Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2019-20

Tapparalla on kyllä hyökkäyspäähän ne kaksi sentteriä vielä tulossa, niin saattaa vaikuttaa todella paljon loppusijoituksiin. Ilves taitaa nyt pelata parhaalla rosterilla, jos en kauhean väärin muista, mutta tosi hyvin pelaa. Kärpät,Tappara ja Hifk on pelanneet hiukan odotuksiin nähden alakanttiin tässä muutamia kierroksia. Paljon on pelejä vielä jäljellä ja melko tasaiselta kuitenkin tuo kärki näyttää.

1 tykkäys

Minä en usko vähän pessimistinä, että meillä olisi tänä vuonna mitään saumaa mestaruuteen. Tuntuu, että ollaan vähän sellainen välimallin joukkue.

  1. Meillä on kaksi hyvää veskaria, mutta ei varmaa huipputorjujaa

  2. Ei olla mitenkään nuoruuden innokas, mutta ei vastaavasti kliinisen kokenutkaan nippu

  3. Rosteri on parempaa keskitasoa kärkinipuista, mutta ei olla parhaita millään osa-alueella siinäkään

  4. Henki. Joukkue ei vaikuta voitonnälkäiseltä vaan pellailevalta (vai pelitavan syytä tuo vastuuton nurkkapyöriminen?). Aluksi oli hauskaa kun kulki, nyt kun pitäisi löytyä nälkää, ei oikein löydy.

  5. Vahvuudet? Mitä ne ovat meillä? Puolustuspeli ei ole kunnossa, hyökkäyspeli tökkii. Mihin me nojataan keväällä, kun mikään ei ole selkeä vahvuus?

  6. Loukkaantumisista johtuva joukkueen yleinen sekavuus. Ei se sitten ihan sormia napsauttamalla toimi niin, että jengin taso nousee, kun Morley palaa. Muiden kärkihepat kehittävät tässä kokoajan yhteispeliään, kun meidän on lasaretissa.

  7. Valmennus. JR ei ole nyt kahteen kauteen saanut joukkueesta ulosmitattua kaikkea - varsinkin toissakaudella.

Muilla jengeillä on mielestäni palikat paremmin kasassa, selkeät vahvuudet ja pelitavat tai sitten hemmetin kova rosteri (esim. IFK:n hyökkäys). Minä olen sitä mieltä, että Tappara tippuisi tällä hetkellä kaikille top-8 joukkueille. Lukon kanssa voisi olla mahdollisuus. Listaan voisi lisätä myös surkeat kotiesiintymiset. Playoffseissa yleensä on paljon porukkaa lehtereillä ja kotiyleisön tuki, pelaisiko Tappara paremmin tyhjässä kotihallissa vai mistä siinäkin nyt kiikastaa?

8 tykkäystä

Tosiaan pelottava analyysi, mutta valitettavasti mahdollinen. En tosin vielä heitä kirvestä kaivoon, mutta monen asian pitää alkaa parantua kohti kevättä. Rautakorpi on aina luottanut kliinisyyteen ja analyyttisen kylmään tekemiseen. Nyt näyttää vähän siltä, ettei se oikein pure.

3 tykkäystä

En minäkään ole mitenkään ns. luovuttamassa. Pyrin tässä nyt olemaan realisti, ja ihan aidosti näen nyt voimasuhteissa monia meitä parempia joukkueita. Aiemmilla kausilla vastaavaa ns. vastusta ei ole ollut kuin Kärpät, kun IFK on yleensä ollut aivan hukassa ja muillahan ei sitten ole esim. pelitapa tai rosteri riittänyt millään Tapparaa ja Kärppiä vastaan. Ja Tapparahan ei ole ikinä ollut mikään suonenvetoporukka (vrt esim Ässät 2013) vaan on menty ihan sen oman perustekemisen kautta, joten vaikea nähdä, että mitään hurmosta luotaisiin, joka voisi siivittää mestaruuteen. Ja puolestaan se perustekeminen ei välttämättä enää riitä puolivälieristäkään jatkoon, kun muiden joukkueiden taso on noussut huimasti.

4 tykkäystä

Minun tämän hetken ainoa analyysi on että IFK:lla ei riitä pakisto ja valmennuskin saattaa olla viisi vuotta ajastaan jäljessä. Mutta hyökkäyksen potentiaali on valtava ja hengen päälle saatuaan vie vastustajia taas 7. peleihin.

Saapa nähdä ymmärtävätkö vahvistaa puolustusta. Joku Polasek olisi ollut täsmähaku heille.

8 tykkäystä

Ei tuo IFK:n pakisto meidän tai Kärppien tasoinen aivan ole, mutta ei mikään heikko lenkkikään varsinaisesti. Siellä on pelattu vähän alakanttiin. Varmaan yksi kova nimi sinnekin hankitaan, Järvisen Joonashan tuli jo pari kuukautta takaperin.

1 tykkäys

Seuraavan kymmenen pelin aikana ollaan varmaan vähän viisaampia omankin sijoituksen suhteen.

Tapparalla on seuraavista kymmenestä pelistä vastassa: Kärkipäästä: Kärpät x2, Ilves, Hifk, JYP, Lukko ja alemmista: Pelicans, Ässät, Jukurit, KalPa. Vieraspelejä näistä on Kärpät, Ilves, Hifk ja Jukurit. Pahaa enteilevästi kotona pelataan lauantaina noista kaksi kertaa ja perjantaina kaksi kertaa.

Tämä on Tapparalle aika kriittinenkin jakso, loput pelit on lähtökohtaisesti alempaa kastia vastaan (muutamaa poikkeusta lukuunottamatta). Tosin se nyt ei Tapparan kohdalla välttämättä mitään tarkoita.

Näistä peleistä olisi hyvä kyllä pystyä raapiin pisteitä paremmalla menestyksellä mitä edellisestä kymmenestä, muuten alkaa meneen porukkaa ohi enemmänkin.

1 tykkäys

Dufva kommentoi tänään lehdistötilaisuudessa, että Sport on nyt kohdannut hänen Sport-pestinsä aikana kaikki kärkipään porukat ainakin kerran ja HPK on ollut näistä ylivoimaisesti paras. Olen samoilla linjoilla RD:n kanssa. Uskon, että HPK tulee olemaan aika korkealla runkosarjan päättyessä.

1 tykkäys

Minulla ei ole epäilystäkään siitä, etteikö Tappara tule jälleen keväällä olemaan kova. Kun tuohon rosteriin saadaan Morley ja Virta takaisin, niin se on aivan Liigan huippua. Laituriosasto on jopa Liigan paras.

Mutta. Tänä keväänä mestaruuden voittaminen tulee olemaan vaikeampaa kuin aikoihin. Syynä on se, että vastus on koventunut merkittävästi. Jos aiemmin Kärpät oli käytännössä se päävastus ja Lukon kanssa väännettiin varsin tasaväkisesti, niin tällä kaudella IFK ja Ilves ovat nousseet Kärppien kanssa liki samaan sarjaan. Jos Ilves oli maalin päässä ottelusarjan voitosta viime kohtaamisella, niin tällä kertaa sillä on aivan eri tason materiaali käytettävissään ja tamperelaisjoukkueiden kohdatessa Ilveksellä olisi myös todella kova nälkä pudottaa Tappara. IFK on hieman ailahdellut, mutta sen materiaali on todella kova. Jos sielläkin on ollut treenikausi päällä, niin se voisi selittää hieman vaikeampaa jaksoa.

Myös HPK ja JYP voivat olla keväällä erittäin pahoja paloja purtavaksi. Pennanen on Liigan paras valmentaja, joka tiristää materiaalista kaiken irti ja hakee tuloksen keinoja kaihtamatta. Larmin menetys ei ollut Kerholle yhtä paha kuin etukäteen arvioitiin. Tirkkonen puolestaan on saanut JYP:n koneen kuntoon ja siellä on todella taitavia yksilöitä myös.

Lukko ja KooKoo tulevat sitten seuravaana, eikä niitäkään voi aliarvioida. Lukko on minulle pieni mysteeri, että mihin se mahtaa keväällä yltää. KooKoo pelaa nähdäkseni nyt rosterinsa maksimin tasolla, mutta Tappara oli Kouvolassa melkoisessa pesukoneessa. Uskon kuitenkin Tapparaan, jos vastaan tulee jompikumpi näistä joukkueista. Sen sijaan Kärppien, Ilveksen ja IFK:n kanssa ollaan aika kolikonheittotilanteessa ja myös HPK sekä JYP pystyvät pistämään Tapparan koville keväällä.

Summa summarum Tappara on kova, mutta niin on vastuskin.

9 tykkäystä

Totta. Tappara oli tuolloin todella huonosti valmistautunut sarjaan. Varmaan eniten henkisesti. Nyt Tappara tietäisi jo etukäteen, että leikkimään ei voi lähteä. Olisi kyllä pitänyt tietää tuolloinkin.

Nyt siellä on kokemattomampi päävalmentaja. Toisaalta Ilveksen valmennustiimi lienee silti edelleen taktisesti vahva.

1 tykkäys

Ei kauheasti kiinnosta mitkää naapurin tai muiden joukkueiden tekemiset, enemmän kiinnostaa Tapparan tilanne. Kun saisivat käytettävissä olevat resurssit käyttöön, tolla porukalla mukaan lukien sairastupa on potentiaalia vähä ***keleesti. Nekun sais hönkimään täydellä höyryllä niin näkis kui käy, jos parempia tulee eteen niin minkäs teet, tällä menolla ei hyvä heilu.

4 tykkäystä

Kyllä Tapparalla on mahdollisuus mihin vaan, jos tuo joukkue saa hurmoksen päälle keväällä. Maalivahtiosasto on se pieni kysymysmerkki, että ei annettaisi siinä liikaa edgeä vastustajille (vs. Rybar/Annunen, Dostal…). Tiukoissa sarjoissa ne kuuluisat pienet marginaalit kuitenkin ratkaisevat. No mutta sehän riittää, että joko Garteig tai Heljanko on keväällä liekeissä (molempien ei tarvitse olla).

Tulee muuten vielä todella kova taistelu top 6 -sijoituksista, kun tuota sarjataulukkoa tarkastelee. Uskon IFK:n sieltä vielä nousevan ja KooKoolla tulee olemaan tiukkaa pitää suorasta pudotuspelipaikasta kiinni. Jännittävä kevät on edessä.

Lukkoon ja Hifkiin en luota tänäkään vuonna, joten nämä olisivat hyviä vastuksia pleijareissa.

Ite en näe kuin kovia vastustajia tulevaksi. Jo ihan ensimmäisellä kierroksella. Ehkä joku KalPa voisi olla ihan mieluinen.

1 tykkäys

Saa nähdä, miten myös Liiga organisaationa onnistuu vielä kakkimaan näiden keskustelussa yllä hyvin eri kanteilta perkailtujen ja jännittävien kevään asetelmiensa päälle, kun panokset ja paineet kasvavat ja huipentuvat. Ei pidä väheksyä tätäkään tosi synkeää heppaa ja lisäosallistujaa kilvassa.

Onhan tuossa monenlaista mielenkiintoista näkymää kehkeytymässä (lisätään vaikka nyt omalla tavallaan jännitteisiksi muodostumassa olevat suosikki / runkosarjapettyjä vs. haastaja / mahd. yllättäjä -säälipleijarinäkymät vielä muihin luetelluihin), mutta jotenkin viime aikojen meininkien pohjalta ei jaksa vielä olla edes kovin innoissaan kaikesta. Ennemmin huolettaa taas jo valmiiksi, miten kaikkea saadaan latisteltua ja pilattua erilaisilla sekoiluilla ja ryhdittömyyksillä.

Tapparalta vaaditaan kohennuksia vähän joka alueella ja paljon tiivistymistä, kasvua joukkueena vielä, se on selvää. Toisaalta suht samoin on muidenkin joukkueiden kohdalla. Terveystilanteet, avainpelaajien paluuaikataulut taas luovat kyllä laajoissa kuvissa suuren kysymysmerkin ja haasteen Kirves-leiriin, kuten monet ovat toteilleet. Toivottavasti kääntyvät vielä mahdollisimman parhain päin, muullekin osaltaan edellytyksiä takaillen.

Tästä olen samaa mieltä. Kärpät vienee runkosarjan, mikä oli varmaan lähes jokaisen papereissa odotusarvo jo elokuussa. Heti perässä on (aakkosjärjestyksessä) Hifk, Ilves, Jyp, KooKoo ja Tappara melko tiiviinä nippuna. Joka rosterissa (myös Kärpillä) on heikkoutensa ja vahvuutensa, joten odotan tasaisia play-offeja, missä sen hetken kunto, henki ja pieni tuuripomppu oikeassa kohtaa ratkaisee kuka menee jatkoon.

Sattumalla on jääkiekossa isompi merkitys kun ehkä halutaan myöntää. Esim. viime vuonna U20 välierässä Kanadan pelaajan maila poikki ja vastahyökkäyksestä Utusen tekemä maali, tai Torino 2006 Koivun maila poikki ja Ruotsin voittomaali tai Palolan kuti Karhusen räpylään jatkoajalla, tai Barkovin loukkaantuminen ennen finaaleja …

Tilanne on niin tasainen tänä vuonna että väkisin joku ”iso ennakkosuosikki” putoaa jo 1. kierroksella riippumatta mitenkään siitä miten runkosarjassa käy. Se voi olla Tappara tai sitten ei. Aika näyttää.

Myönnän että ärsyttää katsoa kun Tappara pelaa kuin ”keskikastin joukkue” (sijat 5-9) ja pudottelee ”helppoja pisteitä” sinne tänne, mutta yritän muistaa että niitä pisteitä ei huhtikuun alussa kukaan enää muista.

5 tykkäystä

Ilves taitaa olla Kärppien runkosarjavoiton kovin haastaja. Kärpät on alkanut menettään pisteitä ja Ilveksen peli toimii kuin junan vessa. Pelaajilla on terve into päällä ja tekeminen on tehokasta ja hauskaa. Piste-eroa on 11 pistettä, joka on periaatteessa mahdollinen kurottava, mutta käytäntö on aina käytäntö.

Kärpillä 2 peliä vähemmän pelattuna. Kyllähän Ilves tiukasti tuosta kakkospaikasta pelaa. Tapparan loukit ja ailahteleva peli meinaa luistattaa taulukossa alaspäin mutta mihin asti valutaan sitä saamme jännittää.

Katselin tuossa sarjataulukkoa ja simuloin mielessäni pleijareita. Otan tässä huomioon vain ne vaihtoehdot, joissa Tappara pääsee välieriin, sillä muut vaihtoehdot ei juuri kiinnosta. Silloin näyttäisi todennäköisimmin siltä, riippuen loppurunkosarjan menestyksestä, vastaan tulisi välierissä joko Ilves tai Kärpät. Eli loppuottelupaikka on tänä vuonna ns. kiven alla (ei enää Kiven).

Toisaalta jopa toivoisin, että ehkä mieluummin Kärpät vastaan välierissä, niin liigafinaalissa nähtäisiin Ilves pitkästä aikaa tai KooKoo ensimmäistä kertaa.

Kommentoin myös palstalla näkyvää tyytymättömyyttä ja epäuskoa: Tappara on kontannut hienon alun jälkeen kohta 3kk, mutta tätä on nähty Rautakorven joukkueilta ennenkin. Luottoa löytyy, että pleijareissa joukkue parantaa roimasti ja on parhaimmillaan loppukeväällä.

Tällaista kokemusta, kulttuuria ja osaamista ei välttämättä löydy Ilvekseltä ja KooKoolta, jotka ennemminkin luottavat omien pelaajien “kuumuuteen” ja voittamisen paloon. Välillä tällaisellakin meiningillä on voitettu, esimerkkeinä Ässät ja HPK. Rautakorven Tappara on luottanut enemmän rutiiniin, tiukkaan playoffs-kiekkoon ja pelikirjaan, kuin hengen voimaan. Ehkä tämä on myös se syy, miksi tuloksena on useammin ollut hopea kuin kulta.

5 tykkäystä

Eli 2/3 joukosta: Hifk, Jyp ja KooKoo häviää 1. play-off sarjansa. Kertoo vain sen miten tiukkaa keväällä tulee olemaan.

Edit: Vertailin SHLn ja Liigan keskikastin joukkueiden eroja. Liiga on jakautunut kahtia sijojen 8 ja 9 välistä (ero 17p!!). SHLn sijat 8-11 ero on 9p. (pelattu 32 matsia). Liigan osalta voi olla kyse yhden kauden ”poikkeustilasta”, mutta väistämättä tulee taas kerran mieleen se että 13 joukkuetta on sopiva määrä. (mainitaan nyt, vaikka on ehkä toisen ketjun asia)