KalPan Jaakko Rissasen taklaus Sami Moilaseen 22.01.2019

Pidän tätä lievempänä. Pidän myös lievenpänä kuin Malisen (Sport) ja Erkinjuntin (Ilves) lanaamista metrin irti laidasta.

Moilanen kaartaa taklauksen alle luottaen siihen että papu ja terän pito riittää, mutta jompi kumpi pettää. Rissanen käyttää käsiään joten tästä saadaan laitataklaus tai pikemminkin päähän kohdistunut, koska pää osuu laitaan.

Rissanen työntaa suhteellisen alhaalta, eikä käytä mailaa.

Mun mielestä tämä on yksi peli, joskin livenä olisin sanonut puolet vähemmän.

4 tykkäystä

Ylen juttu aiheesta. Ihmetyttää tuo tuomarien viheltäminen. Mies maassa ja kiekko Tapparalla vaikka kuinka pitkään ennen vihellystä.

1 tykkäys

Kyllähän Rissanen tuon lopullisen työnnön lähes hartiatasolta tekee, vaikkakin Moilanen aika lyhyt ja pienessä kumarassa. Hieman holtittomampi oli Malisen kohdistunut isku kuin tämä. Pitkältä matkalta liukuen Moilasen perässä ja lopussa ihan turha tuuppaisu.

2 tykkäystä

Ihan varmasti tulee penalttia. Käsillä antaa vauhtia.

8 tykkäystä

Tässä jos missä Jaakko Rissasen kuulumisia olisi voinut käydä joku kyselemässä. Ihan kaikkea ei voi hyväksyä.

3 tykkäystä

Tämä tapaus tuntuu ainakin saavan sopivasti julkisuutta jotta hyvävelikerho ei voi taputella tätä piiloon kaikessa hiljaisuudessa. Case Malinenhan jäi täysin tappara.co:n arvioitavaksi/käsiteltäväksi.

4 tykkäystä

Samoin, koska tässä ei ollut samanlaista saattoa, kuin Mäntylän tapauksessa. Joku vertasi Kakon tilanteeseen ja aika hyvä vertaus muuten, paitsi siinä tuli vain “loukkaantuminen”.

Niin Moilanen myös loukkaantui tossa…

Mun mielestä tää on nimenomaan pahempi, kun tässä tullaan selkeästi perästä päin ja Rissanen ei tee tota vahingossa.

Olihan tuo aivan selvästi ison rangaistuksen paikka - verran turha ja vaarallinen teko Rissaselta, ja johtihan se vielä loukkaantumiseen. Pelikieltoa voisi mielestäni antaa 2-3, koska kyse ei kuitenkaan ollut mitenkään aivan erityisen törkeästä rikkeestä. Tosiasiassahan tuo ei mene edes kurinpitokäsittelyyn, sillä ei mennyt Claireaux’n huomattavasti sikamaisempi niittikään, vaikka siitäkin mesottiin sosiaalisen median puolella.

Niin se olikin Naapurin pointti - Kakko ei loukkaantunut, vaan filmasi lapsellisesti ja epäurheilijamaisesti Ilvekselle vitosen.

4 tykkäystä

Mutta Kakon tapauksessa se loukkaantuminen tulikin lainausmerkeissä, toisin kuin nyt

5 tykkäystä

Mäntylä sai täysin vastaavasta 3 peliä, Elorinne heppoisemmasta kaksi. Siitä voi päätellä pelikiellon pituutta ja tuomareiden sokeutta.

4 tykkäystä

Jos tästä ei mitään seuraa, niin kyllä meidän pitää jo yhteisönä tähän isommin julkisesti reagoida. Ei tästä hemmetti mitään tule, jos meidän pelaajat lentää pelikieltoon joka rikkeestä ja vastustaja taas saa hakata meidän pelaajat melkein kuoliaaksi ennen kuin pelikieltoa tippuu.

12 tykkäystä

Ymmärsin väärin lukemani …Mun mielestä Rissanen olis pitänyt saada ainakin pelissä 5+20…

Antti Boman taas ollut yhtenä sankarina. Need I say more? Kyllä tuosta kilon laittamasta klipistä näkee selvästi kuinka Rissanen antaa kunnolla vauhtia selästä, vaikka olisi voinut taklata ihan puhtaastikin. Epäilen 2 ottelua.
Peliä satuin autossa kuuntelemaan juuri kun tämä tapahtui ja selostajakin meni aivan palasiksi tästä.

7 tykkäystä

Kyllä siellä heti seuraavassa vaihdossa iso mutta pelottava JMJ käy aloituksen jälkeen Rissasen tuuppaamassa maahan siniviivan alla.

Olen ylläpitäjän kanssa perusteluista vähän eri mieltä (aina virhe), mutta itse tuomiosta aika samoilla linjoilla. Ei tuo nyt pitkän kakun arvoinen ole, vaikka kyllä ihan kunnon voimalla päätylaudasta irti olevan Moilasen laitaan runnoo. Itse laittasin ehkä kaksi peliä koska niin lähellä Tuukan vastaavaa. Eipä tuolla kuitenkaan mitään väliä meidän kannalta ole, itse virhe ja loukkaantuminen on jo tapahtunu. Onneksi voitettiin.

Sitä en vaan ymmärrä miten ei kiekkoliseen kohdistunutta ulosajon arvoista rikettä kukaan näe. Sitten sinne mennään hymyilemään Kapaselle joka jo vihasena odottaa ulosajotuomiota, jonka tiesi tulevan. Mutta eipä tullutkaan. Peliähän tämä vain on. Hahhah.

7 tykkäystä

Jos Linkreeni selosti niin sehän nykyään haukkuu tuomarit joka pelissä. Meni hyvin tai huonosti. Ja vastustajat on aina murhaajia vähintään :sweat_smile:

Mutta joo. Ikävä taklaus. Tuntuu että Tapparan äijät kun taklataan niin jälkiseuraamuksia ei tuu, vaikka loukkaantumisiakin ja Tapparan äijiä pelikieltoon vaikka vastustajat ei edes loukkaannu.

Malisen (spo), Ojamäen (kär) Moilasen (kal) taklaukset kaikki aika vastaavia. Metri irti laidasta ja töötti. Kaksi ekaa meni näistä käsittelemättä kun ei tullut aivotärähdystä. Nyt tod.näk. käsitellään.

Juu, taisi olla sama mies ja valitteli kun Tapparaa vastaan nämä menee ohi. Tapahtumien kerronnasta kyllä nostan hattua kaverille.

Mutta asiaan, ihmettelen kuinka pelaajat tällaisia “taklauksia” tekevät kun voisi puhtaastikin vetää/sitoa laitaan.

1 tykkäys

Livenä tää ei takaapäin halllissa niin pahalta näyttänyt, joten en ihmettellyt tuomareiden päätöstä. Näytti enemmän huonolta tuurilta että kolahti. Ja sitäkin tietysti oli.

Nyt tässä klipissä sivusta nähtynä on likaisemman näköinen.