Kai siellä luotetaan Hifk kiinnostavuuteen. Onkohan siellä lastenlippuja, vai onko toi sama hinta kaikille?
Siellä ajatellaan, että lähtö lomille tulee ekalla kierroksella, niin otetaan rahat pois.
Mikä vuosi se meillä oli Hakametsän aikaa, kun vähän pantiin reippaampia hintoja ja Lukko-sarjassa jossain matsissa oli 4200tms väkeä. Rajansa kaikella, nuo on Lahden latoon ja kotimaan tasoon aivan kpäisiä lipunhintoja…
Nuo hinnat eivät olleet alussa noin kovia, vaan nousevat kysynnän mukaan. Rahat toki pois, finaalit olivat halvempia Lahdessa viime kaudella.
Juurikin näin. Mitä enemmän lippuja liikkuu niin sitä suuremmaksi se hinta lippukaupassa siitä lähtöhinnasta kasvaa. Puolivälierissähän tämä on mahdollista suorittaa ilman minkäänlaista hintakattoa, kun seura voi säädellä hinnat itse ja saa sen 100% tuloista itselleen. Välieristä alkaen Liigalla on sanansa sanottavana hinnoista, jolloin myös se hintakattokin on siellä läsnä.
Kausikortti pudotuspeleihin sen sijaan maksaa Lahdessa puolivälierissä parhailta paikoilta kalleimmillaan 39,50€ per peli. Siitä sitten mennään kolmen euron korotuksilla eteenpäin välierien, pronssipelin ja finaalien kanssa.
45€-70€🤣 Lähtiköhän vähän laukalle seurajohdolla? Toisaalta sillon taotaan kun rauta on kuumana.
Juu epäpuhdas askellus vai ahneus😊 Eiköös noi olisi mitalipelien hintoja
Tosta on nyt jauhettu jo useamman viestin verran että kun käytössä dynaaminen hinnoittelu niin noi käy. Hinnat kasvaa samaa matkaa kuin kysyntäkin. Näyttää se kelpaavan siltikin Lahdessa.
Liiga ilmeisesti jossain määrin hinnoittelee välierät ja finaalit. Sinne päästessään taitaa olls edullisemmat hinnat
Itse asiassa tällä hetkellä 3. peliin seisomaan 48,50€ ja halvin istumapaikka piippuhyllylle 59,50€. Hyvät rahat Pelicans tästä tekee.
Jos tosiaan liput menee näilläkin hinnoilla kaupaksi niin hinnoitteluhan on onnistunut.
Samaa mieltä. Jos lauantain matsiin on vain yksittäisiä paikkoja jäljellä, niin eikös tuo hinnoittelu ole ollut itseasiassa aika täydellistä?
Silloin kannattaa takoa kun rauta on kuumaa. Ymmärtäisin kritiikin, jos halli ammottaisi nyt tyhjyyttään
Lahden Pelicansin kotiotteluiden kalliit lippuhinnat johtuvat olosuhteiden pakosta, perustelee seuran toimitusjohtaja Lauri Pöyhönen.
Pöyhösen mukaan mestaruustaistoa varten kasattu kallis joukkue yhdistettynä pieneen katsojakapasiteettiin tarkoittaa, että liput on ollut pakko hinnoitella muita kalliimmiksi.
– Meillä on historiallisen arvokas nippu kasassa. Olemme tosissamme mestaruusjahdissa. Tietysti se tarkoittaa, että joukkueeseen on laitettu paljon resursseja (suomeksi: rahaa), Pöyhönen sanoo.Liigajoukkueen pyörittäminen ei ole mitään hyväntekeväisyyttä.
– Jollain tämä pitää rahoittaakin. Jokaisen pitää ymmärtää tämän olevan liiketoimintaa. Kaikki varmasti tietävät miten käy, jos toiminta on isosti tappiollista, Pöyhönen toteaa.
Pöyhönen ja Pelicans ovat vaatineet jo pitkään Lahteen uutta monitoimiareenaa.
Pöyhönen sanoo sellaisen saamisen palvelevan myös katsojia.
– Isompi halli antaisi mahdollisuuden hintajoustoon, Pöyhönen väittää.Pöyhösen mukaan Pelicans on kärsinyt viime vuosina taloudellisesti pienestä kotihallistaan. Kukkaroaan raottaneille faneille on jouduttu tarjoamaan ”eioota”, kun vapaita paikkoja ei yksinkertaisesti ole ollut tarjolla.
Pöyhösen mukaan puhutaan tuhansista pääsylipuista.
– Väitän, että viime vuoden finaaleihin olisimme voineet myydä tuplasti enemmän lippuja, Pöyhönen sanoo.
Kritiikistä huolimatta HIFK-sarjan lipunmyynti on sujunut Pöyhösen mukaan hyvin.
– Lauantain kotiotteluun ei käsittääkseni ole enää lippuja tarjolla. Toiseenkin otteluun lippukauppa on käynyt hyvin.Tämän kevään pelien osalta Pelicans on valmis tarkastelemaan hintoja uusiksi.
– Kysynnän ja tarjonnan lakien ehdoilla mennään. Meillä on käytössämme dynaaminen hinnoittelu. Hinta voi määräytyä paitsi ylöspäin, niin totta kai myös alaspäin.
Kyllähän tuon ymmärtää täysin, kuten tässäkin ketjussa moni asiaa esiin tuonut.
Rahaa lyöty joukkueeseen isoja summia ja pienen kapasiteetin halli niin ymmärtää ihan hyvin tuon hinnoittelun. Sitten, kun tuntuu myyvän hyvin Hifkiä vastaan noilla hinnoillakin niin ihan toimivaa liiketoimintaa tuossa tehdään.
Toki jotain harmittaa, mutta en sitten tiedä harmittaisiko enemmän katsoo joukkueen kyntämistä tuolla häntäpäässä ilman panostuksia ja halvemmilla lipuilla?
Kakspiippunen juttu. Maksimaaliseen tuottoon päästään oikeanlaisella hinnoittelulla. Harmi joillekin, kaikilla ei ole varaa ostaa lippuja… esim. opiskelijat jne.
Mutta bisnestähän tämä on kuitenkin. Toisaalta, voisi edes kannattajakatsomoon myydä edullisempia, saisi varmaan parempaa tunnelmaa. Onko koko halli ‘katkarapua’. Toki harcore fanit tulevat ja käyttävät vaikka viimeiset pennit ja ottavat pikavipin kevään koitoksia varten.
Juuri näin. Eihän hinnat huonoja ole, jos halli myydään loppuun? Ymmärtää ihan hyvin 4000 ihmisen hallissa, että lippu maksaa 70 euroa, kun nähtävästi kysyntää riittää.
Eiklhän hardcore-faneilla ole playoffs-kausari
@Rantt3 tuossa juuri hyvin asiasta kirjoittikin. Mutta jatkan vielä, että itse näkisin tärkeimpänä saada halli mahdollisimman täyteen, ja toisena sitten mahdollisimman ison hinnan. Otan esimerkin Nokia Arenalle. 10000 hlö ja lippujen keskihinta 20e vs. 6700 ja 30e. Kutakuinkin sama määrä itse lipuista tulisi tuottoa, mutta jokainen voi itse miettiä kummassa on parempi meininki ja kumpaan tulisi mieluummin uudelleen.
Tämä nyt oli ihan täysin hatusta heitetty, ja ei ole huomioitu esim. lisäkustannuksia henkilökuntaan, mutta toisaalta ei myöskään oheismyynnin nousua.
Toivottavasti pyrittäisiin ensimmäiseen vaihtoehtoon, ja nähtäisiin yhtä ottelutapahtumaa pidemmälle jatkossakin.
Ja sitten palataan sun kommenttiin. Pelicans tosiaan jos saa hallin täyteen niin sehän luo ihan älyttömän voiton yksittäisestä pelistä. Toki voi miettiä jos esimerkiksi ekat 2 kotipeliä on heikkoja esityksiä, mutta 3. tulee niin lähteekö porukka noilla hinnoilla sinne enää? Vai onko muutaman kotipelin “kupla”.
Jos siellä on budjetoitu, että tämän hintaisen joukkueen vuoksi lippujen pitää olla X hintaisia, jotta ei tule ainakaan turskaa. Pöyhöseltä mielestäni ihan asiaa ja seura haluaa menestyä, mutta pieni halli on suuri haaste sille.
Kun kerran halli täynnä niin hinta on ollut sopiva. Urheilu harvoin on heitä varten keiden pinkka ei ole kunnossa.
Tarkalleen ottaen se ei ole ainakaan ollut liian kallis.