Lahden Pelicans kaudella 2022-23

Eli uutinen tiivistettynä:

Patrik Bartosak, Lukas Jasek, Teemu Eronen, Matias Rajaniemi, Leevi Tukiainen ja Alexander Forslund jatkavat Pelicansissa myös ensi kaudella!

7 tykkäystä

Lenni Killinen myös Lahteen.

Kovat jatkosopparit.
Lisäksi Lenni Killinen Pelicansiin.

Pelicans ei pelkää lyödä käsiään saveen näiden nuorten epäonnistujien (raakileiden) värväyksessä. Utunen(?), Kokkonen, Lambert, Killinen.

Lisätään listaan vielä Nikkanen.

Me sit poimitaan heidän epäonnistuneet mm. Repo, Kinnunen…

Lisätkää listaan vielä Otto Kivenmäki ja Niklas Nordgren. :wink:

Mutta noin muutenhan Pelicans loksauttelee palasia palapeliinsä kohdilleen oikein mallikkaasti. 1-2 hyökkääjää ja kahta pakkia urheilutoimenjohtaja Laukkasen mukaan vielä kartoitetaan jo valmiiden lappujen lisäksi.

Jasekin jatko on Pelicansin seurahistorian ajalta yksi suurimmista, sillä Lahdessa ei kovin usein ole parasta pistemiestä enää kauden jälkeen uudella sopimuksella nähty. Hodgmanin ja Laschin kanssa tehtiin 2012 keväällä jatkot, mutta miehet ymmärrettävästi jatkoivat matkaa ulkomaille. Jasekilla oli myös sopimus tehtynä Dinamo Rigan kanssa, mutta kun Riga vetäytyi KHL:stä niin ymmärrettävästi myös sopimus suli sen mukana.

Bartosakista ei tarvitse enempää edes sanoa, aivan ylikylän mies maalilla ja persoonana aivan huikea jätkä. Laukkanen olikin kysynyt jatkosopimusneuvotteluissa Bartolta, mitä tämä haluaa tulevaisuudessa, johon Barto oli kuulemma vastannut miettineensä haluavansa muuttaa pysyvästi Lahteen. Jargoniahan tuo tietenkin vain on, mutta silti.

Eronen on taas jättiläismäinen pala Pelicansia ensi kaudella, ja kunhan vain saa pelata täydessä kunnossa koko kauden niin tulee taas olemaan Liigan parhaita kiekollisia puolustajia. Jos tuohon vielä toisen kiekollisen pakin löytäisi tulitueksi Eroselle niin tämän ei yksin tarvitsisi kantaa pakistoa reppuselässään.

Killinen on luonnollista jatkumoa Niemelän ja Pelicansin pelaajapolitiikalle sekä strategialle. Ässät ei välttämättä ollut ihan se paras paikka Killiselle etenkään parina viimeisenä vuotena, joten positiivisin odotuksin sen suhteen, että Niemelä kaivaa pojasta potentiaalin irti.

Tällä hetkellähän kokoonpano näyttää jokseenkin tältä:

Xxxxx-Jasek-Xxxxx
Roine-Xxxxx-Kivenmäki
Killinen-E.Vilén-Tukiainen
A.Jämsen-Hämäläinen-Haatanen
J.Jämsen-Hirvonen-Nordgren
Forslund

Eronen-Utunen
T.Vilén-Xxxxx
Rajaniemi-Xxxxx
Xxxxx

Bartosak
Patrikainen
Parviainen

Toistaiseksi siis etenkin kärkipelaajien paikoilla on aukkoja, kun kärkilaiturit ja kakkossentteri puuttuvat kokonaan. Pakistosta puuttuu sitten yksi kärkipakki sekä pari täytemiestä. Onko näistä jo jotain kiinni, kun takataskussa Laukkasella tosiaan on vielä muutama julkistamaton sopimus, niin sen aika näyttää. Se mikä kyllä pistää silmään jo tuosta hahmotelmasta on kamppailuvoiman ja sen grinderi osaston täydellinen puuttuminen. Todella kevyellä ja junnupainotteisella mennään etenkin alemmissa ketjuissa. Laukkasen mukaan esimerkiksi Antti Tyrväinen kuulemma harjoittelee kesän ja katsoo tilannetta ihan rauhassa, Tyrväisellä on taustalla kuulemma “muitakin suunnitelmia”, eli voi olla jopa lopettaminenkin edessä. Tyrväinen on ollut viime vuosina todella iso palanen Pelicansia, joten iso menetys mikäli ei Lahdessa jatka.

Tästä on hyvä alkaa odottelemaan, millaisia kiinnityksiä Pelicans pitkin kesää tekeekään. Laukkasen mukaan pitää vähän odottaa, että Sveitsissä ja Ruotsissa alkaa tapahtua ensiksi ja sitten aletaan nähdä millaista saalista sinne pelikaanin nokkaan oikein jää-

6 tykkäystä

Kuinkas Utunen pärjäs Lahdessa? Rosteri kaavailussa on lyöty ykköspariin, joten hirveitä antipatioita ei Lahes taida kaveria kohtaan olla?

Viime kaudella Lahteen siirtyneestä Nikkanen-Kokkonen-Utunen-Nordgren nuorisonelikosta Pelicans-kannattajien yleisen mielipiteen mukaan Utunen pelasi heistä kaikista onnistuneimman kauden, ja häneen tosiaan kohdistui lähtökohtaisesti kaikista pienimmät odotukset. Nousujohteinen kausi Utusella olikin, eikä Utusesta alkukauden pienen vapinan jälkeen oikein mitään pahaa sanottavaa jäänytkään kuluneelta kaudelta. Kehittyi paljon pelaajana ja nousi hetkellisesti Erosen kanssa Pelicansin top-2 pakiksi kauden aikana. Siksi onkin jopa vähän ihme, että huomattavasti heikommin pelanneet Nikkanen ja Kokkonen pääsivät jo kirjoittamaan NHL-sopimukset, mutta Utunen ei ainakaan toistaiseksi.

Utunen pelasi paljon Erosen kanssa menneellä kaudella, joten sen takia myös tulevan kauden rosteri kaavailussa sijoitettu hänen pakkiparikseen. Loppukaudesta Utunen jäi Erosen tavoin hieman latvialaiskolossi Karlis Cuksten jalkoihin, kun Cukste osoittautuikin paljon odotettua paremmaksi pelaajaksi. Jos esimerkiksi Cuksten saisikin jäämään Lahteen, niin silloin toki Utunen putoaisi Erosen viereltä kakkospariin.

6 tykkäystä
3 tykkäystä

Joni Ikonen Ilveksestä vuoden sopimuksella Pelicansiin

1 tykkäys

Pelicansmaalivahti Patrik Bartosak on päätynyt ikäviin uutisiin. Saattaisi olla viisainta laittaa korkki kiinni, pysyvästi.

1 tykkäys

Joo, ei toi alkoholi kaikille sovi. Nyt joutuvat Pelsuissa varmaan pitämään pientä palaveria ja miettiä mitä kaverin kanssa tekevät. Hyvä maalivahti kyllä, mutta tuollaisella käytöksellä riski joukkueelle, vaikkakin Pelsujen organisaatiosta löytyy kyllä entinen maalivahti jolla oli myös vähän samoja ongelmia alkoholin kanssa

5 tykkäystä

Mielestäni tollasella kahjolla ei ole mitään paikkaa tässä liigassa. Teot ovat sitä luokkaa että linnaan kuuluisi.

1 tykkäys

Kuningas alkoholi saattaa näissä olla se laukaiseva tekijä, mutta perussyyt syvemmällä. Mutta helpointa pistää vain viinan syyksi.

5 tykkäystä

No kerrankos sitä käy vahinko. En itsekään ole sysäämässä miestä rotkoon, mutta työnantaja voisi suhtautua näihin toisellakin tavalla. Tarjoamalla vaikka apua ja tukea, tunteiden ja vihanhallintaan esimerkiksi.

1 tykkäys

Voi voi. Aika ohkainen on nyt tämä uusien pelaajien pelaajasaalis Pelicansille tällä offseasonilla. Aiemmin keväällä Killinen ja Ikonen, nyt Bryggman, Andersson, Salminen ja Varttinen. Imua ei tunnu juuri olevan. Karvat jo nousee pystyyn, kun Twitterissä SHL-seuraajat kertovat ettei Bryggmanilta kannata odottaa suuria pistemääriä, ja samalla päävalmentaja kertoo kuinka mies on hankittu tekemään pisteitä. Andersson on terveenä ollessaan varmasti hyvä pakki, mutta takana on ilmeisesti jopa uran jatkoakin uhannut polvivamma, joten jos tämä onkin vanha kunnon “koukkupolvi” niin sitten ei hyvää seuraa. Varttisen sopimusta en ymmärrä alkuunkaan tähän kohtaan, kai näitä rotaatiopakkeja olisi syksylläkin löytynyt tusinoittain? Saku Salmisesta taas en osaa sanoa yhtään mitään, mutta täällä joku varmaan osaa kertoa Sakusta enemmän. Toisaalla mainittiin, että Salminen oli Tapparassa seiskapakki? Jos näin, niin on vaikea nähdä miten hallitsevan mestarijoukkueen seiskapakki tulisi johonkin alemman keskikastin Pelicansiin seiskapakiksi, eli ilmeisesti Salminen tosissaan on hankittu ihan pelaavaan kuusikkoon.

Kangasniemi - Jasek - Xxxxx
Bryggman - Ikonen - Kivenmäki
Roine - E. Vilén - Tukiainen
Haatanen - Hämäläinen - Killinen
A. Jämsen, J. Jämsen, Nordgren, Forslund, Hirvonen, Kiiskinen, Kumpulainen

Eronen - Andersson
T. Vilén - Utunen
Rajaniemi - Salminen
Varttinen

Bartosak
Patrikainen
Parviainen

2-3 pelaajan kanssa on Laukkasen mukaan neuvottelut vielä käynnissä, eli toivottavasti sieltä nyt vielä ainakin yksi kovemman luokan pakki tulisi, ja mieluiten rightin puolelta operoiva, että olisi edes yksi sellainen viivassa. Yksi hyökkääjä on myös tulossa, mutta missä vaiheessa niin se on kysymysmerkki. Komarov katselee NHL:stä vielä mahdollisuutta itselleen, mutta jos sieltä ei nappaa, niin sopimus Lahteen on mahdollinen. Toisaalta tuo kokoonpano kyllä huutaisi mielestäni astetta kovempaa maalipyssyä kuin mitä Komarov on etenkin nyt Bryggmanin tulon jälkeen, olkoonkin että yli 500 NHL-pelin mies, olympiavoittaja ja maailmanmestari olisi varmasti juuri sitä mitä lääkäri määräisi tuolle nuorelle ja kokemattomalle pelikaanilaumalle. Jollakin niitä pääsylippujakin pitäisi myydä ja nykyisellä rosterilla se on kovin vaikeaa. Komarovia varmasti tultaisiin katsomaan, mutta riittäisikö miehen pelillinen anti lopulta palkkakuittiin nähden.


//edit iceman

Tässä vielä linkki Laukkasen haastatteluun (YLE):

– Meillä on valmiina 3–4 sopimusta, joita ei olla vielä julkaistu. Lisäksi neuvottelut ovat käynnissä 2–3 pelaajan kanssa. He pohtivat vielä, olisiko Lahti heille sopiva kehityspolku eteenpäin, Laukkanen sanoo.

11 tykkäystä