Toivottavasti Lehterää ei peluuteta katki ensimmäisessä erässä. Tuskin jalka liikkuu muutenkaan kovin raikkaasti. Kyllä valmennus ottaa riskin tällä kokoonpanolla. Joko näytetään neroilta, tai jos tulos on tasoa 5-0 niin niin…
Kolme pistettä, tyylistä viis veisaan. Vaikka kuuluisalla limaträpillä jota “keskialueen tukkimis/ohjaus-peliksikin” on kutsuttu, muiden joukkueiden ollessa kyseessä. Vamos, Tappara!
Hyvää kierrätystä; junnut tuo tänään varmasti enemmän kentälle kuin eilinen neloskenttä.
Puolustus + mv-pelaaminen tosin silti suurennuslasin alla tänään, eilen oli vähän heikko päivä.
Pelin alkamisajankohdalle pieni miinus; minusta jokainen ennen klo 17/18.30 alkava Oulun ottelu on lievä perseen näyttö vierasjoukkueelle. Vähiin on jäänyt lepo eilisen jäljiltä. Toki Oululaisille itsellään aina matkaa vieraspeleihin.
Kemiläisellä Tapparasta C rinnassa ja Kärpissä Anttilalla.
Lisäksi vielä että Kärpät sai levätä eilen onko etua tai ei ole…
Tuplamäntä päälle, huivi kaulaan ja Raksilaan väärin kannattamaan.
Toivottavasti tänään laitetaan puolustus kuntoon ja otetaan tiukka 0-1 voitto.
Sama suunnitelma. Tutut Rovaniemeltä käymässä ja odottivat Velhoa maaliin. Eilisestä ärsytntyneenä napataan nihkeä 1-2 voitto
Fiilis nousussa, Oulun majotukselle saavuttu hetki niin tästä kävellen kohti Raksilaa ja pisteet haetaan tänään
Vähän helpolla sai Kärpät maalinsa tänään. Syöttöjen laadussa on Tapparalla parantamista.
Muuten en kyllä vakuuttunut Kärppien vaarallisuudesta, vaikka vaikea heidän maalille on päästä.
Nostetaan tämä viesti. Näen ihan samoja haasteita, kuin @Oijennus ja @Vekki-Keke – kaikki varmasti noteerasivat “helpot” virheet viikonlopun peleissä.
Aika näyttää onko hypoteesinne syystä oikea. Se on toki fakta, että helmikuussa ehtii vain ja ainoastaan pelaamaan ja tarvitaan ihan maksimisuoritus Luulajassa.
Pieni huomio tähän, mielestäni näitä virheitä on tullut aika paljon viimeisten viikkojen aikana, joten kyse ei varmasti ole mistään kovasta reenikuormasta.
Muut joukkueet pelaa myös paljon, katsokaa vaikka Lukon pelimäärää. Liigassa pelin taso on ollut pidempään vaikka tulostakin on tullut. Eilen ja tänään vastustaja pelasi hyvin, niin se ihan ok ei enää riittänytkään.
Tapparalla on menossa ihmeellinen ketjuruletti, joissa vain Lehterän ketju säilyy kasassa. Tuskin ainakaan helpottaa tilannetta.
Tapparalla on haasteensa tuon nelosen kanssa. Moilanen olisi sinne hyvä grinderi, mutta Kuusela tulee siellä pelaamaan, joka on taas aivan erilainen pelaaja. Platt ja Kuusela eivät taas oikein istu yhteen.
Ensi viikolla on sama ottelurytmi kuin kuluneella viikolla. Oikeastaan helpompikin viikko tuo, koska on kaksi kotipeliä ja Oulun reissun sijaan Helsinki. Vastausta treenaamiseen emme varmuudella tietenkään saa, mutta jännä nähdä kauanko tämä “reenijumi/helpot virheet” jatkuu. Taustoja en tiedä, mutta tuntuisi aika turhalta Luulajan reissua ajatellen vetää nyt tähän viikkoon kovempaa kuormaa harjoittelussa ja jättää se sitten siihen pariin päivään. Luulisi siis, että ens viikkokin ollaan tukossa, jos treenikuormasta kyse.
Vielä tuosta @tp2 kommentista, että muutkin pelaa paljon, mutta nimenomaan helmikuussa kukaan ei pelaa yhtä paljon kuin Tappara.
Ja se varmasti selittää tätä ketjulottoa eli haetaan kuormitukseen tasausta.
Piti oikeastaan kirjoittaakin myös tuosta. Eli tätä pelaajien vaihtelua tullaan varmaan näkemään tässä enemmänkin. Littyy varmasti nimenomaan kuormitukseen. Tälläkin tavalla olisi tietysti mahdollista vetää jonkun kohdalla noita kovempia treenejä, jos niitä aiotaan vetää.
Eihän sen peliesityksiin pitäis vaikuttaa, mutta heti kun täällä joku mainitsi “kokolailla varman” runkosarjavoiton, heräsi mielessä epäilys. No, pari peräkkäistä tappiota tulee aina silloin tällöin, vaikka esitys olisikin ihan hyvä. Se tässä kuitenkin on nähty, ettei mitään saa ilmaiseksi.
Pressi: Liikaa menee omiin helppoja maaleja sanoo Jussi siinä se tiivistetysti.
Havainto: Pennaselle ja Latelle reilut kättelyt. Jotkut ovat jääneet ilman.
Kyllä jäältä poistuvien pelaajien kasvoilta näki, että nyt vituttaa ja hyvä niin. Kyllä tappion pitääkin harmittaa.
Ennen peliä odotin hyvää puolustuspeliä, mutta vieläkään ei lähdetty pelaamaan puolustuksen kautta. Tuleeko sen aika vasta CHL-finaalin jälkeen jää nähtäväksi.
Tuloksellisesti heikko viikko, mutta näitä tulee pitkässä sarjassa.
Rotaatiosta ei muuten saatu apuja. Kaikki mukaan tulleet pelaajat enemmän tai vähemmän vaikeuksissa. Syöttöpelin lamatila jatkui lopulta molemmissa viikonlopun peleissä. Ei kovin montaa onnistujaa ole heittää tästä helvetin viikonlopusta. Melkolailla kollektiivinen kyykkäys, jossa muutama yksilö tunaroi näyttävästi.
Merelän voi ja saa nostaa viikonlopulta esille. Pelasi kyllä hyvällä tasolla. Raastoi, taklasi, maalasi. Ehkä vähän tänään rupesi lopussa piiputtamaan, kuten itsekin mainitsi haastattelussa.
Summasummarum. Hyvin taisteli Tappara molemmissa, mutta ei virkeintä nähty. En ole huolissani.