Kristian Tanus

Pelikäsitys ja kädet on huippua. Fysiikka vielä alkutekijöissään. Mestis- tai A-junnut voisi olla tämän kauden pääasiallinen pelipaikka.

Joko tässä vaiheessa saa huutaa LeKin bussia?
Mestis voisi olla oikeampi paikka tälle nuorelle miehelle tällä hetkellä?

Ihan kiva kuitenkin että on päässyt mittaamaan tasoaan Liigapelissäkin.

1 tykkäys

Jo keväällä mainittiin, että halutaan antaa jo mahdollisuus kokeilla Liigassakin, ja sen mukaisesti on myös toimittu. Eli aivan p*skaa toimintaa, ja kukaan ei tiedä tyypillisesti mistään mitään. :thinking:

2 tykkäystä

Rauha nyt. Tässä tapauksessa ei ole kyse mistään rangaistuksesta jos pelipaikka löytyy Mestiksestä tai A-junnuista. Luistelu ja kaksinkamppailu ei vielä riitä Liiga-tasolla.

1 tykkäys

Eiköhän Tanuksen paikka löydy Lekistä kunhan siellä pelit alkaa loppu kuusta. Siihen asti voi stuntata Karjalaista kunnes Jere on taas pelikunnossa.

Näinpä - eikä minulla ole mitään ongelmaa Tanuksen peluuttamisen tai pelipaikkojen suhteen. Toimitaan kuten on aikoja sitten kerrottu ja varmasti niin kuin oikeaksi havaitaan.

Krisu kävi tänään taas vähän pelailemassa LeKin paidassa Hermestä vastaan tehoin 1+2. Kolme peliä LeKissä, 8 tehopistettä.

25 tykkäystä

Musta tuntuu, että taitojen realisoituminen myös liigatasolla on jo tosi lähellä…on kyllä huikee jannu :muscle::muscle:

2 tykkäystä

Voitokkaan pelin jälkeen ikävä “raapustella”, mutta kyllä Moilasen pitää olla kokoonpanossa ennen Tanusta. On kyllä Liigassa auttamatta väärällä sarjatasolla. Mielipide oma.

4 tykkäystä

Joo, Tanuksen kokoisella pelaajalla pitää olla ainakin liike huippuluokkaa jotta Liiga-tasolla pärjäisi. Pelikäsitys ja taidot kyllä riittävät. Kamppailuvoimaa ja liikkeeseen räjähtävyyttä.

3 tykkäystä

Krisulle voisi olla ehkä hyvä pitempi stintti Lempäälässä. Paitsi jos jatkaa siellä 3 pistettä per peli pitempään, niin sittenhän siinä ei ole mitään järkeä. Sitten on vaan pakko opetella Liigan vauhtia ja vetää sikana punttia. Vaikka sitten jossain Mikkelissä, jos ei Tapparaan mahdu.

2 tykkäystä

Ehkä tässä vaiheessa toisaalta hyväkin, jos on pientä vaihtelua, kilpailua paikoilla kuitenkin; jos vain puolustusvelvoitteet sujuvat siedettävästi kulloisissakin ketjuissa, kokonaisuus ei kärsi(?).

Kauden aikanakin ehtii nuoret jätkät kehittyä paljon, ja mahdollisuudet usein ruokkivat kehitystä.

1 tykkäys

Pelaamallahan sitä kai kehittyy ja nuorella kaverilla voi kehitystä tulla harppauksin. Itse antaisin mahdollisuuden löytää sen oman tavan luovia liigatasolla niin kauan kun ei ole pelkkänä pujottelukeppinä siellä kentällä ja selkeästi heikentää muun joukkueen tulosta. Näin ei mielestäni ole ainakaan vielä käynyt. Toki sama koskee vaikkapa Moilasta, mutta aika erityyppiset pelaajat kuitenkin kyseessä.

8 tykkäystä

Vastuumäärät ovat kyllä molemmilla vielä vähän turhan vähäisiä. Lähemmäs kymmentä minuuttia olisi hyvä nelosen laidassakin peliaikaa tulla, jotta peluutus pysyisi paremmin tasapainoissa, ainakin pitemmän päälle. Nyt ovat vetäneet kumpikin vain muutamaa minuuttia otteluja kohti. Tietty Rautakorpikaan ei tunnetusti herkästi ylimääräisiä vastuita jakele, jos otteet eivät niiden ottamiseen vaikuta riittävän…

1 tykkäys

Näille kavereille pitäisi vaan antaa vastuuta, mutta Rautakorpi ei helposti sitä tee. Jukan suurin heikkous mielestäni että nuori joka ei ole poikkeuksellinen lahjakkuus tyyliin Barkov tai Laine, niin ei helposti saa näyttää oikeaa osaamistaan. Usein nuoret pelaavat paljon viihdyttävämpää peliä, kuin nämä meidän sotaratsut.

@Tapu85 sanoisin, että väärä tuomio.

Rautakorpi on antanut oikein olan takaa peliaikaa esim. Levtchille, mutta tällä hetkellä tilanne on se, että rosterissa ei oo yhtään ylimääräistä. Jos tänään huomasit niin peli parani, kun Ojamäen jääaikaa kasvatettiin ja Tanuksen jääaikaa supistettiin.

Valmentajallakin on tulosvastuu. Levtchi on saanut joka pelissä hyvät minuutit eli kyllä tuolla nuoretkin pelaajat saa peliaikaa, jos on kantaa se. Levtchi on vielä hatuksi tuohon päälle tehnyt aika kamalan kasan virheitä - samoin kuin Luoto. Peliaikaa on ollut jopa enemmän kuin nämä olisivat esityksillään ansainneet.

Eli Rautakorpi on tässä tapauksessa väärä puu hakattavaksi.

10 tykkäystä

Tämä tosin taisi johtua siitä että Tanus loukkasi itseään toisen erän lopussa laukausta blokatessa.

1 tykkäys

Tämä mennyt ihan ohi.
Ehdottomasti siitä kuitenkin junnulle pisteet kun laittaa itseään likoon joukkueen puolesta.:+1:t2:

2 tykkäystä

Tästä olen eri mieltä. “Pelaamalla kehittyy” on sitkeä myytti joka on helppo kumota ihan vain katsomalla mistä seuroista nuoret suuntaavat NHL- ja KHL- jäille. Ne ovat juuri ne seurat missä nuorille ei anneta vastuuta vaan niille jotka ovat sen ansainneet. Urheilijan kehittyminen on työtä jota tehdään 168 tuntia/viikko. Se että pelaatko niiden kolmen ottelun ajan yhteensä 1h Lekissä mestistä vai Tapparassa liigaa 0,3h on isossa kuvassa melko yhdentekevää, koska yli 99% ajasta teet jotain muuta. Pelaaminen on vain pieni (mutta toki tärkeä) osa isoa kokonaisuutta.
Mielestäni Tanus sekä Utunen ovat sen verran fysiikkansa kanssa jäljessä että molemmille tuo Liiga on turhan kova sarja vielä. Kärsivällistä reeniä vaan niin näistä kavereista on vielä paljon iloa tulevaisuudessa.

3 tykkäystä

Samaa mieltä.
Rautakorpi antanut yllättävän paljon ”junnuille” vastuuta tällä kaudella.
Ja ainoa ketä on huutoon vastannut on Utunen.
Levtchi joka ei edes ole enää junnu on kyllä saanu harkkapelit mukaan lukien liikaakin vastuuta.
En oikein tiedä miks lasketaan täällä aika usein ”junnuksi”. Onko Rauhala, Ojamäki, Haapala, Barkov yms junnuja?
Elämässähän koko joukkue on vielä junnuja, jos valmennusta ei lasketa. Mutta ei kai 95 syntyny enää kiekossa mahdu junnuihin.

2 tykkäystä