Tapparan lauantai vie Mikkeliin, jossa Jukurit pelaa sekä perjantaina että lauantaina eli heillä on peräkkäisten päivien kotipelit. Ja tietynlainen peräkkäinkohtaaminen käynnistyy tästäkin, sillä nämä joukkueet ottavat toisistaan mittaa uudelleen heti keskiviikkona. Silloin Tampereella. Tätä komboa voisi tituleerata vaikka B…2B-kohtaamiseksi. Tai jotain.
Jonnen Jukurien seksibarometri ei ennätyksiä lyö, mutta jotain hyvin ja oikein siellä tehdään. Joukkue ei ole ollenkaan siellä, minne se sijoitettiin about kaikissa ennakoissa. Jukurit on kirjoitushetkellä sijalla 6. Pre-season antoi hyvistä otteista osviittaa, mutta yllättävän kauan on viikingin parta kasvanut. Tai jotain.
Myös sekava sarjataulukko on kenties osaltaan mahdollistanut hyvän sijoituksen.
Jukurit pelaa tiukkaa peliä, jossa tehdään vähän ja päästetään vähän. Ylivoima oli ainakin jossain kohtaa menestyksen kulmakivi.
Pelaajisto on mielenkiintoinen. Sieltä löytyy yllättävää terävyyttä ja syvyyttä. Myös useampi Tappara-taustainen pelaaja; Niko Korkola, Jeremi Tammela, Verneri Ahonen, Arttu Kärki. Maalivahti Evan Buitenhuis näyttää löytäneen takaisin askiin pienen poissaolon jälkeen.
Kun Jukurit on kohdattu, ollaan korkattu tältä kaudelta kaikki joukkueet. Jukurit on siis viimeinen joukkue, jota vastaan ei vielä olla pelattu.
Jukureiden seuraavat kolme ottelua:
Pe 21.11. Jukurit - Ässät
La 22.11. Jukurit - Tappara
Ke 26.11. Tappara - Jukurit
Sivusin tätä vähän avauksen rivien välissä eli se on ainakin joskus ollut hyvää, mutta nyt ollut nihkeämpää. Katsomon grafiikat sanoo Ässät-pelin alla, että "8 edellistä peliä YV-% 8,70 eli 2/23.
Jukurit tuli matsiin erinomaisesti ja vauhdikkaasti, mutta hommaa jarrutti parit jäähyt ykköserään.
Myös toinen erä oli Jukurien melkeinpä siihen asti, kun Ässät kavensi 2–1. Siitä lähtien Ässät oli kuskin paikalla ja painoi jatkoaikavoittoon.
Jukurit sai vain yhden vedon maalia kohti kolmannessa erässä.
Pari mainintaa pelaajista:
– Worge Kreu William, jonka nimen kopioin jostain, en edes tiedä mikä noista on etunimi, osui usein silmään. Pitkä ja ilkeä.
– Miro Karjalainen olisi voinut vetää Verneri Ahosen levyksi kahteen kertaan, mutta ei vetänyt. Pidä pää pystyssä.
– Arttu Kärki on edelleen Arttu Kärki. Ei tiedä aiheuttaako siniviivapelillään hässäkän omalle vai vastustajan maalille.
Mielenkiintoinen peli itseasiassa. Tapparan (joka palstan mukaan on pelannut surkeasti) suoralla kolmen pisteen voitolla kuudentena tällä hetkellä oleva Jukurit jäisi peräti kymmenen pisteen päähän sarjataulukossa ja kärkikamppailu Ässien ja Jypin kanssa säilyisi mielenkiintoisena.
Tänään olis itselleni 3 Tapparan peli paikan päällä reilu viikon sisään. Viime viikonlopulta alla tappio ja voitto. Jukurit tosiaan yllättäneet kaikki ja missään nimessä ei voi tänää(kään) lähteä takki auki otteluun. Jukurit pelas eilen sarjakärkeä vastaan, joten Tapparalta toivon tänään näkeväni liikettä ja tyähaalarit niskaan. Ja joo jäähyboksista kannattaa pysyä poissa, vaikka viime aikoina Jukureiden yv onkin hiukan takunnut.
Vielä ainakin näkyi olevan katsomossa hyvin tilaa, mutta ottelua markkinoitu pikkujoulupelinä joten varmasti tunnelma myös sen mukainen.
Ps. Semmonen kutina, et Tanus tekee tänään maalin!
Tänään voisi lyödä sellaisen esityksen pöytään ettei jäisi voittajasta epäselvyyttä. Viimeisissä peleissä surkeat Sport ja Pelicans jopa ajoittain olivat parempia. Mielenkiinnolla katsotaan miten joukkue on tähän otteluun valmistettu
Tänään voi tulla vaikeaa, varsinkin jos ei olla heti alusta täysillä mukana. Saattaa tulla rumatkin lukemat. Toivottavasti esim Jokipakka on mukana ja että maalivahtipeli onnistuu. Kunhan Jukurit ei vilauta sitä valmentajansa mainitsemaa melaa… silti veikkaan nihkeää 2-3 tulosta, ehkä jatkoilla.
Jukurit on kolmen ottelun kuntopuntarissa kymmenes ja Tappara yhdeksäs. Siltä pohjalta voinee odottaa tasaista kamppailua pisteistä, flunssasesonki kun on ja kaikkee.
Oliko 3 ottelun “kuntopuntari” valittu sattumalta vai tarkoituksella, jotta sai Tapparan noin alas? Kaikilla muilla ottelumäärillä Tappara kärkinelikossa.
Kokoonpanossa ei tiettävästi mitään ihmeellistä edellispelin loukkaantumiset huomioiden.
Jukurit edelliset 5 matsia kaikki maalin pelejä. Ja ihan kun koko kauttakin katsoo niin harvat on pelit on heillä retkahtanut suuntaan tai toiseen. Voitanee samaa odottaa tänäänkin.
Tapparalla poissaoloja, mutta rosteri on niin laadukaas, että se ei kelpaa minkäänlaiseksi selitykseksi huonolle pelille.