Eilinen peli ainakin omaan silmään osoitti sen, että Ika Lehtosen bongaamista puutteista/perusvaivoista huolimatta Tapparan peli on kelvollista liigan mittarilla. CHL-mittarilla ainakin alkusarja sujui ilman mitään ongelmia, joten hyvällä polulla mennään.
Ottelun käännepisteenä oli oikeastaan tuo kahden miehen alivoiman selvittäminen siten, ettei Kärpillä ollut suoria selkeitä paikkoja ollenkaan. AV:n kehittyminen on ollut ehkä isoin tekijä pelien voittamisen osalta isossa kuvassa. Maalin tappiot alkupeleissä oli av:n jatkuvan epävarmuuden tulosta. Nyt peleissä ei kaivata enää Peltolan maagista kärkipeittoa, vaan muutkin ovat löytäneet rooliaan ja tekevät hyvää tulosta.
Ottelu oli hyvävauhtinen, mutta mailapuolustus Tapparalta saa ainakin pyyhkeitä sen verran, että vaarattomista tilanteista otettiin ihan idioottimaisia jäähyjä. Omaan silmään tuo alaspäin rauhoittava syöttö ei ole tyhmää pelaamista, vaikka sitä joidenkin toimittajien toimesta kirotaankin, koska suorahyökkäyksillä päästään rauhoittamisenkin jälkeen yleensä ihan hyvällä meiningillä alueelle. Jos se toimii, miksi rikkoa. Mielestäni on hyvä hakea rintamat vauhtiin monella kentän osa-alueella, jotta syöttöpaikkoja avautuu tai se päätypeli voi onnistua oikein. Säätöä tuossa on monelta osin, mutta koko ajan peli paranee.
Itse olen kiinnittänyt huomiota noihin Tapparan tekemiin maaleihin, joissa yhtenä peruskaavana on vahva viivapelaaminen pakilta toiselle kovalla poikittaissyötöllä lievästä paineesta huolimatta. Sillä syötöllä voitetaan jäätävästi aikaa pelin painopisteen siirtymisellä nopeasti painottomalle puolelle - ja huom. pakit luottaa toisiinsa eikä ennakoi puolustussuunnan porrastamista valumalla jo keskialueelle. 10 vuotta sitten valmentajat olisivat kopittaneet viivan hyökkäyspuolella odottavan pakin, jos toisen laidan kiekollisella pakilla on painetta niskassaan. Vittasmäen päätyplankin kautta annettavaa syöttöä edelsi juuri tällainen hieno siirto, jossa viivan poikittaissyöttö jätti kolme kärppäläistä pelisuunnan ulkoreunalle ja maalineduspeliin Ojamäki jäi kahden pakin taakse vapaaksi. Ei ihan satanolla yv-tilanne maalineteen, mutta edulliset asemat kuitenkin loi prosentit maalinteolle 1-sektorilta.
Toinen maali oli tavallaan toisintoa. Siinä ensin Erkinjuntti voitti selvästi kärppäläiset luistelukilpailussa, vaikka lähti takamatkalta (!Huom! Ja meillä ei osata harjoitella luistelutaitoa?). Sitten oivan päätypelin kautta pakki Levtchiltä Mäntylälle ja kova poikkisyöttö Fälthille => taas kolme kärppäläistä maalinedusruuhkapelin ulkopuolella ja tilanteessa Levtchi tulossa kolmantena kahta pakkia vastaan Erkinjuntin ja Jasun lisäksi => taas prosentit kohdallaan ja ykkössektorilta maali. Rakkaat palstatoverit, juuri tämä on sitä Rautakorven peräänkuuluttumaa alueiden voittamista. Voita yksi alue kamppailemalla ja siirrä peli nopeasti uudelle alueelle, josta taas siirrolla parannetaan omaa maalintekomahdollisuutta.
=> 2. maalissa Erkinjuntti voitti pitkänkiekon luistelukilpailun hyökkäysalueen oikeassa päädyssä. Sieltä siirto vasempaan hyökkäyspäätyyn, jossa seinäsyötön kautta kiekko hyvällä liikkeellä etenevälle Levtchille => kääntö siirto Mäntylälle hyökkäysalueen vasempaan viivaan, josta nopea siirto oikeaan viivaan. Tässä kohtaa ollaan puolustuksen hyökkääjät pelattu ulos kolmen hyökkäysalueen sektorin osalta, jossa on jo pakko valita maalineteen pelaaminen, koska puolustuksen tarve on miehittää äkkiä ko. alue takaisin itselle. Selvästi kyseessä on kauden toinen teemavaihde, koska tuon pelaaminen on jonsei orjallista niin ainakin systemaattista Tapparan pelitavassa tällä hetkellä.
@pieni_m mainitsi jo omassa mielipiteessään Rauhalan tekemisestä paistavan levottomuuden. Omaan silmääni myös Rauhalan pelissä ei tällä hetkellä ole positiivista kierrettä, kuten esim. viime kaudella Oton peli oli ihailtavan solidia pelissä kuin pelissä ja kehitys oli ilmiselvää. Jotenkin tuntuu siltä, että Rauhalan pelistä paistaa stressi tilanteiden tunnistamisessa ja hän ryhtyykin pakottamaan pelaamista jotenkin erikoisilla ratkaisuilla. Eilen hyvä esimerkki oli toisessa erässä, jossa viivan päällä hyökkäysalueella tuli nerokas ratkaisu ajaa oman pakin lähelle ja kolme karvaajaa ihmetteli, että mitä tapahtuu, kun Rauhala osti aikaa itselleen ihan pienellä hallitulla viivyttelyllä. Lopputuloksena hänelle tuli itselleenkin hätä ja vaarallinen kiekonmenetys roiskaisun myötä pisti äkillisen suunnanmuutoksen käyntiin omaan päähän päin. Toivotaan, että peli lähtisi kehittymään viime kauden kehitysflowhun takaisin, vaikka hyvän puolustuspelaamisen kautta. Siihen voi rakentaa yksinkertaisia hyökkäysalueen ratkaisuja jatkumoksi.
Elorinne on vaan edelleen Tapparan puolustuksen murheenkryyni kiekolla pelatessa. Ratkaisut vs. pelinopeus ei korreloi hyviä tilanteiden tunnistamisia, mutta toivon todella, että tämäkin osa-alue kehittyy Allulla uudelle tasolle. Tällä hetkellä toistuvat kiekon suojaamiset omassa päässä paineen alla rystylle kropan suojatessa, jättää huonot rystynepit kiekon lähes poikkeuksetta vastustajalle. Eilen tosin Allu pisti enemmän kroppaa kroppaa vasten ja jätti muille kiekon kontrolloimisen aina kun mahdollista. Se oli hyvää tilanteen tunnistamista ainakin omaan silmään.
Laitan vielä ihailun vuoksi kuvan tuosta toista maalia edeltävästä tilanteesta (Kuvakaappaus TeliaTV:n kuvasta). On meinaan herkullinen tilanne, kun Fälthin veto lähtee puolustuksen paineen ollessa myöhässä ja reboundille on jo kolme Tapparalaista suuntaamassa ja käytännössä kolme kärppäläistä on tilanteen ulkopuolella.
