Kenestä Tapparan urheilutoimenjohtaja Jukka Rautakorven jälkeen?

Penttilän tiedotteessa käyttämien sanavalintojen perusteella saattaa jopa olla, että utj:n virka ja rooli määritellään uusiksi. En yllättyisi vaikka Tamhockeyn alle tulisi pelaajakoordinaattorin virka.

1 tykkäys

Onha siellä ollut firman sivuilla ennen Jukan lähtöilmoitustakin Kimmo Vähä-Ruohola tehtävässä Pelaajakoordinaattori (Juniorivalmennusjohtaja, Tappara ry).

On juu. Ajattelin että tuossa kuviossani panos olisi 100% Tamhockey.

Jari Grönstrand… vieläköhän vaikuttaa NHL:ssä?

Lienee kuitenkin hiukan kapea katsantokanta tutkailla pelaajakoordinaattoreita kun haetaan urheilujohtajaa.

Juuri tätä tarkoitin.

Esimerkiksi naapurin Tillu tuli Ilvekseen pelaajakoordinaattorin tittelillä, mutta myöhemmin lopetti St.Lousin hommat ja yleni urheilujohtajaksi.

En tunne Tapparan organisaation henkilöiden vastuujakoa, mutta mutuilen että Rautakorven voisi korvata vastuualueita säätämällä (Vähä-Ruohola) ja uudella pelaajakoordinaattorilla. Nähtävästi on mahdollista tehdä duunia jopa NHL- ja liigaseuralle samanaikaisesti.

Mutta tämä siis ihan omaa pyörittelyä, joka ei perustu mihinkään.

Vähä-Ruoholasta pitää aina mainita yksi juttu, eli perhosefekti jolla hän ehkä vei meiltä yhden mestaruuden. Eikös se ollut KVR joka taklasti Jokereiden V.Peltosen sairastuvalle → Jokerit lainasi Machuldan → oli isossa roolissa Jokereiden mestaruudessa tehoin 8+4.

Näin syntyi Lex Machulda Liigan säännöstöön.

2 tykkäystä

Ismo Lehkonen utj. Vois olla aika pätevä esim. junnujen kehittämisessä.

4 tykkäystä

Kimmo Vähä-Ruohola tuli tosiaan ensiksi itselleni mieleen, mutta onhan siellä Raimo Helminen ja Janne “Rete” Grönvall vapailla markkinoilla…

Edit : En sulkisi pois mahdollisuutta, että Tuomas Tuokkola siirtyisi tähän hommaan…tuntee jo hyvin organisaation.

Kai sitä vähän saa haaveillakin, joten toivon Jari Kekäläisen “kotiuttamista”. Tähän vielä tavoitteeksi kääntää liikkenne toissuuntaiseksi nykyisestä. Kun pelaat oikein hyvin Floridassa saattaisit saada sopimuksen seuraavaksi kaudeksi Tapparaan.

23 tykkäystä

Josef Boumedienne. Ei ole enään Lukon palkkalistoilla eliteprospectin mukaan. Tappara taustaa löytyy.

8 tykkäystä

Boumediennen tavoitteet taitaa olla NHL:ssä, Columbuksen Director of Pro Scouting.

Boumedienne tuli itsellä mieleen siitä et Kalle Salhstedt mainitsi syksyllä turuntauti podcastissa tehneesä yhteistyötä bumen kanssa ja et bume löysi lukkoon ainakin Westerholmin veljekset ja Robin Pressin.
Mutta sinänsä mun mielestä tohon utj hommaan olis hyvä sellanen kaveri jolla on yhteyksiä joka puolelle.

3 tykkäystä

Hiljainen on ollut tämä ketju hetken.
Ei ole itsellä mitään uutta nimeä antaa vaikka Elite on kohta kelattu ajankuluksi puhki.
Ainoa oma idea tähän väliin on Cmore studiosta entinen maalivahtimme mutta ei taida olla se mitä haetaan. Sekin on mahdollista että tulee parikin uutta nimeä.
Tämän uuden nimen luulisi vaikuttavan paljon myös uuden päävalmentajan valintaan.

Onko tästä kuulunut mitään pikkulintujen viserrystä?

Leinosen pätkäsopimus taitaa loppua tässä kuussa.

2 tykkäystä

Saravo uumoili mestaruuslähetyksessä josko Mikki vetäisi vielä jonkun pätkän .

E. Ei siis mikään pikkulintu mutta kuitenkin

1 tykkäys

Mikki on ikuinen :star_struck:

11 tykkäystä

Liika itsevarmuus kostautuu.

2 tykkäystä

Oma toive olisi sellainen henkilö, joka voisi sitoutua Tapparaan pidemmäksi aikaa. Ja olisi tavoiteellinen nimenomaan tämän puolen työn suhteen. Rautakorven suhteen tiesi, että valmennus kutsuu vielä häntä.

8 tykkäystä

Muistaakseni Penttilä sanoi Kiakkoradion haastattelussa, että :mikki: on vt. urheilujohtaja 31.5. saakka ulottuvalla sopimuksella.

Antoi myös hieman ymmärtää, että täysin välttämätöntä Rautakorven tuuraajan kiinnittäminen ei ole, jos sopivaa nimeä ei löydy. Organisaatiota mietitään tarvittaessa uudelleen.

Olisi varmaan kuitenkin järkevää pitää kokenut ammattimies (:mikki: ) roolissa siihen asti, kun sopiva henkilö löytyy tai rooleja järjestellään uudelleen.

Rooliin olisi mielestäni hyvä löytää kokemusta ja näkemystä omaava henkilö, joka uskaltaa sanoa näkemyksensä ja joka toimii myös sparraajana valmennuksen suuntaan.

3 tykkäystä

Mitään tietoa ei ole vaan pelkkää omaa toiveajattelua, mutta Jokereiden Janne Vuorinen olisi mielenkiintoinen nimi. Toki seurana Tappara täysin erilainen kuin KHL-Jokerit, mutta hienoa tulosta tehnyt Jokereissa. Ja jos jotain samaa hakee, niin ei Jokerit kilpaillut rahalla samoista pelaajista muiden KHL-joukkueiden, Sveitsin tai edes Ruotsin kärkiseurojen kanssa, koska verotus Suomessa on niin hävytön. Silti jokainen kausi erittäin kilpailukykyinen joukkue KHL:ssä. En tiedä millainen työnjako hänellä oli Kurrin kanssa, mutta vaikutti olevan isossa roolissa joukkueiden kasaamisessa.

En näkisi käyttöä.