Usein kun hehkutamme taituruudessaan ja maalinteossa ylivertaisia pelaajia unohdamme ne likaisen työn tekijät. Kiekkosoturit jotka tarvittaessa vaikka syövät kiekon, nämä taistelun ilmentymät, jotka peräänantamattomuudellaan sytyttävät koko joukkueen. Paras esimerkki tästä kiekkoilmentymästä lienee kaikkien “korpisotureiden” äiti ja isä samassa persoonassa, ai kuka? No tietysti Tappara-sielun ydin Ville Nieminen. Ville on varmaan kaikille tuttu samoin kuin nykyinen kapteenimme Jukka Peltola, joka esimerkillään kantaa välillä koko joukkuetta. Kuinkahan monta laukausta Jukka on tälläkin kaudella blokannut itseään säästelemättä. Molemmat ovat kaiken lisäksi erittäin taitavia pelaajia ja pystyvät myös maalitilastoissa näkyviin suorituksiin.
Haluan kuitenkin tuoda esiin saman kaliiperin “sotakoneen” vuosien takaa. Oiva Oijennus oli pelaajana juurikin sellainen peräänantamaton taistelija joita jokainen joukkue tarvitsee. Oippa pelasi Tapparassa 11 kaudella 392 ottelua ja kerkisi taistelujensa melskeissä tekemään erinomaiset tehopisteetkin, 153 + 109 = 262, ei huonosti. Maajoukkueeseenkin Oijennus kelpuutettiin 13 ottelun ajaksi. Suomenmestaruuksia urallaan Oippa rohmusi peräti viisi, himmeämpiä mitalejakin tuli saman verran.
Tähän on kyllä pakko vastata, että Theoren Fleury. Kanadan tähti tuli umpisurkeaan joukkueeseen ja opetti lyhyessä ajassa jengille mitä jääkiekon pelaaminen on. Kaverin visiitistä liikkuu monenlaista legendaa – mm. hänen ensimmäiset treenit olivat kuulemma vapaaehtoiset aamujäät, joihin ei tullut Theon lisäksi kuin Arto Kulmala. Fleury oli tarinan mukaan kyseenalaistanut touhun heti sanomalla, että kaksinko me Apan kanssa pelataan?
Myös Fleury. Itsellä on jäänyt mieleen 3-3-lopputulokseen päättynyt peli Jyp HT:tä vastaan, jossa toisessa erässä tuli D-päädyn kaiteelta todistettua kahteen eri kertaan, kun tilanteen jo mentyä “ohi”, Theo yritti maalin takaa kiekkoa Siekkisen suojusten kautta sisään. Toisella kerralla onnistui. Taisi olla vielä suurinpiirtein polvillaan.
Toinen legenda noista aamutreeneistä Apa Kulmalan kanssa menee niin, että Theo kyseli Apalta, että “yksinkö sä olet ne kahdeksan pinnaa ottanut”? (Tappara sarjan viimeisenä 8 pisteellä).
Nuori Jari Grönstrand kunnostautui ainakin laukausten blokkaajana. Oli mahtava näky, kun lähes kaksimetrinen numero 2 laittoi jäätä peittoon ja kroppaa likoon.
Jari Grönstrand ja Apa Kulmala on jäänyt kyllä mieleen…Tekivät kaiken Tapparan eteen…Itsellä taitaa vieläkin olla jossain tallessa Grönstrandin fanipaita jossain =)
Allekirjoittaneen ikitaistelija liittyi Tapparan edustusjoukkueeseen kaudelle 2000-01 pelattuaan sitä ennen aina U16 (1994-95) ikäryhmästä lähtien eri ikäkausijoukkueissa, ja pelaa vielä tänä päivänäkin samassa organisaatiossa. Vaikka piipahti länsinaapurissakin kiekkoilemassa, silti Tappara on sydämen asia, reilu 600 liigapeliä plakkarissa kertonee omaa tarinaansa. Pekka Saravo
Valitsen toiseksi ikitaistelijaksi Tapparassa meritoituneen pelaajan, aloitti pitkän ja menestyksekkään uran kaudella 1985-86 jatkaen seurauskollisuutta Suomessa pelatessaan aina kauteen 2009-10 Tulokset puhuu puolestaan eikä erikoisemmin esittelyjä kaipaa… Janne Ojanen
https://www.instagram.com/p/Bfl0gBbgAX6/
Piti lisätä Niemisen Villen omaan ketjuun. Sitten löysin sattumalta tämän ja sopii paremmin tänne, kun muitakin ikitaistelijoita löytyy.
Marko “Pomo” Ojanen on kyllä erityisesti jäänyt mieleen taisteluhengen ja -tahdon ruumiillistumana.
Pyyteetöntä raatamista joukkueen eteen, palkintona satoja voitettuja kulmavääntöjä.
Samat sanat pätee myös Kapteeni Peltolaan, höystettynä lukuisilla syödyillä kiekoilla alivoimissa.
Katsellaankos siinä jo porukalla tämän kevään pleijareita?
…Onhan noita taistelijoita hienosti ihan aktiivipelaajissakin ollut… Mutta ei listailla niitä ehkä vielä tähän ketjuun. Aiempia oli aika hyvin mainittuina jo - varmaan tännekin Janne, Theo & Ville on niitä kaikkein suurimpia vaikutuksia halki aikojen tehneitä.
En oo koko ketjua lukenut, mutta mulle tulee mieleen menneisyydestä ensimmäisenä Pertti Ansakorpi. Siinä oli yksi ensimmäisiä soturin prototyyppejä.
Arvostettu pelaaja aikoinaan. Tapparassa pidettiin, muualla ei niinkään.
Monivuotinen kapteeni. Ei mikään tyyliniekka, mutta yllättävänkin paljon teki pisteitä parhaimmillaan. Muistaakseni ihan kohtuullinen laukaus… ei ne kaikki maalit mitään “räkämaaleja” olleet.
Laitetaan nyt, mitä piti jo alunperin, ja puuttuu toistaiseksi ketjusta: Kyllähän Timo Jutila kuuluu omalla tavallaan ja täysin itsestään selvästi tämmöiseen keskusteluun; niiden ikitaisteluhenkien myötä, joita on ollut olennaisena seremoniamestarina puhaltamassa lukuisiin Tappara-joukkueisiin eri vuosikymmenillä.
Itselle tulee nyt mieleen puolustuksen taistelija, Pertti Valkeapää. Siinä on pelaaja, joka laittoi itsensä aina peliin todella uhrautuvaisesti! Mies ei varsinainen pistelinko ollut, ( 583 ottelua, saldo 38+74) mutta puolustuksellinen panos sitäkin kovempi.
Just itsekin aamusella mietin näitä pakkeja ja Valkeapään Pedro sieltä nousi minunkin mieleeni. Taistelija ilman muuta. Respektit myös pienelle mutta sinnikkäälle Haapalaiselle. Oli isossa roolissa kun Winnipeg Jetskin kohdattiin. Yllättävän sitkeä kaveri eikä kavahtanut isompiaan. Liikehän Haapalaisella oli loistava.
Kovasti on nimiä esille tuotu ja jokainen vähän muistelee tietysti omaa aikakauttaan. Joo, Apa, Haapalakin, no joo. Mutta minusta kukaan ei ole maininnut yhtä varsinaista “tillilihaa”, Tapparan sydäntä, pelaajaa joka teki joukkueen. Hyökkäsi ja puolusti. Ei mikään lihaskimppu, mutta sitkeä ja kuitenkin taitavakin pelaaja, jota ei saanut helpolla karistettua kannoiltaan. Loistava tasapaino, oli tietyssä mielessä myös Raipemainen. Suojasi hyvin kiekkoa eikä ollut joka tönäisystä katollaan. Sinnikäs taistelija, joka maajoukkueessakin parhaimmillaan pystyi pelaamaan Neuvostoliiton Punakoneenkin aivan parhaita vastaan. Pertti Koivulahti.
“Komu” Koivulahti: minulle oman aikani aivan ehdottomia idoleja. Taisteli kahteen suuntaan ja teki pisteitäkin. Joukkueen tärkeimpiä pelaajia. Pystyi kamppailemaan yllättävän puhtaasti ja reilusti, vaikka aina oli pelin keskiössä. Komu ei ollut vain yksi pelaaja, minusta vastasi ainakin puoltatoista. Pelaaja joka oli aina paikalla ja johon saattoi todellakin luottaa.
