Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2019-20

Todella tasainen taisto tulee olemaan sijalta 4-8 tänä vuonna, mahdoton sanoa järjestystä tässä vaiheessa. Lukkoa ja HPK:ta pidän todennäköisimpänä 7 ja 8 joukkueena. Kookoo tulee taistelee top 6 sijasta tänä vuonna kynsin ja hampain. Sija 3 voi olla tänä vuonna vaan kohtalokas jopa, jos niin voi sanoa.

Todella mielenkiintoinen kevät tulossa sitten ensi kerran koko 2010-luvulla.

Samaa mieltä. Jos tämän hetkinen räpellys ja peliesitykset jatkuu on Tampereella uusi kuningas. Valitettavasti.

Stating the obvious. Jos tätä ajatusleikkiä viedään pidemmälle, Ilves saa paikallisrevanssinssa semeissä ja finaaleissa Manner on rautakorpimaisessa hopiaputkessa.

Ilves on huippujoukkue erinomaisilla yksilöillä ja pelitavalla. Ennenkaikkea henki on voittava. Henkeä ei voi ostaa. Ei tällaisilla statseilla yksinkertaisesti jäädä finaalien ulkopuolelle. Peli kantaa, yksilöt kantaa.

3 tykkäystä

Jos puhutaan ihan tästä hetkestä niin kyllä kuumin joukkue tulee Kouvolasta. Järkyttävässä iskussa on ja ottanut esim. Ilvestä viimeisen kymmenen pelin aikana kiinni kahdeksalla pisteellä.

Tuo KooKoo voi olla kyllä todellinen musta hevonen, koska sitä ei ota kukaan ”tosissaan” vaan ovat saaneet tuolla tutkan alla hiihdellä ja peli alkaa olemaan kyllä aika hyvin uomissaan heilläkin.

Edit. Ja kyllä heillä on ollut viimeisen kymmenen pelin aikana alemman kerroksen joukkueita vastassa.

3 tykkäystä

Olisha se hienoo Ilves-Kookoo finaalit. Vähän muutosta.

Ehei, kyllä se musta hevonen on Lukko. Raumlaisse on jo täysin unohdettu ja kuopattu. Toki myös HPK. Kärkikaksikolle tulee kyllä joka tapauksessa piinaava puolivälierävastus. Etenkin Kärpät-HPK ja Ilves-HIFK olisivat aika herkullisia. Tapparalle toivon mukaan jäisi se Lukko sitten lopuista kolmesta (jolloin se mustahevoshomma vähän vesittyisi toki). Kookoo-Jyp olisi myös hieno sarja. Kyllä tässä jo vesi kielellä odottaa pudotuspelejä. Kai nämä taas pelataan päällekkäin?

4 tykkäystä

Kyllä Ilves kovassa iskussa on. Ovat todella tehokas joukkue hyvällä maalivahdilla varustettuna. Tällä hetkellä ihan mestarisuosikkeja. Mutta se on tämä hetki. Runkosarjaakin on vielä pitkä pätkä jäljellä.

Mainittu KooKoo on kauden ylivoimaisesti suurin yllättäjä. Pelaavat todella hyvää jääkiekkoa tällä hetkellä ja oikeastaan koko kauden ovat pelanneet. Saa nähdä mihin saakka kantaa.

Ensi viikolla olisi Tapparalla pari hyvää mittaria. Harmi, että Tappara on vähän liian siipirikko keskustasta.

4 tykkäystä

Sarjassa on 21-23 peliä jäljellä (35-38%) ja sarjan toisen ja kahdeksannen piste-ero on nyt 10 pistettä. Runkosarjan ykköselle (eli Kärpille) voi tulla play-offeissa 1. kierroksella vastaan melkeinpä kuka vaan tällä hetkellä sijoilla 2-8 olevista.

Sellainen oma mutulla ennuste on, että Ilves tai KooKoo, tai molemmat tekevät tällä kaudella ”Pelsut”. Eli pelaa loistavan runkosarjan ja kaikki onnistuu, mutta pleijareissa tulee kokeneempi porukka ja pistää lauluun tylysti.

Viime kaudella sijoilta 3. ja 4. pullahdettiin ulos, mutta tadaistahan siinä oli ne sijat 2-6/7, kuten tulee olemaan tälläkin kaudella.

Voi toki, mutta todennäköisesti ei tuolta sijalta kaksi tiputa ulos sääleihin, tai nousta sijalle kaksi. Melkeen varma asia tämä. Saa ottaa talteen, mutta HPK ja Lukko ovat ne jotka jäävät top 6 sijasta.

Aika varma olet asiasta, kun ovat 10 pistettä sijasta 3.

1 tykkäys

Voi voi kohta on käsillä se hetki, että ollaan Tampereen kakkos joukkue ihan sarjataulukossa. Kyllä Tapparan tekeminen on tällä hetkellä alakanttiin vaikka Ilves kovaa vetääkin.

4 tykkäystä

Katotaan kauden päätteeksi olinko oikeassa. 10p on kumminkin aika iso etumatka.

Jep. Tappara yleensä kyllä pelaa näitä huippuporukoita vastaan parempia pelejä. Ilmeisesti pelaajatkin innostuvat pelaamaan ihan alusta asti.
Silti ei voi olla sanomatta, että on näitä mittareita tässä ollu ja kun ei riitä niin ei riitä.
Tapparan suurin vastustaja on ilmeisesti korvien välissä. Sen kun joku valkku joskus sais pois, niin tämä ikuinen käsijarruefekti katois kuin tuhka tuuleen.

Mikäli näin käy ja tilanne on se seuraavassa paikallispelissä niin toivottavasti Ilveksen fanit muistavat tehdä pilkkaa tifolla tästä. Se tietää hyviä asioita, taas :sweat_smile:

3 tykkäystä

Se todellakin nähdään keskiviikkona. Pitää kuitenkin muistaa että Tapparakin osaa yllättää, kun sitä vähiten odottaa. Toki erittäin harvinaista, että Kärpät häviäisi kaksi peliä putkeen kotonaan.

1 tykkäys

Erittäin harvinaista, mutta kiakon pääkaupunki sen voi tehdä. Toivotaan, että jää piste Ouluun näistä.

4 tykkäystä

Minä uskon, että Tappara hakee keskiviikkona Oulusta ainakin yhden sarjapisteen. Kolmekaan ei ole yhtään mahdotonta.

1 tykkäys

Ihan sama, miten nyt pelataan, mutta IFK on ykkössuosikki mestariksi. IFK parantaa aina pleijareihin ja se hyökkäyskalusto on terveenä ollessaan selvästi sarjan paras. Tähän kun lisätään huippu veskariduo ja 1-2 tulossa olevaa pakkihankintaa niin IFK on todella kova ja vieläpä nälkäinen.

Jos IFK ei voita kannua niin se menee Kärpille tai Tapparalle.

Ei Tappara pysty tällä hetkellä haastamaan minuuttiakaan Kärppiä. Kolme pistettä jää Ouluun murskaavalla maali-iloittelulla.
Voimasuhteissa Tappara on hädin tuskin kuuden sakissa nyt, pelaaminen ja peliin keskittyminen on ihan kuralla.

3 tykkäystä