KooKoo - Tappara 19.9.2018 (Ke)

Liigan sivuille ainakin ilmestyy. Ei ollu vielä illan peliä tarjolla.

Mitä ne horisee Kolmosen tulosruudussa. “Hallitseva mestari Tappara hakee…” Enpä tiennyt että mestareita ollaan. :wink:

Edit. Ja tulos olikin 8-2. Hylättiinkö Tapparalta maali. Huh huh.

8 tykkäystä

Tulosruudussa tuli äsken pieni pätkä. Kookoota vastaan oli Mervi Kallion mukaan pelaamassa “hallitseva mestari Tappara”. Parasta tänään. Tästä sen on lähdettävä. Eteenpäin.

3 tykkäystä

On toi Mervi kova ammattilainen. Juttu kun juttu. Täyttä tai totta, aina kestohymy päällä. Toimiiko?

1 tykkäys

Itselleni tuli sellainen hauskahkontraaginen juttu mieleen tuossa pelin aikana.
Nyt kun Ojamäki onnistui, niin sitten kaikki muut vetivät vihkoon. Ojamäellähän
on ollut tämän ja viimekauden aikana muuten noita paikkoja ihan perhanan paljon.

Ehkä tästä ottelusta kuitenkin eniten huolen aihetta piti yllä maalivahtipeli, että kaikki mahdolliset
kudit meni maaliin ja minkäänlaista gamesaverin hajuakaan ei missään vaiheessa
maalivahdeilla ollut. Toinen seikka oli se, että Miksa oli epätyypillisen kammottava
kiekon kanssa, en ole häneltä nähnyt ikinä noin huonoa kiekkokontrollia…Ikinä!

No toivottavasti tästä pelistä opitaan paljon, itselleni tulee mieleen se viimekauden
Tepsi peli, jonka jälkeen otteet paranivatkin huomattavasti. Eiköhän tämä tästä…

1 tykkäys

Kun tulee turpaan niin ainoa, mitä siitä kannattaa oppia on se, että ymmärtää, miksi tuli turpaan ja välttää sen seuraavalla kertaa. Tai ottaa ainakin eri syyn varjolla turpaan sitten. Kaikki kehitys ja oppi, joka voi tulla, lähtee virheestä. Virhettä suurempaa mahdollisuutta ei ole. Nyt on isoja mahdollisuuksia, jos niihin tartutaan.

1 tykkäys

Kun koko jengi vetää kollektiivisesti vihkoon, on vastuu valmentajan. Vaikka siellä Ojamäki vähän pirskahtelikin. Klassinen ei oltu valmiita pelaamaan.

Valmentajalla on sitten vielä isompi mahdollisuus seuraavassa pelissä näyttää, mitä hän osaa. :slight_smile:

Mulla on kieltämättä vähän ikävä sitä Rautakorpea joka veteli kungfu-potkuja kokisautomaattiin ja huuteli tuomareille asiattomia.

Vieläkö liekki palaa?

13 tykkäystä

Tähän liittyen tällainen hauska juttu Rautakorvelta ennen kauden avausta:

–Olemme mitanneet erilaisilla mittareilla, miten saisimme parhaan lähdön peleihin niin, ettei tulisi ohipelejä. Niitä on tullut vähiten silloin, kun pelaajia ei ole ulkoisesti motivoitu, vaan heidän on annettu itsekseen latautua ja valmistautua.

–Siksi yritän olla ennen ottelua aika vähän pelaajien kanssa tekemisissä. Puristelen vaikka taskunpohjia ja mietin miten peli alkaa.

https://www.aamulehti.fi/urheilu/rautakorpi-on-ilveksen-painajainen-vyolla-jo-kahdeksan-perakkaisen-voiton-putki-yksi-kamppailu-on-jaanyt-erityisesti-menestysvalmentajan-mieleen-201196266/

Pari tällaista peliä vielä joukkueelta niin eiköhän tuolla saada jo koko talo tuleen. Eiköhän kylminkin siinä jo rupea lämpiämään.

Luulen, että Rautakorvenkin hella saadaan vielä kärähtämään, jos esityksiin ei tule lisää. :smiley:

4 tykkäystä

Pelihän kuitenkin päättyi 8-3. Se on maalisuhteen kannalta esimerkiksi selvästi parempi kuin 5-0, koska tehdyt maalit ovat päästettyjä arvokkaampia. 5-0 lukemat eivät toki jätä paljoa kysyttävää, mutta olisiko 5-0-tappion jälkeen tullut yli 60 viestiä parissa tunnissa Rautakorven ketjuun?

2 tykkäystä

Nollille on aina ikävä jäädä, puhutaanhan sitä ihan siitä “kuparisen rikkomisesta”. No, kyllä se 5-0:kin olis porukoita liikuttanut. Aivan varmasti. Vielä kun tuo tehottomuuskin huolettaa.

Tämä 8-3 tappio saatiin vähän “kauniimmaksi”, kun 3. erässä saatiin rypistettyä pari maalia laastariksi haavan päälle. Mutta kun kahden erän jälkeen lukemat oli 7-1, niin on siinä asenteissa selittelemistä. Pahasti tuli takkiin. KooKookin taisi jo varmistella lopussa. Luulis tämmöisen esityksen jälkeen Pelikaanien sulkien pölisevän. Mutta se jää nähtäväksi.

Katsotaan nyt onko vikaa ollut vain asenteissa ja valmistautumisessa. Vai ollaanko muussakin takamatkalla. Kovin pitkään ei sarjan hännillä ole kiva olla. Paineita siitä tulee. Onneksi on vasta kolme peliä takana. Se on hyvä se.

2 tykkäystä

Toimii. Mervi lukee prompterilta hengenluontitekstin ja hymyilee. Menisi mauttomaksi, jos irvistäisi oikein epäuskoisesti tuohon kohtaan.

Ei tähän varmaan muuta. Olennaiset jo hyvin mainittu kommenteissa yllä.

2 tykkäystä

Kyllähän pelaajien pitää pystyä lataamaan itsensä näihin peleihin. Varsinkin Tapparan jossa on paljon kokemusta.

Mutta tälläiset pelit on siitä hyviä, että jo tässä vaiheessa kautta on pakko hiukan palveerata joukkueen kesken. Joku 2-1 tappio ei olisi varmaankaan samaa tehnyt.

Tappara lienee joukkue jolla on aika hyvä itsetunto ja luottamus omaan tekemiseen menestyksen myötä. Se sitten saattaa näkyä varsinkin alkukaudella vähän tälläisinä ylimielisinä kneppailuina, kun luullaan että vähän helpommallakin pääsee. Joku KooKoo kun painaa verenmaku suussa heti alkukaudella.

1 tykkäys

Niin. Toisaalta voidaan kysyä sitä, miten Kärpät voi pelata vuodesta toiseen hyvinkin tasapainoista peliä ilman tällaisia jatkoja. Ok onhan Kärpilläkin tuossa pari kautta sitten se yksi huonompi kausi, mutta kyllä Tapparan tekemisestä vähän ikävästi huokuu se nöyryyden puute.

En muista, että Kärpillä olisi ollut tuota ongelmaa kovinkaan usein. Tapparalla se ongelma on ihan joka kausi.

Tällaisista peleistä on aika turhauttavaa tehdä minkäänlaista kuvakollaasia, mutta tässäpä ensimmäiseltä KYMMENELTÄ minuutilta näitä Tapparan taidonnäytteitä. Ja tämä ei ole kehu. Pelissä on edelleen sitä samaa rakenteellista vikaa. Yksilöt ovat keskimäärin joka paikassa jopa metrejä väärässä paikassa. Pelitavalliset ratkaisut ovat heikkoja.

Töissä ollaan, mutta ketään ei ns. kiinnosta osallistua itse töihin. Neloskenttä osoitti eri koostumuksista suoraan sanoen loistavaa pelaamista, koska on oikeasti täysin poikkeuksellista, että tuossa tilanteessa vastustaja pystyy pelkällä liikkeellä ja yhdellä kiekon siirrolla murtamaan Tapparan karvauksen. Tämä yksi KooKoon jätkä pelaa syötön tuosta maalivahdin nenän edestä - siinä on kaksi äijää vieressä ja he eivät saa tuosta kiekkoa riistettyä. Tästä aukeaa - yllätyyyys - vastahyökkäys. Yksi äijä pelaa kolme Tapparan äijää ulos pelistä.

Noh, jos ei karvaus nyt osu kohdilleen niin ainakin omissa pelataan järkevästi. Tai siis ei todellakaan pelata. Ylimiehitetään kulma kolmella pelaajalla, mutta tästä huolimatta jokainen maailman syöttösuunta on auki. Kapteeni norkoilee odottamassa kiekkoa keskellä, aivan väärässä paikassa. Vaikka tuo kiekko voitetaan niin hyökkäystä tästä ei voi käynnistää, vaikka KooKoo ei varsinaisesti mitenkään sitä aktiivisesti estä. Meidän pelaajat vaan on kaikki samassa klimpissä. Tämäkin kiekko toki tilanteesta huolimatta hävittiin, joten ei kai sillä ole merkitystä.

Onko joku nähnyt tämän aikaisemmin? Näyttääkö viime kaudelta tutulta kuviolta? Tää on niin hyvä kuvio, että meidän kiekollisella on tässä niin monta syöttösuuntaa auki, että repisin valmentajana omat ja apuvalmentajien hiukset pois. Tässä todella on tasan kaksi vaihtoehtoa: päätykiekko tai sitten palautus pakille. Yläreunassa nähdään yksi Tapparan hyökkääjä, joka on kolmen pelaajan selän takana, jolle ei voi mitenkään syöttää. Yksi keskellä sentään yrittää ottaa oman miehensä pois ja avata teoreettisen syöttösuunnan. Missähän pakit on? Ei ainakaan näytä hyökkääminen kiinnostavan.

No niin pojat nyt hyökätään. KooKoo miehittää keskialueen klassilla viiden miehen linjalla, Tapparan pelaajat on kadonnut johonkin. Kuvassa nähdään pystysuunnassa kolme pelaajaa, josta pakki antaa helpon avauksen jollekin onnelliselle hyökkääjälle. Yksi lymyilee KooKoon viisikon takana, vaikka pitäisi olla tuolla kulmassa. Vaihtoaition edessä lymyilee joku KooKoon pelaaja ja kukaan ei tiedä vieläkään, missähän mahtaa yksi hyökkääjä olla. Ei ole yllätys, että tästä tulee epärytminen päätykiekko. Näillä tukitoimilla ei hyökätä tässä sarjassa, piste.

Strömvall saattaa tehdä maaliin. AAH, ei muuten tehnytkään vielä tästä. Omaa sinistä puolustetaan alivoimalla viimeiseen mieheen. No ei kyllä, siitä saa tulla kolmea kaistaa lävitse ja vielä ohittaa muutaman pelaajan. Veto 1vs5 tilanteessa ja maalipaikka. Tää ei vielä realisoinut.

Noh, jos tuo eka ei vielä onnistunut niin annetaan tasan minuuttin myöhemmin yrittää ihan samaa uudestaan. Nyt osuu ja Maltekin reppuun. Selät suoraksi ja vaihtoon.

Tässä pelissä jälleen harvinaisuus: koko viisikko mahtui sentään samaan kuvaan! Sopivasti pakin (kiekollinen) ratkaisu on se, että ajetaan tuonne ylimiehitettyyn sumppuun kuvan yläreunassa, kun alhaalla on kaksi kaistaa vapaana. Jasu menee sentterinä omalle paikalleen, mutta pysähtyy eikä tarjoa todella pahassa paikassa olevalle pelaajalle syöttöpaikkaa. Tuosta ei vaan pääse läpi. Tiedättekö mihin tämä päättyi? Epärytmiseen päätykiekkoon!

Ja sitten sinne päätyyn mennään vääntämään oikein isolla porukalla. Yksi tekee hommia, kaksi haahuilee paikalle, mutta ylivoimatilannehan sinne syntyy. Noista voisi sanoa, että on ammattiylpeyttä käydä voittamassa se kiekko. No ei: KooKoon äijä voittaa tuo kamppailun, lyö ränniin ja siellä on kaveri jo menossa.

Seuraus on tässä:

Pakit on paikoillaan, Luoto tekee, mitä pystyy, mutta tuota yhtä syöttöä ei saada katki. Puolittainen läpiajo Kähköselle ja rystyvippi sisään.

Tämä on käytännössä 10 minuuttia pelistä.

Ongelmia on - ja ne on aika selviä. Nyt pitää oikeasti hommata pelikirja jostain, joukkue on niin kuriton jokaisella kentän osa-alueella, että tää oikeasti hirvittää.

38 tykkäystä

Komeeta analyysia…hassua kun tälläi jälkiviisaana tuli mieleen, että miksei Tapparan valkut ottanu näitä pointteja esille pelin aikana…tai jos otti, nii miksei tilanne muuttunut olennaisesti?

Kyllähän valmentajat tuon tietää ja näkee, mutta noin väärällä raiteella seilaavaa junaa on vaikea kesken pelin oikaista.

Ehkä seuraavassa pelissä otetaan jopa pari viivelähtöä. Tää alivoimaisena puskeminen ei ainakaan ratkaise ongelmia.

Ei ole kuin yksi vaihtoehto, koska päätykiekkoon ei varmasti päästä tuosta. Tosin palautus pakille, josta nopea jatko toiseen laitaan ja samalla painottoman pakin nousu loisi ylivoimatilanteen toiseen laitaan. Mutta taaksepäin syöttäminenhän on tylsää eikä kehitä pelaajia, muistakaakin se!

2 tykkäystä