Jaa, Luken hankinta olikin hyvää ennakointia!
Kyllä mä luulen, että Pelicansille tekee vaan hyvää tuollainen rymistelijä. Taitoa porukassa riittää. Rintakarvoja koppiin.
Näköjään kuitenkin ihan pääsarjatasolla DEL:ssa pelasi viime kaudella ja jokunen tehopistekin tuli. Eiköhän tuo ihan liigatason pelaaja ole edelleen, kun keskittyy olennaiseen. En kaveria tiedä tai tunne tarkemmin, mutta olisiko haettu aitoa lahelaista persoonaa koppiin ja sitä kautta joukkueen vahvistamista.
Lähteeko Lash?
Ei. Tyrväinen palkattiin takomaan lisäasennetta kultakypärän sisään. Onnistuuko, jää nähtäväksi.
Ihan arvalla heitän, että on arvontalautakunnan tutkailtavana jo nyt syksyllä.
Miksi olin siinä luulossa, ettei Tyrväinen ole pelannut SM-Liigaa ainakaan muutamaan vuoteen… Ei mitään muistikuvaa miehestä muutamalta viimeiseltä vuodelta. Olin varma että olisi pelannut ulkomailla useamman kauden, ja että olisi jo mahdollisesti lopettanutkin.
Välillä tyhjätään ulkomailla rikehistoeia?
Tämä ehkä kertoo ihan hyvin
- siitä, että Tyrväinen on siistinyt peliään viime vuosien aikana
- siitä, minkä tason pelaaja Tyrväinen on ilman sikailujaan.
Ensin pieni säikähdys tiedotteen nähtyäni, että kyseessä oli Hölö Niemelä. Mutta olikin Mikko Niemelä, kuka sai kenkää Pelicansista.
Tasan kuukausi sitten sanoin että olisi sopimus purettu/purkamassa, nyt se sitten on varmaa.
Juu, Jatkoajassahan tätä on huhuttu jo pitkään.
Jaaha Lahden tauti iski jälleen ja kassa tyhjänä. No TJ tottakai kertoilee ettei tilanne ole niin paha…
Mielenkiintoista että maksut on rästissä ja konkurssiakin maalaillaan seinille, mutta silti kassassa olisi edelleen varaa tehdä pelaajahankintoja tälle kaudelle. Ei tuo nyt ihan järkeen kyllä käy.
Sellanen perinteinen iltapulun paskajuttu.
0-3 takaa-ajana toiseen otteluun kun tyritään jäädyttää mainokset.
Tekee muuten melkoisen lommon Pelsujen kassaan tuo illan CHL episodi. Kaikki pääsyliput, yritysasiakkaat, tuleeko itse CHL-liigalta jotain sanktioita yms. Useista kymmenistä tuhansista puhutaan. Kaikki menee tällä hetkellä Lahdessa persielleen.
En tiedä pitikö tämän olla hauska, mutta olipas kyllä surkea. Enemmän myötähäpeä tästä huonosta Mauno Ahosen ”imitaatiosta”
No joo, mutta tuli kyllä pieni pärskähdys tuosta
“Tamperelaisten kiekkofanien ottelukokemuksen parantamiseksi olemme päättäneet kieltää keltavihreiden lippujen heilutuksen Isku Areenalla”