KHL - Kontinentalnaja hokkeinaja liga

Voi olla muidenkin kuin pelkästään kotimaisen Liigan ovet kiinni?
Pulkkisen tapauksessa lienee mennyt raha moraalin edelle?

3 tykkäystä

Tod.näk., Pulkkisen mahdollisuus kerätä sukanvarteen rahaa.

1 tykkäys

Vähän voi olla kiusallinen tilanne nuorelle miehelle, kun tuo voi värittää elämää aika pitkään tulevaisuuteen. Minun on hyvin vaikea ymmärtää, miten kukaan pelaaja on ratkaissut noin kuin Pulkkinen. Siinä saa käytännössä suunnitella melko lailla koko elämänsä tämän selkkauksen jälkeen silleen, ettei Suomessa kyllä nopeasti tule yhtään työpaikkaa eteen jääkiekon parista. Sama voi koskea sitten ihan hommia tuolla isossakin maailmassa.

Ei varmaan kovin hyvä ratkaisu, koska sen rahan pitää olla todella paljon, että sitten uran jälkeen oletkin valmiina menemään johonkin Argentiinaan, kun on suunnilleen ainoita paikkoja, joihin näitä Venäjällä menestyneitä sankareita huolitaan.

5 tykkäystä

Pulkkinen taitaa n. millin (ei ruplina) kaudesta siellä tienata niin järkevästi sijoittamalla niillä pelivuosien jälkeen pärjää pitkälle.

2 tykkäystä

Ikävä kyllä näin se varmasti on, että rahat järkevästi sijoittamalla pärjää kyllä ihan hyvin, mihin ikinä meneekään sitten uran jälkeen. Ehkä Pulkkinen ei ole sitä tyyppiä, että haluaa jatkaa elämäänsä kiekon parissa uran jälkeen tai muuten ajattelee, ettei ainakaan Suomessa halua uraa tehdä tämän asian parissa. Nämä tuoreet esimerkit Harkimosta ja Kurrista ovat aika hyviä osoituksia siitä, kuinka käytännössä ura jääkiekon parissa päättyy täysin venäläisten kanssa touhuiluun sekä kansallisesti että kansainvälisesti.

1 tykkäys

Eipä tuo varmaan monessa maassa kiinnosta mistä rahasi olet tienannut ja Suomen passilla on helppo kulkea moneen maahan.
Amerikkaan ei kyllä ole ehkä asiaa.

3 tykkäystä

Ei välttämättä pinkka pelasta. Erikoinen tapaus. Olisi mielenkiintoista kuulla kaverin perusteet. Itkutarinoitta.

Sitä on vaikea tässä kohtaa sanoa, mutta Pulkkinen on sen verran yksinäinen taistelija tuolla KHL:ssä, ettei sitä ainakaan Suomessa takuuvarmasti kukaan tulee unohtamaan. Mikään joukkue tai organisaatio Suomessa ei tule palkkaamaan Pulkkista palkkalistoilleen pelkästään mainehaitan vuoksi. Sen verran voimakas on meillä (onneksi) tuki Ukrainalle, että tällaiset jutut on sitten kuitenkin isojen juttujen rinnalla pikkujuttuja. Pulkkinen ratkaiskoon asiansa ihan miten itse parhaaksi näkee, mutta toivottavasti mies on ymmärtänyt ihan oikeasti näiden valintojen pitkäaikaiset seuraukset.

1 tykkäys

Olisi joo, ei ole tainnut kertaakaan kertoa ajatuksistaan KHL:ssä jatkamisesta.

2 tykkäystä

Olikos peräti niin, että jostakin linkattiin yhden ehdon KHL:ssä pelaamiseen olleen se, ettei Pulkkisen tarvitse kommentoida medialle mitään?

1 tykkäys

Minusta tässä tapauksessa on huomionarvoista, että kaikki muut suomalaiset ovat tosiaan ratkaisseet tilanteen toisin. Pulkkinen on siis ainoa, AINOA, suomalainen, jolla on tarve kerätä sukan varteeen tähän tyyliin. Mistä minä tiedän, voihan herralla olla pahat velat tms. Mutta tämä on silti mielestäni huomionarvoista.

7 tykkäystä

Näin oli.

Työpaikkoja on jääkiekon ulkopuolellakin ja varsinkin kiekkouran jälkeen.
Ei kaikki pelaajat jää “alalle” töihin.

3 tykkäystä

Söpötti kyllä jotain sitovasta sopimuksesta tämän kauden osalta. Tuomio: ei seuraksi terdelle.

2 tykkäystä

On toki. En sitä tässä sano eikä kaikki pelaajat muutenkaan halua jääkiekon parissa uraansa tehdä aktiivikiekkouran päätyttyä. Jos hakee kiinteistönvälityshommiin niin siinä tuskin ainakaan haitaksi katsotaan, että on työskennellyt Venäjällä. Outoa se silti on ja mielestäni tässä kontekstissa hyvin erikoista.

Tulepa nyt pois sieltä missä oletkin. Kyseisen tapauksen ei tarvitse toimeentulonsa eteen “hakea” enää mihinkään, eikä koskaan.
Edelleen, olisi kiinnostavaa kuulla herran omat aatokset. Tai lähinnä se, miten pukee ne sanoiksi.

2 tykkäystä

Pulkkinen on sen verran kovan luokan pelimies, että pelaisi ainakin 5-6v Euroopan huippuliigoissa, huippu palkalla. Ei voi kuin ihmetellä, varsinkin kun varmasti jo jonkun pennin tienannut tähänkin mennessä.

Toisaalta, kun katsoo mitä maailman parhaat ja rikkaimmat futaajat touhuavat, niin :man_shrugging:

1 tykkäys

Pulkkinen kyllä näyttää olevansa mies, jolla ei ole minkäänlaista alkeellista moraalikäsitystä tai moraalista selkärankaa. Mies varmaan myisi oman mummonsakin, jos joku toisi eteen riittävän kasan ruplia.

Luulisi, että hänellä olisi helpompi elää loppuelämä itsensä kanssa, jos hän olisi toiminut moraalisesti oikein. Ylipäätään elämässä kannattaa mielestäni pyrkiä toimimaan siten kuin on oikein. Joskus asiat löytää nimittäin edestään.

Toivon todella, ettei yksikään eurooppalainen seurajoukkue enää miestä palkkaa. Pelatkoon uransa loppuun diktaattorin johtamassa terroristivaltiossa, jossa jääkiekkoseurojen toiminta pyörii Venäjän kansalta varastetulla rahalla ja jossa seurat ovat oligarkkien rikollisen rahan pesulaitoksia.

11 tykkäystä

Ei sillä perusteella ainakaan matkustusta aleta rajoittamaan missä olet aikaisemmin käynyt / oleskellut.

Voivat kyllä esim Jenkkien suurlähetystössä kysäistä useamman kysymyksen mitä siellä teit ja miksi, mutta viisumi tulee kyllä.

Toinen on tosiaan sitten mainehaitta ja se kuka ottaa listoilleen, mutta kun tuon sodan pölyt on laskeutuneet niin ihmiset varmaan unohtaa tälläiset suht äkkiä.

1 tykkäys

Ei suomalainen tartte viisumia, täyttää vaan netissä lomakkeen ja maksaa $5? ja saa ESTAn.

Edit. Näemmä se on $21 nykyään.