Tapparan pelaajisto matkaa Järvi-Suomeen. Ojanen, Jutila ja Kuusela seuran kärkikaartia, nykypelaajista mukana Rauhala ja Tuulola.
Runkosarjakin ennättänyt jo niin pitkälle, että tämä on kauden viimeinen kohtaaminen Jypin ja Tapparan välillä. Tähän mennessä pisteet 9–0 meille. Jyp onkin edellinen joukkue, joka ollaan voitettu. Se oli viime vuonna.
Tämän vuoden jyväskyläläiset ovat aloittaneet hyvin. Kaksi voittoa maalierolla 10–3. Tapparan maaliero jotakuinkin päinvastainen, joten eiköhän tästäkin draamaa saada pikkulauantaihin.
Pelitaukoa ollut nyt taas muutama päivä. Tammikuun pelitahti on yllättävän hidas, joten pisteiden keräämisen pitäisi alkaa nopeasti. Nyt on taas ollut muutama päivä aikaa ja parannusta pitäisi näkyä myös jäällä. JYP pelasi kyllä joulun jälkeen niin surkean pelin, että parantavat kotiyleisön edessä varmasti. Toivottavasti Tappara ei luule tästä mitään helppoa, koska vaikealta tämä kuulostaa.
Tänään nimipäivää viettävät Titta ja Hilppa, josta jälkimmäisen voisi assosioida Hilparaan.
Meidän pelit ovatkin viimeisinä aikoina muistuttaneet Tapparan 2 tai jopa 3 joukkueen pelejä, joten olisiko tuo merkki että tänään (tai viimeistään) perjantaina kentälle palaa ykkösjoukkkue.
Odotukset ei tänään ihan tapissa tuloksen suhteen mutta joukkue saa myös puolestani yllättää.
Joo, kaiketi tähän on sovitettu CHL:n pudotuspelit. Niiden pelipäivät on 14.–15.1. sekä 21.1.
Jypillä oli keskusta viime pelissään ihan kilpailukykyinen Lassila–Schnarr–Mäkinen ja neljäntenä nevahööd Otto Jaatinen, joka ei tehnyt viime pelissä meitä vastaan uransa avausmaalia, mutta teki sen äskettäin ja onkin kahden ottelun maaliputkessa.
Lisäksi pakko taas nostaa tähän Santeri Huovila, joka kirnuaa pisteitä kuin nuori traktori. Ulkomuistista 15 edelliseen peliin vain kahdesti pisteittä.
Eli varmaan Jypille voi sen kaksi kolme ainakin budjetoida. Me ollaan tehty enemmän kuin kaksi viimeksi juuri Jypiä vastaan. Silloinkin vain kolme. Tappara on tehnyt nyt luvattoman laihasti maaleja.
Pelipäivä, tätä on odotettu. Ainakin tappioputki kasvattaa mielenkiintoa muuten hieman hmv-matsiin. Tappioputki alkoi JYP-pelin jälkeen, nyt olisi hyvä katkaista se.
2020 luvulla ei vielä Jyväskylässä olla hävittykään, eikä hävitä tänäänkään. Pisteet Tapparalle 28/30 ja joka pelissä Tappara on tehnyt neljä tai viisi maalia.
Ja historiallisesti Tappara on ollut huonoimmillaan kun pelejä on vähän. Toki kukaan ei tiedä miten kausi on jaksotettu. Kesän suunnitelmissa on varmaan kuitenkin ollut kuntopiikki CHL-playoffeihin, mutta se “ongelma” poistui.