Konsta Helenius

Se on ensi pelissä Konstalla kultapottaa päässä. Todella kovaa tekemistä. Ensi Kaudella sitten vetämään vielä Kotiin kunnon tykkikausi ennen Pohjois-Amerikan valloitusta…

Mutta kyllä Konstan huimasta kehityksestä on myös hattua nostettava Olli Jokisen suuntaan. Kovasti on antanut pojalle luottoa ja nyt se palkitaan.

22 tykkäystä
16 tykkäystä

Mites noi laina hommat menee, että voisko Tappara periaatteessa ilmoittaa “Toi laina muuten eräänty tänään, pistäkää poika kotiin”. :smiley:

1 tykkäys

Tuon lainan voi käsittääkseni purkaa ennen sovittua päättymisaikaa vain molempien seurojen suostumuksella, ilmeisesti Tappara olisi halunnut Konstan kotiin jo tälle kaudelle, mutta tämä ei sopinut Jukureille.

1 tykkäys

Ei taida Tapparalla olla mitään saumaa Konstaan tällä kaudella. Jukurit on tehnyt hyvän diilin Tapparan kanssa. Toivottavasti löydetään ensi kaudelle joku sopiva rooli Tapparasta. Tuskin Konsta Ahl:n lähtee vielä 18-vuotiaana.

Tänään oli Aamulehdessä juttua Konstasta. Mä tajusin vasta siitä, että Konsta EI ole Sami Heleniuksen poika, EIKÄ ole siirtynyt Tapparaan pääkaupunkiseudulta A-junnuna. :see_no_evil:
Kaveri on ihan Uplakersista lähtöisin, josta on Tappara saanut ihan “kohtuullisia” pelaajia.
Tuli aika uuvatti olo.

1 tykkäys

Konsta on kyllä pelannut käytännössä koko junnuputkensa Tapparassa. Ylöjärveltä toki kotoisin.

16 tykkäystä

Veljensä Kallen kanssa pelasivat jalkapalloa länsi-Tampereella PP-70:ssa ja lätkää Uplakersissa ja Tapparassa. Appiukko toimi nuissa junnujoukkueissa aikoinaan joukkueenjohtajana ja sitä kautta Konsta ja Kalle tuttuja poikia omalla seurantalistalla jo pidemmältä ajalta. Poikien isällä myös lätkätaustaa ja perhe ihan juuriaan myöten kirvesrintoja.

4 tykkäystä

Mieletöntä on kyllä Heleniuksen meno. Harmillista Tapparan kannalta tässä on se, että pidän koko ajan mahdollisempana että menee draftissa top 3 tai jopa historiallisesti 1st overall. Tuon realisoituminen tarkoittaisi ettei tule pelaamaan otteluakaan Tapparassa.

Siirtokorvaus olisi melko pieni plussa kaikkea sitä vastaan mitä tässä voidaan menettää. Oikeastaan Konstan pelillinen hyöty tämän kauden joukkueeseen ei ole edes se pääsyy miksi mies pitäisi kotiuttaa vaikka sitten maksamalla omasta pelaajasta. Edellisten kahden NHL-tähden nouseminen Tapparasta oli niin huikea menestys koko juniori- ja Liiga-organisaation kokonaisuudelle. Barkovilla ja Laineella on ollut niin valtava imagollinen vaikutus ettei sitä voi mitata tai verrata yksittäisen kauden urheilulliseen tai taloudelliseen tulokseen.

En usko että Konstan lähtö änäriin Jukurien paidasta olisi verrattavissa Barkoviin tai Laineeseen vaikka kykenisi vastaavaan urheilulliseen menestykseen tarunhohtoisessa. Ei vaikka olisi teknisesti Tapparan sopimuspelaaja. Mikäli Heleniuksen 1st overall varauksen perässä lukee nimen jälkeen Jukurit Liiga on jotain mennyt todella pahasti pieleen.

1 tykkäys

Jos ajattelee pelkästään pelaajan kautta tätä asiaa, niin aivan loistava paikka Jukurit on tällä hetkellä.
Ja niinhän meidän täytyy ajatella.

1 tykkäys

Jukureille ja Ollille pitää antaa tunnustus, kun olivat valmiita ottamaan Konstan rinkiin vuosi sitten. Tapparassa ei ollut tonttia liigajoukkueessa nuorelle pelaajalle. Ja tämä osaltaan selittää, että joudutaan tekemään kompromisseja, jossa Jukurit ovat voineet laittaa pöytään ehtoja:
pelaaja pääsee heti pelaamaan liiga pelejä
kahden vuoden laina

Tuossa on vaikea kieltäytyä Tappara toimiston, jossa pelaaja haluaa pelata liiga pelejä ja omassa seurassa se ei ole mahdollista.

1 tykkäys

Tapparalle pitää antaa tunnustus, kun järjestivät fiksusti juniorille säännöllistä peliaikaa Liigassa.

23 tykkäystä

Keskiviikkona Konstalla kultainen kypärä päässä :+1:

21 tykkäystä

Onkohan siinä Red Bullin tarratkin? Se olis aika näky.

Vakavissaan, niin huikeesti on kyllä kehittynyt. Tappara toimi tässä aivan oikein, mutta on kyllä Olli Jokisellakin joko aivan älytön kristallipallo, tai sit mielettömät taidot kehittää nuoria talentteja. Luultavasti molemmat.

12 tykkäystä

Todella laaja haastattelu Heleniuksesta Iltasanomissa.

Tällä kaudella SM-liigassa toinen kaveri löi vetoa. Helenius sai viestin, että ystävä oli pannut rahaa kiinni sille vaihtoehdolle, että pelaaja tekisi maalin kasvattajaseuraansa Tapparaa vastaan Nokia-areenassa.

– Tein siitä sitten 1+1. Tuntui aika kivalta, kun perhe ja kaverit olivat katsomassa peliä.

12 tykkäystä

En tiedä, onko kauheen hyvä tuoda julkisuuteen, että on edes välillisesti mukana vedonlyönnissä. Näissä taisi olla aika tarkat protokollat. Ehkä tämä ei sitten riko mitään.

5 tykkäystä

Väittäisin tilanteen olevan eri jos olisi lyöty ottelun voittajasta vetoa, eikä maalintekijästä.

10 tykkäystä

Kaikki ammattiurheilijathan on mukana. Ei kai se nyt tuo mitään vastuuta urheilijalle, että joku hänelle kertoo pelanneensa veikkauksen pelejä?

Taas on herra pisteillä. Paljonkohan Jukureille pitäisi maksaa että lainasopimus puretaan? Olisi varmaan paremmin käytettyä rahaa kun joku uusi AHL-arpa.

4 tykkäystä

Antaa sen NHL-korvauksen 250k niin eiköhän Jukurit myy pelaajan tänne loppukaudeksi :grinning:

1 tykkäys