kaulus erilaiset. Sanoisin enemminkin että saman tyyliset. Mielestäni ei etiketti virhe.
Omaan silmään ottaa nuo kaikki tummat puvut. Jos itse saisin kutsun niin kyllä pitäisi frakki vuokrata/hankkia. Oli siellä jollakin smokkitakki ja jollakin puvun kanssa mirriä. En tykkää.
Finlandia hymni osuu kyllä johonkin mihin muut biisit ei pääse.
Yle ottaa Sanna Marinia kuviin lähes tauotta. Ylen isänmaallisuus on ytimessä. Ja tähän se kakkaemoji.
Juu ei ne ihan samanlaiset olekaan, huomasin kans just.
Olikos nämä ne kekkerit missä Yö-yhtyeen heebot ovat soittamassa?
Tässä Finlandia Mieskuoro Naskalien esittämänä. Mäkin lauloin kyseisessä köörissä muutama vuos sitte mm Joulurauhan julistuksessa…
Ne on myös viikon päästä Tappararisteilyllä :).
En siis tiiä onko Areenalla tänään.
Iltalehdessä Pojun haastattelu. Kirvessydän löytyy ja osallistuu aktiivisesti Tapparan päätöksentekoon. Liigassa myös liikaa joukkueita.
Linkki?
Sen tiesin että ovat jossain Tapparan tapahtumassa esiintymässä mutta risteilylle osallistumisesta en tiennyt.
Kiitos.![]()
Pojun haastattelu sai ohuen ohuesta metallista valmistetun, mm. ruoan säilytykseen ja valmistamiseen käytettävän päähineen pyörimään päässäni.
edit
Nykyään ei saa puhua foliohatuista ettei kukaan pahoita mieltään.
Tähän Pojun kommenttiin on helppo yhtyä ![]()
– Ihana mies, Zabludowicz sanoi Barkovista.