Jukureihin ei tainnut uskoa ennen kautta kuin minä ja Tuukka Mäntylä. Ja minäkin vain siksi, että I Seksi-Jukurit. Useammalla vedonlyöntilafkalla oli isoimmat mestaruuskertoimet Jukureille. Salmisen lisäksi on päässyt yllättämään, että tahti on edelleen tällä tasolla. Ja ovat pystyneet jopa kiristämään. Olen huomannut, että olen alkanut epäillä uskoni riittävyyttä. En tiedä riittääkö se enää kovinkaan pitkälle. Toisaalta Jukureista on tullut myös mainstream, joten vankkureissa alkaa olla liian ahdasta makuuni.
5 tykkäystä