Lahden Pelicans kaudella 2021-22

9 viestiä siirrettiin ketjuun: Mainonta jäähalleissa ja kaukaloissa

Emil Larmilla on nähtävästi erittäin ikävä vaiva, joka haittaa ajoittain maalivahtina työskentelyä:

Nähtävästi Smejkal, Larmi ja Laakso joutuneet Pelsujen loukkaantuneiden listalle?

Viikko toi sarjavitoselle Pelicansille myös huonoja uutisia, kun joukkue menetti sairastuvalle Aleksi Laakson (4-6 viikkoa), Jiri Smejkalin (2-4 vko) ja Larmin (day-to-day).

1 tykkäys

Kuluneella kaudella erinomaisesti yhdessä esiintynyt Pelicansin hyökkäyskolmikko Aleks Haatanen , Sakke Hämäläinen ja Miika Roine nähdään lahtelaisten riveissä myös ensi kaudella. Haatasen ja Hämäläisen jatkosopimukset kattavat lisäksi kauden 2023-24.

8 tykkäystä
1 tykkäys

jos olisi toi 100000 euroa ylimääräistä niin olisi hieno mahdollisuus saada CV:n liigan apuvalmentaja merkintä.
Halpaahan toi on kun yleensä jos rahalla on itsensä ostanut valmentajaksi niin on pitänyt ostaa koko joukkue.

5 tykkäystä

Kertoo kyllä karua kieltään, että tiukoilla on talous Lahdessa(kin).

Eipä ole tullut Pelicansia vähään aikaan katsastettua. Tein teksti-tv-scouttauksen ja hankalalta vaikuttaa. Kuuteen peliin kolme pistettä. Valopilkkuna VL-voitto SaiPasta.

Ei varmaan karanteenit helpota työtä. Nyt kahden viikon tauon jälkeen paluu peleihin ja tappio KalPalle. Huomenna aina helppo Ilves.

Pelicansin trendejä leimaa aaltoilu. Hyvä aloitus kauteen, sitten dippi, jota seurasi nousu ja nyt ovat taas “vapaapudotuksessa”.

1 tykkäys
1 tykkäys

3 viestiä siirrettiin ketjuun: Brad Lambert siirtyy Pelicansiin

Oma ketju aiheelle. Sinne siirtyi myös JYP-ketjun viestit.

Jesse Saarinen ja Karlis Cukste vahvistamaan Pelicansia.

Pelicansin resursseillahan tämä on oikeastaan sitä parasta mitä nyt saatavilla oli. Saarinen tuo kokemusta ja ratkaisukykyä kärkeen nuorelle joukkueelle. Cukste taas puolestaan on juuri se pelaaja, joka Pelicansilta on alakerrastaan puuttunut jo useamman vuoden ajan, iso ja hieman rujo-otteinen luuta. Eikä kaveri nyt aivan mikään täysin turisti pelaajanakaan ole, KHL:n kolmanneksi huonoimmalla maalierolla pelanneessa Rigassa vain -3 tehotilasto ja oli kuitenkin valittu ihan Latvian olympiajoukkueeseenkin ennen kuin positiivinen koronatesti pakotti miehen sivuun niistä karkeloista.

4 tykkäystä

Larmi sopimus jatkui käsittääkseni 2023 asti, eli eiköhän pelsut saanut jotain välirahaa. Laatu veskari tilalle ja pari muutakin kaveria, niin voitolle tässä Lahdessa päästiin…

Laatua on. Ainakin ollut. Miksei nytkin. Valittiin kuitenkin Tsekkien maajoukkueeseen. Silti Bartosakilla (vain) 11 matsia pelattuna tällä kaudella.

Edellinen peli 10.1. Joulukuussa pelasi peräti viisi peliä. Olympialaisissa ei päässyt pelaamaan.

Eiköhän Larmi näyttänyt nyt kaikille Liiga-seuroille että hän ei täällä liikaa tule homehtumaan, vaan lähtee heti kun mahdollisuus on. Jokainen tavallaan…

4 tykkäystä

Tsemiä Joonas :ok_hand:

21 tykkäystä