Vaikka sukunimi muuta kertookin Jukka Porvari oli todellinen “työn sankari” Tapparassa pelatessaan. Uskallan väittää, että Porvari on ollut yksi kaikkien aikojen kovakuntoisimmista pelaajista, johon oli varmaan suurena apuna hänen valtava hapenottokykynsä (7,5 l). Vuonna 1974 Porvari saapui Tampereelle Hämeenlinnan junalla, toisin kuin tuo surullisen kuuluisa Polak.
Porvari pelasi SM-liigassa 309 ottelua tehoin 145+120=265. Ison veden takanakin hän pääsi yrittämään, kahden kauden ajan. Vuonna 1994 Porvari nimitettiin Suomen Jääkiekkoleijonaksi numerolla 97. Porvari pelasi 122 A-maaottelussa tehoin 38+20= 58.
Tuo hapenottokyky (7,5 litraa) kertoo huippuluokan kestävyydestä ja historiikin mukaan se oli muilla 5 litran luokkaa.
Hapenottokyky kertoo paljon paremmin kestävyydestä kuin Cooperin testi.
Tuossakin pitäisi huomioida pelaajan paino ja normi mittari on millilitra/kilogramma/minuutti.
Jos Porvarin paino oli oikeasti 79 kg (Eliteprospects) (pituus kuitenkin 180 cm) niin hänen lukunsa olisi 95.
Suomalaisten futaajien keskiarvo oli joskus 63, Lasse Virenin 78 ja hiihtäjillä on yleensä parhaat lukemat.
Jollain entisellä ruotsalaisella hiihtäjällä mitattiin yli 90 siis ennen Hemohes-aikaa.
Kun Jukka Porvari meni TPS:ään niin en millään tottunut ajatukseen, sillä itselleni Porvari oli niin Tapparan näköinen pelaaja kuin olla ja voi.
Toki Juha Nurmi TPS:ssä myöskin, sekä Mikki Leinonen Oulun Kärpissä oli outoa, mutta että Jukka Porvari jossain muussa suomalaisseurassa…ei toiminu. Aina tuntui, että TPS:llä on kentällä pala Tapparaa, kun Porvari oli jäällä turkulaisessa paidassa.
Antero Lehtonen myös lähti TPS:ään. Mistä tulee mieleen, että jo silloin aikanaan ihmettelin miksi niin moni Tapparan huippu vaihtoi TPS:ään “jäähdyttelemään”?. Irtosiko lisää liksaa vai peliaikaa? mitaleja ei ainakaan, enkä usko että kunniaakaan.
Ja tuo siis aikana kun Turku oli oikeasti Tampereen “vihollinen”, melkein yhtä suuri kaupunki.