Kärppien Jussi Jokisen taklaus JYPin Julius Nättiseen 21.09.2019

Ikävä teko konkarilta ja seuraukset sen mukaiset. Tässä tuomiossa palautettiin uskottavuutta systeemiin ja joukkueiden tasapuolisuuteen.

Jos Blood olisi tehnyt tämän teon niin luuletteko, että olisi tullut 1-2 peliä? Päätös todentaa, että myös Kärppiä kohdellaan samalla tavalla kuin muitakin jos tilanne niin vaatii. Linjan on kestettävä myös jatkossa.

Toinen todellinen kysymys on että loppuuko komea ura tähän tekoon? Toivottavasti ei, koska monet kerrat olen nauttinut Jussin otteista maajoukkueessa.

Kova päätös mutta tåmähän oli tiedossa. Ehkä jopa vähän pelottavaa.

22 tykkäystä

Ihan oikea tuomio. Tällaiset älyttömät temput pitää kitkeä pois.

5 tykkäystä

@ljpp
Ilman tuota palstan “tuomaria”, mitä olet mieltä?

Ps. Jotta ihmiset ymmärtää, niin tarkennan. Missään nimessä en olisi jättänyt Jokista ilman rangaistusta, mutta suhteessa esim. Varakkaaseen, niin sellainen 3-5 peliä olisi ollut ok.

Mielestäni asiaa voitaisiin tarkastella rikosoikeudellisen analogian kautta, sillä esimerkiksi murhan yrityksestä saa kovemman tuomion kuin kuolemantuottamuksesta. Mietis nyt, kumpi on rangaistavampi teko:

suunniteltu murhan yritys käsiaseella, josta uhri selviää luotien osuessa ohi kriittisistä elimistä, vai

100km/h tuntinopeudella 80:n alueella ajaneen kuljettajan ulosajo, jossa repsikan paikalla istunut kuoli?

Niin. Teon yritys ilman vakavaa lopputulemaa voi olla hyvinkin rangaistavampaa kuin tuottamuksesta johtunut vahingoittaminen.

1 tykkäys

Eipä tullut kärppäalennusta tällä kertaa ainakaan.

Yllättävän kova tuomio, mutta tykkään että painotetaan tahallisuuden tai tuottamuksellisuuden astetta. Vahinko-osumista lieviä muistutuksia siten, että uusijalisät kertautuvat jos teot toistuvat. Selvistä holtittomuuksista, jollaiseksi Varakkaan teko tulkittiin, rangaistaan heti tuntuvasti (4+2). Ja tahallisista telomisista tai telomisyrityksistä tällaisia pelikieltoja kuukaudesta ylöspäin.

7 tykkäystä

Nyt on hyvä teksti. Vielä, kun ymmärtäisi yhtälön tähän tapaukseen.

@rizka miten Varakkaan tapaus on vähemmän tuottamuksellinen kuin tämä? Ihan puhdas “nukutustaklaus” oli siinä kyseessä.

Täällä on verrattu Jokisen taklausta mm. Varakkaaseen. Jokinen yritti täysin tahallisesti ajaa juuri Nättistä päähän, kun taas Varakas yritti ainoastaan taklata kovaa sattumanvaraista pelaajaa, ja osuma sattui hänen huolimattomuudestaan (ja osittain Stråkan koomailun vuoksi) osumaan päähän. Tämän vuoksi Jokisen 6 peliä verrattuna Varakkaan 4 peliin ei ole mitenkään liikaa.

Edit: typo

7 tykkäystä

Se liittyi vielä pelitilanteeseen ja siinä voi tulkita, että toteutus vain meni aivan vihkoon. Puhdasta vahihngoittamistarkoitusta on vähintäänkin vaikea osoittaa. Tässä Jokisen tilanteessa paistaa pelkkä raivonkiilto.

8 tykkäystä

Sampo kävi lukemassa Discobotin arvonnan tuloksen tästä ketjusta. Sehän oli juuri tuo 8 peliä. :slight_smile:

11 tykkäystä

Pitäisi vaihtaa luultavasti ketjua. Varakas taklasi kiekonta pelaajaa kuolleesta kulmasta, ojensi kätensä vielä kohti päätä. Ja osui, “nukutti” vastustajan.

Jokinen yritti taklata kosto mielessä, epäonnistui tuossakin ja Nättinen haki ison jäähyn. Jos ei ymmärrä, niin ei ymmärrä.

Juu no en lähde tuota Varakkaan taklausta tässä ketjussa sen enempää kommentoimaan, mutta olen kyllä eri linjoilla.

Mielestäni Jokisen saama tuomio oli kuitenkin hyvä linjanveto kurinpidolta mitä tahallisiin vahingoittamisiin ja vahingoittamisyrityksiin tulee.

1 tykkäys

Liittyi pelitilanteeseen myös tämä Jokisen case. Kosto kyllä. Osuma, väitän että vähäinen. Väitän myös, että Nättinen tiesi tämän tulevan toisin kuin Stråka. Nättinen filmasi ja Stråka ei.
Miksi? Toista osui kunnolla päähän ja molempia taklattiin päähän ja suunnattiin taklaus päähän.

1 tykkäys

Luulen, että Sampolla on itseni tapaan enemmän juristin tapa lähestyä asiaa, minkä vuoksi hän tuomitsi kuten tuomitsi (vai tekikö ratkaisun delegaatio?).

Kärpät ei valita,eikä Jokinen kommentoi.

2 tykkäystä

Minä taas luulen, että Kärpät maksoi kurinpidolle, että saavat Jokisen pitemmäksi aikaa penkille istumaan. Olevaa, koska Jokisella ei luistin oikee luista.

Sekä kaikki alkavat luulemaan ettei Kärppiä suosita, vaan oottaakaapa kun lumet keväällä alkaa sulamaan…

18 tykkäystä

Hyvä tuomio, Jokinen lähtee tahallaan noutamaan Nättistä josta pitääkin rankoa kunnolla.
Jos ei ego kestä, että nuoremmat vie jäällä niin ei muuta kuin hokkarit rohkeasti naulaan vaan. :+1:

2 tykkäystä

Mahtava juttu että kurinpitodelegaatio on alkanut tosissaan kitkemään päähän kohdistuvia pois. :+1:

5 tykkäystä

Kurinpidolla on varmaan paljon muita ja parempia tallenteita tilanteesta. Itselleni jää vähän kysymysmerkiksi tuosta näkemästäni pätkästä, oliko kontakti päähän todellakin voimakas, niin kuin kurinpitopäätöksessä sanotaan kahteen kertaan. Tuomiota vastaan minulla ei ole mitään sanomista. Kahdeksan peliä tästä on ihan hyvä.

3 tykkäystä

Onneks ne lumet sulaa siellä POOOOHJOOOOIIIsessa myöhemmin.

1 tykkäys