Juho Rautanen

Rautanen näyttää olevan tänään varamiehenä alkulämmössä, joten hänkin on toipunut pelikuntoon. Alkaa pelaajat tervehtyä, kun kevät lähenee.

15 tykkäystä

Missähän Juho Rautanen on, onko ollut Tapparan harjoituksissa?

Mikäs Rautasen tilanne on tietääkö kukaan? Ei oo miehestä kuulunut aikoihin mitään. Loukkaantunut?

1 tykkäys

Eikös tuo lähteny kesälomalle kun Kookoon kausi päätty, vai oonko nyt ihan pihalla?

Olet pihalla. Eihän se käynyt kuin muutaman pelin lainalla KooKoossa joskus viime vuoden puolella. Pelasi sen jälkeen Tapparassa jonkin aikaa ja loukkaantui. Sitten on ollut vaan määräämättömän aikaa poissa. Avautuisin enemmänkin, mutta se olisi taas toisen ketjun asiaa.

1 tykkäys

Olin ainakin eilen bongaavinani Rinkelinmäellä. Perustuu tosin siihen, että siellä meni joku Ollikaisen näköinen sälli ja blondi kundi (joka nyt suunnilleen saattoi näyttää Rautaselta, mutta kuvamuisti tältä osin vähän heikko) siinä vanavedessä, eli voin olla väärässä. Johtavakin luonnollisesti hallilla.

Rautasen sopimus purettu yhteisymmärryksessä, molempien kannalta varmasti hyvä ratkasu.

3 tykkäystä

Matkaa KooKooseen.

6 tykkäystä

Olisi voinut jatkaa vaikka pidemmälläkin sopimuksella, kun Elorinnekin lähtee. Alkukaudesta pelasi hyvää peruspuolustajan peliä, pieni pettymys sopimuksen purku.

1 tykkäys

Todennäköisesti on itse pyytänyt sopimuksen purkua, kun tilaisuus KooKoossa aukesi.

2 tykkäystä

Varmaankin näin eli suuremman roolin perässä Kouvolaan.

Se on jännä, että 20-vuotiaan kaverin kanssa solmitaan 3 vuoden mittainen sopimus, joka puretaan ensimmäisen vuoden jälkeen. Ehkä asiat olisivat edenneet toisella tavalla ilman syksyn aivotärähdystä? Luulen turhautui roolin pienuuteen ja koki saavansa paremman tilaisuuden KooKoossa, jossa kävi lainalla haistelemassa meininkiä.

Onnea jatkoon joka tapauksessa.

7 tykkäystä

Se on tavallaan pakko, jos otetaan “puskista” seuran mielestä suht raakile pelaaja. Se mitä Tappara imagollisesti häviää, kun projekti keskeytyi, se voittaa siinä, että pelaaja päästetään jatkamaan uraa muualla. Varmasti on hyvä poika, kun Tapparassakin potentiaalia pidempään sopimukseen asti nähtiin.

Uskaltautuuko viimekesän Himos huutelija tulla julki? Kehuskelit että Rautanen on Tapparan 1-pakki ja tästä lyötiin pikku vetokin. Maksua odotellessa😊

Periaatteessa ihan hyvä haku oli. Ja toisaalta hyvä ettei ketään väkisin pidetä mukana. Mutta Tapparaan pitäisi tulla vähän toisenlaisella asenteella kuin pelkkä oma ura mielessä. Tuo pienehkö KHL-status oli ihan paperia loppujen lopuksi.

Ilvekseen menee loppukaudeksi:

https://www.ilves.com/ilves-ja-kookoo-tekivat-pelaajavaihdon-juho-rautanen-ilvekseen-joni-jurmo-kookoohon/

1 tykkäys