<3 Sieltä ne tulee. Katsotaanpa hankinnat niin katsotaan sitten, lähteekö hankintaan myös kausari.
HUOMIO! Elo–syyskuussa pelattavat alkusarjan CHL-kotiottelut joudutaan pelaamaan mahdollisesti muussa jäähallissa kuin Hakametsässä siellä järjestettävien muiden tapahtumien vuoksi. Tiedotamme asiasta lisää myöhemmin.
Onko tuo 150% korotus fan clubin hintaan vai ihan peruskausarin hintaan? Nuo TFC:n hinnat on kyllä aika edulliset ollutkin Hakametsässä näin ulkokehältä katsottuna.
*Hakametsässä järjestettävien Lentopallokisojen vuoksi CHL- Mestarien liigan kaksi ensimmäistä kotiottelua elo- syyskuussa joudutaan pelaamaan muualla, todennäköisesti Tesoman jäähallissa. Tilarajoituksista johtuen kausikorttiin kuuluu toinen näistä otteluista. Näin saamme kaikille pääsyn toiseen otteluista. Tulemme informoimaan valittavan ottelun ilmoittautumistavasta, kun tiedämme tarkat pelipäivät.
Taitaa melkein kauttaaltaan olla. Kausikortin hinta (jos oikein muistan) on aiemmin ollut luokkaa 200 € - toki siinä on hyvityksiä ollut päällä eli n. 300 €. Nyt 460 € eli aika reipas korotus. Noh - Tapparan täytyy todella hankkia nyt jotain, että kausikortti lähtee hankintaan. Toki ei tuo korotus nyt yllätyksenä tulee.
Hintojen korotuksen lisäksi tuo maksu aikataulu voi muodostua itselle kortin oston esteeksi. Osamaksu ei näytä olevan mahdollista ja maksettava siis 30.6. mennessä. Täytyy koittaa järjestää rahat tuohon 15.6 mennessä mikä on viimeinen peruutus päivä. Kyllä harmittaa jos en saa rahoja järjestyyn. Juuri nyt tuntuu mahdottomalta😥
Onneksi olen itse ottanut ihan tätä varten jo rahat sivuun valmiiksi. Mutta oletan, että kanta laskee kausikorteissa. Nousu on aika iso ja perheelliselle tuo on kova. Itselle tuo ei ole varsinainen ongelma, kun ei ole perhettä tai lapsia. Jos pitäisi esim. hankkia kaksi niin rupeaisi oikeasti miettimään. Toki ymmärrän paineen uuden areenan myötä nostaa hintoja, ei siinä ole mitään epäselvää.
Mutta jos noin paljon nousee hinta niin tuotteenkin pitää parantua myös paperilla. Oonkohan lapsellinen, mutta ei lähde senttiäkään Tapparalle ennen kuin näen, mitä tarjotaan.
Hakametsän A-/B-katsomossa kannattajakausarilaisena en ihan ymmärrä tätä. Aiemmin laitapaikka sivukatsomossa maksoi ehkä 300 euroa. Areenalla se maksaisi tämän hinnaston mukaan 1100 euroa.
En ole ikinä omistanut kausikorttia, vaan ostanut aina irtolippuja. Mutta jos sivukatsomon kausikortti kallistuu 300e → 1100e, niin mitähän tämä tulee vaikuttamaan irtolippujen hintoihin?
Onko Tapparan kausikorttien hinnat linjassa Ilveksen kanssa?
Keskimäärin 50-100e korkeammat hinnat mitä naapurissa näin nopeasti verrattuna. Kulma taisi olla Tapparalla ainoana katsomona hieman halvempi. Irtoliput on yleensä olleet kokolailla samaa hintatasoa per ottelu kausarin kanssa.
Kyllähän olisi kova houkutus ottaa kausikortti. Työpaikka keskustassa ja helppo tulla. Päädyt vielä ihan suht siedettävllä hintatasolla. Vajaa 20e per ottelu (kannattaja). Irtolipuilla äkkiä maksaa lähes saman jos edes puoleen otteluista ehtii.
Meneekö oikeasti niin, että tulevalla kaudella maksetaan Hakametsä–Uros-kausikorteista sama kuin sitä seuraavalla kaudella pelkistä Uros-kausareista? Onhan tämä Hakametsän viimeinen(?) kausi, mutta silti, isohko korotus myös Hakametsän hintoihin.
Onkohan näissä muuan ”jorstilisää” Se on kyllä selvää jos sen tason nimi jysähtää huomenna ”the massiivisessa” niin varmana lähtee täältä elämäni ensimmäinen kausari tilaukseen kiitoksena!
Huomennako alkoi tilaukset? (Uudet kausikorttilaiset) Ei toiminut toi sivu ainakaan meikäläisellä vielä… Alkaa olla vähän liiankin täpinöissä.