Leijonat World Cupissa 2016

Niin siis Murray ei pelaa maajoukkueessa vaan pohjois-amerikan yhdistelmäjoukkueessa. Jos on Stanley Cup finaalit kestänyt niin en usko sulavan tuolakaan.
Suomen nuoriin kohdistuu koko maan pärjääminen, että tohdin olla eri mieltä niistä paineista.
En epäile kyllä että nää nuoret paineissa musertuu, sen verran on rennon oloisia jätkiä.

1 tykkäys

Voittamisen kokemuksesta on hyötyä, ei varsinaisesti pelattujen pelien määrästä.

Murray on jo nyt voittanut enemmän kuin Rinne tai Rask koko urallaan. Raskilla toki on Stanley Cup, mutta ei pelaavana maalivahtina. Itseasiassa kumpikaan Leijonien veskareista ei ole tainnut pelaamalla voittaa vielä mitään isoa, edes liigatasolla?

Koko leijonamiehistöltä vaaditaan aivan nappipeli jotta voidaan edes haaveilla voitosta. Niin älyttömän taitava, vahva, nopea ja ennen kaikkea lahjakas joukkue on yöllä vastassa.

1 tykkäys

Ei toi Teräväisen poppariosastolle joutuminen mikään yllätys ole, Leijonat inside jaksossa 3 Marjamäki sanoi Teukalle ihan suoraan ettei sen näytöt niin kovia ole että vois heittämällä mennä mihin tahansa kenttään. Näki Teräväisen ilmeistä että kuvitteli liikoja vissiinki Ja toi on kuvattu jo kesällä kun tapasivat, ettei siihen ainakaa vaikuta noi esiottelut.

Marjamäeltä tuli tosiaan suoraa tekstiä Teräväiselle. Oli muutenkin ihan mielenkiintoinen jakso.

Koivu polki pyörää aivan eläimen lailla. Huh huh.

Olipahan tragikoominen esitys Leijonilta tänään.

Onnistujat:

Ihan ok:

  • Laine
  • Aho

Pettymykset:

  • Koivu
  • Barkov
  • Ristolainen
  • Vatanen
  • Komarov
  • Rinne
  • Määttä
  • Filppula
  • Filppula
  • Filppula
  • FILPPULA

Valle teki maalin, mutta oli kyllä umpisurkea koko pelin ajan. Toki moni muukin oli hukassa, mutta tuolla jääajalla ja vastuulla ei vain voi pelata noin päin hemmettiä.

Ja erityismaininta menee päävalmentaja Marjamäelle. Missä oli se Laten tavaramerkki, eli peliin reagointi? Ei minkään näköistä muutosta kokoonpanoon taktiikkaan, ei mitään. Olisi nyt edes antanut joukkueelle signaalin vaihtamalla maalivahtia, mutta ei.

Tuolla pelillä Suomi ei voita turnauksessa peliäkään. Leijonat ovat joissain rankingeissa turnauksen heikoin joukkue, eikä selkeästikään syyttä. Puolustusta on pidetty heikkona lenkkinä, mutta itse olen enemmänkin huolissani johtavien pelaajien tasosta, tai lähinnä sen puutteesta.

1 tykkäys

Totta. Yksi maali ei esimerkiksi anna anteeksi niitä useita ja yhä useita harhasyöttöjä Filppulalta, joista pahin taisi tulla ennen 4-0-maalia. Samaa puuroa nähtiin myös hyökkäysalueella.

Ylipäätään syöttöjen laatu oli koko joukkueella karmaiseva. Se vei pohjan kaikenlaiselta rakentamiselta. Olikohan hyökkäysalueella ja ylipäätään hyökkäyksissä about yksi kolmen onnistuneen syötön putki koko ottelussa.

Kylmää kyytiä
Koko romahdus lähti puolustuksesta. Surkeaa kiekotonta puolustamista ja kiekollista hyökkäystä. Syötöt huonoja
Koeta siinä olla maalivahti kun kaveria tulee ja menee kuin ilmaisämrijaossa ja reboundit ei omia kiinnosta
Taidettiin päästä kiekollisesti yli hyökkäyssinisen koko pelissä n 60 kertaa?

Katoin vaan kolmannen erän, mut oliko Laine ees kentällä?
Jokinen ja Filppula hyökkääjistä melkein ainoot, jotka sai laadukkaita hyökkäyksiä aikaan. Ristolainen kans hyökkäyspäässä hyvä

Ei paljon jäänyt sukupolville sanomista tästä pelistä. Jopa Pekka Tuokkola olisi suoriutunut maalilla yhtä hyvällä menestyksellä, helppo peli vastustajan molarille. Maalipaikoille ei juuri päästy ja oman maalin edustaa ei osattu puolustaa millään tavalla. Viisikkopuolustusta ei juurikaan ollut. Pelitavassa kustiin kyllä omasta mielestä ihan täydellisesti, vastustaja sai tehä mitä halusi.

Harmittaa suuresti, että Suomi ei päässyt lähelekkää omaa tasoa. Eniten huolestuttaa meidän pakit ja tästä ovat varmasti jokainen tällä palstalla samaa mieltä kanssani? Jaksaisiko joku tehdä tilaston monta harhasyöttöä tuli josta vastustaja pääsi maalipaikalla ja montako kertaa hävittiin oman maalin edessä kamppailut.

Itse vaihtasin muutamia pelipaikkoja kyllähän sen näki, kun ei toimi niin silloin ei toimi.
Donskoi ja Grandlund ei toimi yhdessä. Kumpiki vuorotelleen kuskaa kiekkoa, toki saihan ne jonkun paikan, mutta peli oli sillon 4-0

Aho Barkov Laine
Granlund Koivu Jokinen
Donskoi Filppula Komarov
Lehterä Haula Korpikoski

Puolustukselle en tiiä sitte mitä sille voi tehä, ei kait mitään valitettavasti :frowning:

Uusinta vielä pyörii, mutta tuossa on mielestäni olennaisin ensimmäisestä pelistä. En tosin nähnyt ensimmäisen erän alkua, jossa Niinimaan mukaan oli parempaa yritystä, mutta N-A otti kovalla liikkeellään matsin haltuunsa.

Suomen materiaali on oma lukunsa, vaikka itseäni mietityttää enemmän kuin vähän tuo Suomen puolustus (niin varmasti monia muitakin). Jotain tähän peliin valmistautumisessa oli kuitenkin mennyt pieleen, sillä niin totaalisesti Leijonat jäätyi N-A:n laittaessa peliin kierroksia. Puolustaminen oli ajoittain perse pystyssä seisomista, olemattomalla liikkeellä. Peli tasoittui vasta kun se oli käytännössä ratkennut ja nuorten joukkueen kovin kiekkokiima vähän laantui. Oli taktiikka tai materiaali mikä tahansa, ei tuollaisella työn ja liikkeen määrällä pärjää huipputasolla. Näen tässä yhteläisyyksiä Team USA:n esitykseen Eurooppaa vastaan, joka oli myös melkoista ihmettelyä.

Kyllä se on toi pohjois-amerikassa käytössä oleva raju karvauspaine ja sitämyöten kova pelinopeus, joka voittaa nykyään tuon suomen järjestelmäpelin. Se on vähemmän harjoiteltuja ja sovittuja kuvioita ja enemmän luisteluvoimaa. Hallittu kaaos. Änärissäkin on jo hetken otettu ihan KAIKKI tila ja aika pois kiekolliselta pelaajalta. Irtokiekkoja syntyy suomalaiseen pelisysteemiin verraten ennakoimattomiin paikkoihin, joihin nopein ja luisteluvoimaisin ehtii.

Tää on vähän tällainen maallikon näkemys/kärjistys asiasta.

Kyllähän meidän hyökkäyspeli oli todella aseetonta ja paikkoja ei vaan tullut. Yksi tehty maali kertoo kaiken ja yhtään enempää ei ansaittu.

Kyllä Suomi olisi voinut tässä ottelussa pärjätä, mutta peli luovutettiin vastustajalle. Suomen olisi pitäny vain pelata tylsää lätkää eli sumputtaa viisikolla, tästä olisi voitu saada jopa niitä vastahyökkäyksiä. Suomi sai pari vastahyökkäystä koko pelin aikana. Vastustajalla oli koko ajan pelinalla enemän miehitystä ja suomalaiset puski vuorotellen yksin alueelle ja jokainen näki, että tämmöinen ei voi toimia. En ymmärrä ollenkaa, miksi suomalaiset antoi pelin niin helpolla vastustajalle.

Maalinteko sektoreile Suomella ei ollut mitään asiaa, pari laukasta taisi tulla siltä alueelta ja yksi maalikin. Marjamäki jäätyi täysin, miksei otettu aikalisää tai tehty pelillisiä muutoksia? Nyt on Suomella sitte pakko voitot edessä jos tästä mielitään jatkoon vielä. Ruotsi pelottaa jo valmiiksi. Venäjä on täysin kaadettavissa, muttei tämän iltaisella esityksellä ei voiteta peliäkään.

8-0 olisi tästä pelistä ollut oikeutetumpi lopputulos kuin tuo toteutunut 4-1.
Syyttävä sormi osoittaa ensisijaisesti valmennukseen. Marjamäki ei kyennyt muuttamaan Suomen peliä mitenkään vaikka sokea Reettakin näki että nyt viedään kuin pässiä narussa.

Vielä oli pientä hopeakrapulaa vuodelta 2004. Loput pelit voitetaan. :sunglasses:

edit. Tästähän on olemassa suunta vain ylöspäin. Omiin ei saa enää mennä kuin 0-1 maalia pelissä, jos aiotaan tässä turnauksessa pärjätä. Jussi jokinen hoitaa sitten loput. :wink: (Viittä maalia edes hän ei tee yhdessä pelissä.)

4 tykkäystä

Lauri Marjamäellä ja Rikard Grönborgilla on tänään varmasti mielenkiintoiset videosulkeiset.

  • Late pääsee videolta todistamaan, kuinka Ruotsi paineisti varsin vahvasti Venäjän puolustusta ja oli aktiivinen koko kentän pituudella, päätylautaan asti. Team N-A saattoi jotenkin päästä (pelaajiston) henkisesti yllättämään, mutta Tre Kronor ei.
  • Grönborg puolestaan pääsee videolta toteamaan Leijonien pakiston isot vaikeudet nopeiden P-Amerikkalaisten kanssa. Ongelmia oli niin kiekollisessa pelissä, kuin puolustamisessa ja kamppailussakin.

Marjamäelle on siis tarjolla melkoinen pähkinä purtavaksi ja Tre Kronorin kollegalle iskun paikka, jota joukkueen pelitapa tukee erinomaisesti. Tulee taktisellakin tasolla tosi mielenkiintoinen matsi. Joukkueethan ovat toisilleen jossainmäärin tuttuja harjoituspelien kautta, mutta niissä ei kuitenkaan vedetty ihan maksimaalisella tempolla.

1 tykkäys

Jotenki tuntuu, että tällä pakistolla ei voida okein pärjätä näissä karkeloissa. Suomen voittaa helposti kun annetaan vaan puolustajille painetta ja ajetaan maalille. Usa rankaisi virhe syötöistä joka kerta. yölisessä pelissä punainen matto oli levitetty suomen puolustajien johdosta maalille, sinne sai mennä ihan vapaasti, että kukaan koitti edes miehiä pois sieltä saada. Iso tason nosto on tultava puolustus linjalle tai pahoin pelkään Suomen turnauksen olleen tässä. Ruotsalaiset pelaavat aivan varmasti taktisesti nimenomaan Suomen puolustuksen paineen alle koko ajan.

1 tykkäys

Sihvonen sihvostelee, mutta tässäkin jutussa piilee kyllä myös viisauden siemeniä.

https://blog.paf.com/petterisihvonen/2016/09/19/analyysi-leijonien-notkahduksesta-maailmancupissa/#

1 tykkäys

Heitän sellaisen ajatuksen, että olisiko Leijonat liikaakin korostanut ajatusta kuinka “pienen kaukalon peli on erilaista”? Kovasti sitä ainakin tuon Leijonat Insiden mukaan on painotettu. Ja luonnollisesti on pitänytkin painottaa, mutta olisikohan kuitenkin mennyt yli? Esimerkiksi juuri nuo viivelähdöt tai tuo keskustan kautta pelaaminen. Tätä laitojen kautta pelaamista on hämmästelty myös ainakin Urheilulehdessä.