Kalastus

Käytkö sä jigittämässä vai vetämässä uistinta?
Mä en tiedä mistä eilen on paremmin tullut kalaa mutta yleensä kuulemma nässyn pohjoispää on parempaa aluetta.

Uistimella. Jigillä mulle on saavutus yksikin tärppi reissuun. Vetäessä yleensä kyllä vähän enemmän tapahtuu, mutta nyt pariin viikkoon on kolmella reissulla käynyt veneessä asti yhteensä neljä kalaa, joista yksi toki komea, mutta muut alamittoja, ja tapahtumia ylipäänsä varmaan alle kymmenen.

Meneekö sitten väärillä syvyyksillä vai onko vääränvärisiä. Kyllä noilla paikoilla on yleensä minun mittapuulla hyvin tullut kalaa, vaikka mihinkään 40-100 kalaa illassa tyyppiseen ammattilaisten settiin ei ole kyllä ikinä menty. Eilen vetelin kyllä yksin, niin jätin takilan laittamatta. Eli viidellä vavalla. Ei ole kelkkavehkeitä eikä piirturia ja taivaskuskia.

Pohjoispää on vissiin joo parasta aluetta, muttei tuossakaan tarvi ikinä yksin vedellä. Yleensä joku viitisen muuta venettä samoilla apajilla, eilen taisi olla 1 tai 2.

1 tykkäys

Lasten kanssa käytiin retkeilemässä metsälammelle ja hakemassa kalastuskokemuksia. On se vaan mahtavaa kun alle kouluikäiset keskittyy intensiivisesti ja HILJAA johonkin asiaan melkein yhtäjaksoisesti neljän tunnin ajan. Jokseenkin voisin todeta että se oli sitä luonnonrauhaa. Lisäsaaliina päästiin ihmettelemään eteen lähioksille pyrähtänyttä pyypoikuetta. Niin ja saatiin me pussillinen perattavia ahveniakin. :ok_hand: 5/5

4 tykkäystä

Lauantaina oli kaloja tullut paremmin 7-8 metrin vedestä, 6 metristä ja sitä matalemmasta oli tullut huomattavavasti huonommin :slight_smile:
Plotteri kaiku kyllä auttaa asiaa aika paljon kun näkee rintaukset siitä suoraan.
Mä laitoin omiin takiloihin automaattisen pohjanseurannan jo viime talvena, mutta en oo päässy kokeilemaan niitä kertaakaan… Menee jonnekki syksyn puolelle että saan veneen kursittua kasaan.

1 tykkäys

Noniin sepä. Olis pitänyt uskoa vaan siihen mitä kaiku näytti. Automaattinen pohjaseuranta kuulostaa kyllä kätevältä.

Sakarapainojakin tossa on sataan grammaan asti, että olisihan sinne päässyt.

1 tykkäys

Pitääpi varmaan kokeilla joskus HK:n sinistä :grin:

2 tykkäystä

Olin lauantaina vetouistelukilpailuissa, tuplauistimia tieten vedettiin.
Yhteen sattui ottamaan vähä parempi kala kiinni, eikä oikein päästy varmuuteen oliko kuha vai hauki. Sitte kävi niin että siima meni leikarin kohdalta poikki ja leikki loppyöui hetkeksi siihen.
Noin 30 minuutin päästä vedettiin samasta kohdasta uudestaan, ja taas joku parempi kala kiinni.
Hetki sitä siinä väsyteltiin ja kun se tuli lähemmäksi venettä niin huomattiin että tuplan takimmainen uistin oli jäänyt poikki menneen tuplan etu-uistimeen ja se sama kala mikä katko siimat on siellä takimmaisessa vaapussa!
No en siinä auttanut kun käsin alkaa vetelemään sitä veneeseen, ja saatiinkin kala veneeseen :joy:
Se oli 7,5 kilon hauki :joy:
Ei vaan hauki ollut kilpailukalana nyt…
Oli sen verran repinyt kidukset rikki että mukaan me se otettiin ja ruuaksi meni.

9 tykkäystä

Onko ees pikkasen kalavaletta ja väritykirjaa mukana? :joy::joy::joy: Ei vaan. Aikuisten oikeasti on se uskottava jos mies näin sanoo. Hieno tarina :+1: T: Nimimerkillä mies joka on Jänkä koiran suusta myös kaivanut aikaisemmin menetetyn pilkin

Ei ole väritetty, tilanteesta on videomateriaalia mutta kun siinä näkyy kaikkien kasvot, ja veneessä oli 2 naapurileirin miestä ,:joy:

2 tykkäystä

Se on jännä homma, että kun on tuo turo viritettynä rinteeseen, 5-7 metriä syvällä, niin siinä syyskuun lopulla ahvenen syönti siinä loppuu kuin seinään. Sen sijaan tulee raskaita haukitärppejä jotka vie jigit mennessään. Tänään joku käsituntumalla kolmen neljän kilon kala puraisi kuidun poikki. Muissa paikoissa hauet on täällä ihan puikkareita.

Seuraavana pitänee siirtyä loppusyksyn taimenpyyntiin. Ensin salakkiverkko väliveteen ja sitten raksit perään.

1 tykkäys

Nyt on verkot ollu veessä 3 viikonloppuna. Ei kuhan kuhaa. Eka kerralla oli 660 g ja 440 g savuahvenet. Pitäs vissiin syvemmälle viiä.

Tohtiiko kysellä kuinka syvältä oot kuhaa tavannut syksyllä saada? Mietin vaan, josko isoilla painoilla vielä koittaisi sitä vetää.

En oo viä syvälle menny. Alle 5 m ollu verkot ny. Ajattelin ensi viikonloppuna viedä jonnekin 7-10 metriin jyrkänteen reunalle.

E. Isoilla painoilla???

Jaa no eipä tuo nyt kovin isoja vaadi. 50 g painolla pääsi muistaakseni johonkin reiluun kuuteen metriin. Siitä raskaammat on kyllä minusta jo sitten isoja painoja ja joutuu katsomaan tarkemmin, ettei vedä kuvia penkkaan. Jos sitä ensi viikonloppuna kokeilisi 40 - 80 grammaisilla. Ellei sitten keskittyminen mene taimenhommiin, kun Tappara syö tuota ilta-aikaa vähemmäksi.

1 tykkäys

Nyt on molemmat puhunut semmoisista aiheista mistä en mitään tiedä. Itse harrastan vain vetouistelua. Kesällä Pyhäjärvellä. Jaa näihin aikoihin on pakko siirtyä Nässylle taimenenen perään. Kesällä pää saaliskalat kuha, ahven ja hauki. Mutta syksyllä noista en osaa vetää kuin sattuma haukia Pyhäjärveltä. Nässyllä tulee lohta(joka vapautetaan) ja taimenta. Ja toki kirreä. Keskimäärin 1 otti kala per reissu. Mut Pyhäjärven puolelta vain haukea. Ne otetaan ja tehdään haukipullia. Mut syksyllä siis Nässyle. On se vaan niin hyvää luonnon taimen ja kirre. Ja parasta tuore kuha kesällä. Fileet savu pöntöön tai pannulle niin aijai. Toki syksylläkin kuhaa haluaa isin mut en oo vielä oppinut sitä uisteleen. Vinkkejä otetaan vastaan

2 tykkäystä

Kaksi päivää tuli uistelua Näsijärvellä. Eilen oltiin Koljonselän suunnalla. Sieltä saimme 4 haukea. Ne päästettiin takaisin järveen. Tänään uisteltiin Näsinselän puolella ja saaliina 4 taimenta. Niistä kaksi oli mitallisia ja ne otettiin. Mukava viikonloppu takana uistelua yhteensä noin 12 tuntia ja eilen illalla mökkeilyä ja saunomista kavereiden kanssa. Ja koko viikonloppu ilman alkoholia.

9 tykkäystä

Ei ole jokapäiväistä herkkua saada nässystä 2kpl +60cm taimenta päivässä

3 tykkäystä

Niin pitkälle kuin minä tiedän niin istareilla on 50 cm alamitta ja rasvaevälliset on rauhoitettu. Ei sillä että papitettavaa taimenta olisi vuosiin saanut, paitsi yhen joka oli 60+. Siis Nässyllä.

Tästä voitte antaa sakkoa tai vaikka bännit mutta mun mielestä kalastuksen edelle ei voi edes Tapparaa laskea. On se sitten niin hieno harrastus.

5 tykkäystä

Eilen oli minun avovesi kauteni päätöspäivä, tänään otettiin vene ylös talveksi. Pohjois-Pirkanmaalla oli mökkijärvi siinä kunnossa, että yön aikana rantaan syntyi paikoittain ohut jääkerros, joka ei sulanut päivän aikana pois. Veneennostapaikalla joutui airolla tekemään jäähän tilaa, jotta trailerin sai veteen.

Loppukaudesta ei voi muuta sanoa kuin, että hankalaa oli - ahvenet olivat teillä tietämättömillä ja kuhat täysin kadoksissa. Kaikuluotain näytti elämää, mutta mikään manipulaatio ei auttanut. Kun ei maistu niin ei maistu.

Eilisen reissun pelasti reilu 3 kg hauki - ei jättiläinen, mutta antoi alle 4 °C vedessäkin vielä hyvät kyydit keveille jigivehkeille. On tuo jigin paiskominen aika hc-hommaa näissä keleissä. Kädet jäätyy väkisinkin ja varpaat huutaa hoosiannaa. Silti järvelle on aina kiva mennä.

Hieno kausi oli taas kerran. Ei ollut kaikkien aikojen saalisvuosi, mutta pötyä pöytään nousi kuitenkin. Mieleenpainuvana hetkenä mainittakoon parin viikona takainen hirvikolarin uhka keskellä järven selkää. Naarashirvi oli päättänyt, että oikaisempa tuosta uimalla.

6 tykkäystä