Läpsyttimet ja keskustelua kannattajakulttuurista yleisesti

Menohan on kuin Sveitsissä.

Kateellinen olen meiningistä. Fanien laulut on korvannu taustahumpat ämyreistä, hienoo!

2 tykkäystä

Valitettavasti Ruotsissa ja Tukholmassa ei ole kuin yksi seura ja se on AIK.

1 tykkäys

Jaa vähän niin kuin joidenkin mukaan Tampereellakaan ei ole…:wink:

2 tykkäystä

Voi kun Suomessa olisi edes puolet tuosta menosta…

Täytyy joskus tehdä fani-fanimatka länsinaapuriin ja varsinkin Keski-Eurooppaan.

1 tykkäys

"Tämä kertyy katsojille jaettavista läpsyttimistä. Niitä teetetään 4 000–5 000 kappaletta per peli.

Jätteen määrästä saa konkreettisen kuvan heti Tapparan kotipelien päätyttyä ja usein vielä seuraavinakin päivinä.

– Toki roskaa tulee, mutta se pysyy järkevässä määrässä. Emme koe olevamme pahimpia ympäristön saastuttajia. Luotamme siihen, että hallin kierrättämisjärjestelmä on kunnossa, Tapparan myynti- ja markkinointijohtaja Aki Holma myönsi.

Tilanne on ongelmallinen, sillä pahvit päätyvät tavallisen jätteen joukkoon ja sieltä sekajätepuristimeen.

Pahvi kuuluu kierrätyskelpoisiin materiaaleihin. Näin ollen läpsyttimet pitäisi kerätä erikseen.

– Se on palvelun tuottajan vastuulla. Emme ryhdy lajittelemaan niitä erikseen, Tampereen kaupungin liikuntapäällikkö Jari Tolvanen kommentoi."

Nyt läpsyttimillekin tulee oma kierrätysastia.

6 tykkäystä

Naapuriseurasta ehdittiin jo kommentoimaan tätäkin asiaa, mutta siitä vaan keskittyköö noihin, kun kentällä itse pääasiassa luisutaan alaspäin.

5 tykkäystä

Tuosta artikkelista vielä tärkein kohta:

Kaksi yhteistyökumppania otti Tapparaan yhteyttä ja tarjosi auttavan kätensä.

– Yhteistyökumppanit tuovat Hakametsän halliin omat kierrätysastiat läpsyttimille ja hoitavat pömpelien tyhjennyksen viikoittain, Tapparan myynti- ja markkinointijohtaja Aki Holma iloitsi.

:mikki: kiittää

9 tykkäystä

Hyvä että saatiin nopeasti suotuisa ja nykyarvojen mukainen ratkaisu. Näissä jutuissa pitäisi olla vain reaktiivinen. Mutta hyvä näinkin.

2 tykkäystä

Täytyy kyllä sanoa, että omat muksut ottaneet omat ja naapurinkin läpsyttimet muistoksi pelistä ja sitten sopivan paikan tullen ne ovat päätyneet taloyhtiön kartonkipisteeseen :grinning:

5 tykkäystä

Nappasin kiinni tuolta “Tappara-fanien häiriökäyttäytyminen”-ketjusta tänne, koska mietin tässä lätkäkatsomokulttuuria yleisesti, ei mitenkään erityisesti Tappara-faneihin liittyen.

Harvakseltaan käyn pelejä paikan päällä katsomassa, ja ehkä tämän takia tulee katseltua ja kuunneltua meininkiä enempi ulkopuolisin silmin ja korvin.

Joulun tienoilla kävin katsomassa kamalan Tappara-Kärpät -matsin, ja siellä kyllä kieltämättä jonkin verran jopa hämmensi aikuisten miesten kielenkäyttö ja ehkä vielä sitäkin enemmän se meininki, millä sitä kieltä käytettiin. Eli sellainen suht aivoton ja myös melkoisen rivo älämölö. Ja joo, ainahan lätkäkatsomoissa (kai?) tätä on ollut, ei siinä mitään, mutta vähän jäin miettimään, että mitä tyydytystä siitä joku päällisin puolin aika tasapainoisen oloinen keski-ikäinen ihminen oikein saa, että huutaa tuomaria nimellä persereiäksi tai vastaavaksi, varsinkin kun (oletettavasti) oma lapsi istuu vieressä ja iso määrä muita lapsia välittömässä läheisyydessä. Kai se jotain infantiilia kakkaamisen tarvetta tyydyttää, joskin verbaalisesti.

Ylivoimaisesti suurin osa tietysti on joko huutelematta tai huutaa jotain järjellisempää. Yhtään erityisen hauskaa tai oivaltavaa sivallusta en illan aikana huomannut, eli mitään lisäarvoa nämä tuskin kenellekään muille kuin huutajille itselleen tuottivat.

Ehdin siinä surkean matsin lomassa miettiä sitäkin, että katsomohan on vähän kuin lihaksi tullut internet: muutama tyyppi määrittää koko meiningin kaikkien muidenkin puolesta lupaa kysymättä ja ainakin osa varmaan pitää itseään kovinkin hauskoina tai kovina jätkinä niin tehdessään.

Samalla tavalla ääliöiden vähemmistö pystyy myrkyttämään minkä vain julkisen tilan tosi tehokkaasti avoimessa yhteiskunnassa.

Itselleni ei tietenkään tuosta mitään traumoja jäänyt, ei edes mielenpahoitusta tai harmistusta, tokihan minä muutaman kerran vuodessa kiekkokatsomossa käyn ja tiedän mikä meininki siellä on. Kunhan vaan pysähdyin pohtimaan tällaisia aikojen saatossa normalisoituneita käytösmalleja, jotka yhtään etäämmältä katsoen ovat aika outoja, olkoonkin, että lätkäkatsomo siinä missä kaukalokin ovat vähän muusta yhteiskunnasta irrallisia saarekkeita, ja se niissä osittain varmaan kiehtookin.

13 tykkäystä

Tosi hyvää tekstiä, josta saa hyvin keskustelua! Samoja juttuja on jotkut harrastukset myös, joukkueurheilun joukkueen kannattamisen ohessa. Se että on irallinen saareke aka toinen ulottuvuus elämälle, ei oikeuta idioottimaiseen käyttäytymiseen minustakaan. Mutta se ei silti ole erillään ympäröivästä yhteiskunnasta, vaikka kuinka haluaa vapautua itse peliin ja tunteisiin.

Tunteitahan meidän on käsiteltävä suht varovammin “reaali elämässä”(kauppajonossa tai duunissa ei ole suotavaa alkaa huuteleen mitä sattuu). Tämä mahdollistetaan kuitenkin vaikka lätkäpeleissä ja varmaan siellä semmonen “joukkovoimaantuminen” voi saada maltillisemmankin joskus huutelemaan ikäviä. Näitä ei mikään instanssi valvo (ellei mene ihan överiksi). Luulen et se on paineiden päästelemistä, ja sitä ettei ihan siinä tilassa kaikki osaa käsitellä omaa käyttäytymistään.

Mutta pitäisi aina olla minusta hyvällä koodilla liikenteessä, oli tilanne mikä tahansa.

5 tykkäystä

Tämä. Kun on huono päivä/viikko/kuukausi/vuosi, eikä missään muualla ole mahdollista sanoa yhtään mitään, niin tämä sitten purkautuu jääkiekko- (tai jalkapallo-, koripallo- jne) -katsomossa. Ei varmaan monessa tapauksessa ole kyse tämän erikoisemmasta ilmiöstä.

Ja jos tähän vielä joissakin tapauksissa lisätään alkoholin käyttö, niin siinähän se.

6 tykkäystä

Johan selvisi mikä Ilveksiä hiertää läpsyttimissä.

Ihan uutisissa tuli syy, meinaten Tampereenkiälisissä uutisissa.

19 tykkäystä

Sport-pelissä oli “uudenmalliset” läpsyttimet. VMP. En tykännyt. Ei jatkoon :-1: Ne oli yhtä ryhdittömät kuin Tapparan peliesityskin. Pahvi oli ohuempaa joten sitä oli yritetty tukevoittaa pienemmällä haitarivälillä (ei auttanut). Samalla läpyskää oli pidennetty jolloin taiteltavaa oli ihan liian paljon (ei mulla tälläiseen ole pelin alussa aikaa). Läpsyttimet vieläpä luhistuivat käytössä ja olivat yleisilmeeltään vetelät… kuvasivat hyvin toki pelin fiiliksiä, mutta tuntuhan se nyt pelin päätyttyä jo vähän v****ilulta.

24 tykkäystä

Ennen kaikki oli paremmin? Jopa noi läpsyttimet, mihin lie tämä maailma menossa… Noh, lauantaina kaiden eka Tapparan peli kotihallissa, täytynee tutkia läpyskää!

3 tykkäystä

Mä en tohon voi muuta sanoa kuin “kädet”. :man_shrugging: Ne eivät taatusti hajoa pelin aikana, ellei siihen tarkoituksellisesti itse pyri. :sweat_smile: :clap:

8 tykkäystä

Kädet kädet, juujuu.
Me ihmiset ollaan kuitenkin hiukan mukavuudenhaluisia kun erilaisiin tarkoituksiin on kehitetty kaikenlaisia apuvälineitä.:stuck_out_tongue_winking_eye:
Jos jotain laitetta päivitetään huonompaan suuntaan, on kritiikki paikallaan.
Tässäkin tapauksessa tuo kritiikki tuli ihan aiheesta.
Voit olla huoleti, @Devilady osaa taputtaa ihan käsilläänkin. Olen iha ite nähnyt omin silmin.

6 tykkäystä

Tappara-Sport pelin toisella erätauolla ulko-ovet kävivät tiuhaan ja paljon katsojia poistui hallista. Eipä siinä, peli oli lähellä kauden huonointa.