Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2021-22

“LOPPUSUORA häämöttää, ja Ilves on matkalla ensimmäiseen runkosarjan voittoonsa sitten kevään 1988.”

Onhan se nyt maukasta isona ja pahana ryöstää sympaattiselta pikku-Ilvekseltä runkosarjan voitto kädestä, vähän kuin playoff-sarja vuonna 2017 :wink: Saavat taas Ilves-fanit hehkuttaa upeaa suoritusta, joka juuri ja juuri jäi huonommaksi kuin Tapparalla :slight_smile:
Ilves on 5 pisteen päässä, meillä on rästipeli odottamassa ja keskinäinen siihen lisäksi.
Kova loppurutistus on tulossa, mutta meidän seura sen hoitaa hyvin.

6 tykkäystä

Jukureihin ei tainnut uskoa ennen kautta kuin minä ja Tuukka Mäntylä. Ja minäkin vain siksi, että I :heart: Seksi-Jukurit. Useammalla vedonlyöntilafkalla oli isoimmat mestaruuskertoimet Jukureille. Salmisen lisäksi on päässyt yllättämään, että tahti on edelleen tällä tasolla. Ja ovat pystyneet jopa kiristämään. Olen huomannut, että olen alkanut epäillä uskoni riittävyyttä. En tiedä riittääkö se enää kovinkaan pitkälle. Toisaalta Jukureista on tullut myös mainstream, joten vankkureissa alkaa olla liian ahdasta makuuni.

5 tykkäystä

Materiaalin laajuus ja loukkaantumiset vielä heiluttelee sijoituksia. Tapparalla alkaa olla miehet terveitä mikä on näkynyt otteissa.

En ole Ilvestä seurannut kovin tiiviisti. Löytyykö sieltä laajuutta reservistä kuinka paljon?

Löytyy. Ja on ”suurin suosikkini” runkosarjan voittajaksi, koska ovat pystyneet voittamaan koko kauden sekalaisella peleillä ja erikoisilla kokoonpanoilla. Mikään ei viittaa siihen, että Ilves hyytyisi, vaan napsii loputkin pisteet tämän kauden tuttuun tapaan.

3 tykkäystä

Koko kauden? Kyllä sielläkin vaadittiin syksyllä Myrrälle potkuja, tuskin silloin oli voittokulkua. Suurin suosikki tietysti rs-voittajaksi, kun kärjessä ovat.

Tappara joka tapauksessa hukkasi pisteitä liikaa syksyllä, mitä Ilves ei tehnyt. Siitä syystä Ilves vahvoilla runkosarjan voittajaksi.

1 tykkäys

Hukkasi liikaa, mutta periaatteessa voi olla lauantaina edellä? Kyllä uskon Ilveksenkin hukanneen pisteitä, kun Myrrälle potkuja vaadittiin ja pidettiin jopa todennäköisinä.

Kai se on todennäköisintä, että runkosarjan johtaja voittaa runkosarjan, kun alle kolmannes on pelaamatta. Tappara raksittiin pois runkosarjan voittokisasta jo joulukuussa, ehkä jopa aikaisemminkin. PPG-laskurit kävi kuumana. Aika paljon on muuttunut siitä. Ollaan ihan realistisesti kisassa mukana. Tapparalaisittain helmikuu pitää vetää luonnollisesti hyvin ja ainakin toinen paikallinen voittaa, jos ykköseksi mielitään. Koronapoissaolot voivat sekoittaa pakkaa vielä.

Ollaan melkein sillä suoralla, että pelin pitää alkaa olla kunnossa. Ja meidän tapauksessa se toisi myös runkosarjamenestystä sivutuotteena.

6 tykkäystä

Ilves voitti ensimmäisestä 10 ottelusta 4, eli ei sielläkään ihan superalku ollut. Tappara on rästipelin ja paikallisen voittamalla sarjakärki, eli ei nyt liikaa pisteitä ole hukattu.

Ilves on edelleen varmasti todennäköisin runkosarjavoittaja, mutta eiköhän pikkuveli ala pisteitä tiputella ja iso paha Tappara ajaa vielä ohi.

1 tykkäys

Tilannehan on ihan auki vielä runkosarjan voittajaksi. Mutta Ilves on kyennyt raapimaan pisteitä heikoilla peleillä, kun Tappara pisteitä hävisi heikoilla peleillä. Siitä syystä ollaan tilanteessa, että Ilves on kärjessä ja on suosikkini runkosarjan voittajaksi.

Nyt asetan itseni jankutus kieltoon, koska olen ilmaissut mielipidefaktani tarpeeksi selkeästi.

1 tykkäys

Mihin perustuu, että heikolla pelillä? Muutamat “ihmenousut” ainakin löytyy, se kielii yleensä hyvästä itseluottamuksesta. Eihän se Ilves ole voinut kauheasti pidempään niitä pisteitä napsia, kun ero niin pieni? Vai pelaako Ilves nähdäksesi edelleen huonosti ja silti kerää pinnoja?

Edit. Tappara on kuntopuntareissa Ilveksen edellä kuntopuntareissa, jos otanta on 5, 10, 15, 20, 25 tai 30 peliä. Sikäli olet siis oikeassa, että jokusen pinnan se on enemmän kerännyt syksyllä. Toisaalta ero rästipelin voittamalla 2 pistettä.

1 tykkäys

Tappara voi olla johdossa jo lauantain jälkeen ja Ilveksellä peli enemmän. Uskon että Tappara on sarjakärki tämän kuun lopussa.

3 tykkäystä

Edelleen tosi omituinen kausi, alkaen siitä että sitä johdetaan <2.00 PPG tuloksella. Jos siellä joku olisi rallatellut vähän kovempaan tahtiin, niin haaveilemani runkosarjan voitto olisi tosiaan vain haave.

Moni joukkue on myös vetänyt todella kaksijakoisesti, kuten Lukko ja HPK – tai toiseen suuntaan TPS. Se että Jukureiden tähdenlento on jaksanut lisää runkosarjan yllättävyyttä.

Hauska nähdä mitä tästä tulee ja vähemmän hauskaa jos pandemia aiheuttaa vielä lisää varianssia. CHL-finaali on Tapparalle vielä lisärasite, vaikka on vain yksittäinen peli – siihen varmasti pumpataan renkaita sen minkä pystytään.

2 tykkäystä

Keskinäisiä on vielä kaksi. Ilves näkökulmasta seuraavaksi ohjelmassa: Hpk, Tappara, Sport ja Jukurit, jolle juuri hävisivät.

Voimasuhteet ehtii muuttua vielä monta kertaa. Veikkaan samalla Kärppien putoavan ”sääleihin”.

Jälkimmäinen tilasto muuttaakin jo havainnollisesti muttei ehkä niin yllättävästi myös tamperelaisten vertailua aika toisennäköiseksi.

Pitkät kaudet, muutoksia ja vaihteluita tapahtuu. Ei ole niin kovin harvinaista lajissa. Yleisesti päivän nimien ja logojen merkitystä ehkä vähän tavataan liioitella, päivän peliesitysten merkitystä vähätellä.

Jukurit on toki kauden sensaatio vaihtelevista trendeistä, banaaliuksista ja luottamustasoista riippumattakin. Menossa esimerkiksi 100 pisteen tuolle puolen, jos pelaavat loput ottelut yli 1,33:n keskiarvolla. Playoffeissa kaikki vain extralisäarvoa siihen päälle.

Jokinen toisintaa Lehterän, Niemisen tulokasvalmentajastorylineja.

3 tykkäystä

Ei löydy. Leveyttä, mihin tuo sinun “Löytyy” viittaa. Esim eilisessä Jukurit pelissä Antti Saarela oli ykkösen keskellä ja Miro Nalli nelosen keskellä. Kumpikaan ei ole sentteri. Juuso Pulli (puolustaja) on nelosen laidassa ja A-juniori Nyman oli edelleen rosterissa, vaikka ei ole vielä Kosin kanssa liigatasoa. Poissaoloja kuitenkin hyökkäyksessä vain Kontiola, Mäntykivi ja Virtanen. Ei se 3 pelaajan jälkeen tuolta saa näyttää. Onneksi ilm vahvistuksia hyökkäykseen on tulossa. KHL runkosarjan keskeytyksen takia ihan pelimiehiäkin liikkeellä.

1 tykkäys

Hiihtolomaviikon starttaava viikonloppu on aika tärkeä runkkarin voiton kannalta:

pe 25.2 Ilves-Tappara
la 26.2 Tappara-HIFK
su 27.2 Ilves-HIFK

Runkosarjan loppuohjelmaa ei vielä kannata miettiä, mutta HIFK:lla on mielestäni pahin. Jukurien loppu on helpoin. Tosin ennen kevyehköä loppua on Jukureilla huikea viikko:
ke 16.2 HIFK-Jukurit
to 17.2 Jukurit-Lukko
La 19.2 Ilves-Jukurit
Su 20.2 Tappara-Jukurit

Tapparalla näennäisesti etua, kun on rankan viikon vikana. Tuo saatetaan menettää la peliajoissa. Ilves-Jukurit jo 14.30. Tapparan peli la alkaa vasta 19.30.

Ketjun pöhistessä lienee hyvä hetki katsastaa taas joukkueiden maalierot; ja kappas vain, Tappara liihottaa yhä ylhäisessä yksinäisyydessään! Alla kuuden kärki (en jaksa kännykällä käydä kaikkia läpi):

  1. Tappara: +51 (139-88)
  2. Kärpät: +29 (138‐109)
  3. HIFK: +28 (134-106)
  4. Lukko: +25 (125-100)
  5. Ilves: +24 (143-119)
  6. HPK: +15 (97-82)

Tämä tilasto tukee täälläkin esitettyä näkemystä, että Tapparalla oli alkukaudesta suuria vaikeuksia kääntää tiukkoja maalin pelejä voitoiksi toisin kuin esim. Ilveksellä on ollut.

Lopuksi jätän tähän sellaisen heiton, että ainakin omien mielikuvien mukaan ylivoimainen maaliero runkosarjassa on kielinyt menestyksestä myös keväällä. Tällainen pinttymä ainakin minulle on jäänyt mm. joiltain Kärppien mestaruuskeväiltä sekä viime kauden Lukosta. Tämän voi joku oikea tilastoniilo sitten varmistaa oikeaksi tai teilata täytenä hömppänä.

3 tykkäystä

Keväällä korostuu etenkin puolustus, eli maalierosta päästettyjen maalien sarakkeeseen kannattaa erityisesti kiinnittää huomiota. Tapparan puolustus on vain tiivistynyt sarjan edetessä. Todella hyvä tilanne. Ainoastaan maalivahtiosasto Heljangon varassa turhan paljon.

Mutta samaa mieltä tuosta maalierosta. Kyllä se jotain kertoo sekin.

3 tykkäystä

Vähän reissaamista lisää. En sen vaikutuksesta olis huolissani. Isoin riski on edelleen joukkueilla korona. Kuten nyt viimeksi esim JYP:in tapauksessa nähtiin, voi koska tahansa useampi pelaaja tippua viikoksi. Positiivisen testin jälkeen liigapelaaja on 5 vuorokautta pois joukkueen toiminnasta, vaikka olisi oireeton. Pelaajat on ihan normi ihmisiä. Puolet Euroopan ihmisistä on1-2kk jälkeen koronan sairastanut. Tulee koskemaan ihan joka joukkuetta jossain välissä. Mieluusti runkosarjan puolella…

1 tykkäys