Välikauden kisat. Kun tuota Suomen rosteria katsoo, niin huomaa ongelman paitsi pelaajistossa, myös juniorituotannossa:
2004 joukkueessa pelasivat 70-luvulla syntyneet pelaajat johtavissa rooleissa (Numminen -68), jotka olivat myös pelipaikkojensa ehdotonta kärkeä. Mikko Koivu oli nykyisestä rosterista ainoana mukana. 80-luku ei ole tuottanut absoluuttisen kärkitason pelaajia, pl. ehkä juuri Mikko Koivu parhaiden kausiensa vireessä. Lisäksi tuosta porukasta on jo tippunut Tuomo Ruutu ja Joni Pitkänen pois, joka on pienelle kiekkomaalle menetys. Kenttäpelaajissa 90-lukulaiset ovatkin jo enemmistössä, eli 25 vuotiaita tai nuorempia ja painopiste nuoremmassa päässä: -94 syntyneitä on peräti viisi ja siihen vielä nuoremmat Aho, Laine ja Sasha päälle. Onneksi tämän hetken pelaajatuotanto näyttää paremmalta ja siten tulevaisuus hyvältä. Muutaman vuoden päästä meillä voi olla taas viisikollinen ykköskentän pelaajia, jos asiat etenevät suotuisasti. Käsittääkseni puolustavien puolustajien tilanne ei kuitenkaan ole parantumassa.
Tästä materiaalista on todella vaikea saada kasaan toimivia ketjukoostumuksia, koska pyörittelit noita miten päin vain, niin aina jää puutteita. Ei ole munia laittaa yhteen koriin, jotta saisi “superketjun” kärjeksi ja tasainen roolitus johtaa eilisenkaltaiseen. Oikeastaan ainoa jälkiviisastelun aihe on Barkovin ja Koivun roolitus ja mahdollinen päittäin vaihtaminen. Sasha oli joukkueen paras sentteri hyökkäyspelissä, mutta meni vähän hukkaan koska poikien tukitoimet laidoilla jäivät vajaaksi. Koivu taasen on pelannut alavireisesti, josta kärsi paras laitahyökkääjä Granlund. Barkov ja Granlund yhdistämällä olisi ehkä saatu vaarallisempi hyökkäysketju, Koivun varmistellessa Ahon ja Laineen välissä. Toinen nipottamisen aihe on ylivoimapelissä, jossa Laineen laukauksen hyödyntäminen jäi vajaaksi huonon syöttötarjonnan johdosta. Sami Vatanen hoiti tuota roolia huonommin kuin Teemu Aalto - Tapparassakin ero näkyi, kun viivalle tuli paremmin syöttävä Plastino. Harjoituspelit mukaanlukien, tässä oli varsin riittävästi aikaa reagoida ongelmaan, eikä vain odotella josko yhteistyö itsekseen paranisi. Laukauksensa ja YV-pelin takia Laine kisoihin ylipäätään otettiin mukaan!
Marjamäen piikkiin menee myös tuo ensimmäisen pelin pannukakku, jossa Leijonat oli luokaton. Young Guns tuli matsiin hyvällä kiimalla, mutta olisi kuitenkin ollut ryhdikkäämmällä pelillä haastettavissa. Jos tuo peli olisi voitettu, olisi Leijonilla luultavasti ollut “kaksi ottelupalloa”, eli pelit Ruotsia ja Venäjää vastaan. Näistä pelitaktisesti heikompi Venäjä on potentiaalisempi voitettava. Avausottelu oli Leijonille äärimmäisen tärkeä, mutta suoritus jäi koko porukalta täysin vajaaksi. Kun koko kollektiivi romahtaa noin räikeästi, ei asiasta voi syyttää kuin valmentajaa.
Toivottavasti nuorten sisäänajo on nyt kuitenkin onnistunut niin, että Aho, Laine ja kumppanit ovat käytettävissä kun kutsu käy. Ainakin ovat nyt saaneet maajoukkueelta reilusti luottoa ja mahdollisuuksia, jotka luultavasti palvelevat heitä urallaan. Pojat tietävät nyt missä menevät maailman terävintä kärkeä vastaan. MM-tasolle Suomi saa edelleen mestaruuskelpoisia kokoonpanoja, vaikka tässä onkin nyt sukupolvien murrosvaihe menossa.