Ainakin yhden laatupaikan tarjosi tänään, mutta siinä meni välineet paskaksi.
Jos täällä Haapalaan taas tartutaan, niin missä oli ykkössentteri, kapteeni Julius Mattila? Häntä ei ole näkynyt jäällä pitkään aikaan. Tai no, näkyi edellisessä kotipelissä Ässiä vastaan pari kertaa, kun tuhlaili muutaman laatutontin.
Tänään tarjoili 3 huippupaikkaa mistä Je.Mattilalla meni maila, Simontaipaleella poltti kiekko lavassa ja Räsänen ei nyt vaan saanut runnottua kiekkoa sisään.
Ainakin kolmannessa erässä ylivoimalla teki juuri sitä mitä pitää. Oli sitten todella kärkkäänä taistelemassa ja useimmiten myös voittamassa irtopaloja päädystä. Ylivoiman kannalta helvetin tärkeää duunia ja toteutti sitä hyvin.
Eli tarvitaan kaikki terveeksi? Sitten on ylitarjontaa muuten ja mieluummin näissä peleissä minuutit omille nuorille, kuin keikkasuhosille. Juolevin tilanne jos todella huono, sitten menisi yksi pakki.
Olisko Mattila siirretty sinne neloseen, kun se orig-4 oli kauheissa vaikeuksissa omassa päässä. Suvanto jossain vaiheessa veti joidenkin muiden kanssa.
Ei käy kieltäminen, että 5vs5 vastaan ykkössentterin on tuotava enemmän pöytään ja maalinteon uhkaa. Mutta mainitsemissasi tilanteissa teki pirun tärkeää duunia. Ei Tanukset, ja Blichfeldit kiekkoa kulmista kaivele omille.
Huonoon peliin nähden kohtuullinen tulos. Eli 1 p. Selvästikkään joukkue ei ollut valmis ekassa erässä. Siitä nuhteet valmennustiimille.
Tuo että Mattila pelaa tiukoissa paikoissa joitakin vaihtoja myös nelosen keskellä on toistunut siitä asti kun Rauhalan ranne murtui. Ihmettelen kyllä ratkaisua. Sillä yleensä Mattila tuo noihin tilanteisiin vain hävityn aloituksen. Jos minun pitäisi valita Suvannon tilalle joku muu aloittamaan laittaisin Räsäsen hän ei juurikaan häviä aloituksia 100/0. Jota taas tapahtuu Mattilalle yllättävän usein. Tosin tänään ainakin liigan sivujen mukaan Mattila aloitti liki maagisesti yli 88%