Tapparan ja Ilveksen ero on tasurit, pelimerkki X. Tapparalla on yksi suora voitto enemmän, yksi ottelu vähemmän pelanneena, mutta Ilveksellä on suoria tappioita koko Liigan vähiten.
Juuri näin. Olisi pitänyt muotoilla, että Ilves on saanut tiukoista peleistä kaivettua enemmän pisteitä.
Tappara tosiaan pudotteli vastustajille melko paljon halvahkoja pisteitä alkukaudesta, ehkä paljolti pelillis-kollektiivisista kasvusyistä johtuen. Hyvänä huonona tapausesimerkkinä vaikkapa ensimmäinen paikallispeli. Toisaalta pitkissä sarjoissa ja vahvempien jaksojen myötä tuollaisetkin vaiheet joskus tasoittuvat.
Hyvä maaliero on tietty tyypillisesti myös hyvillä runkosarjajoukkueilla. Eli niin ja näin…
Edellä esitetty sarjataulukkoennuste edellyttäisi Tapparalta reippaasti yli kahden pisteen ottelutahtia loppusavotoistakin. Ilvekselle riittäisi 1,77. Ei tietoa, miten laskettu, mutta eipä valiteta, jos toteutuu. Edeltäneissä 18 ottelussa joukkueiden ero kuitenkin vain neljä pistettä.
Kyllähän sarjaohjelmatkin osaltaan luovat eri joukkueille melko erilaisia kulkuja kohti kevään pudotuspelejä. Tapparalla kolmen ja neljän ottelun viikkoja, poikkeuksena vain CHL-finaaliviikko matkoineen. Kun taas vaikka Kärpillä, Ilveksellä pelkkää liigarutiinia, joukossa kahdenkin ottelun viikkoja. Jne.
Huomisesta perjantaista alkaen helmikuun kahden viimeisen viikon jänteillä (11.–27.2.) Nokialla pelataan yhteensä 13 liigaottelua (7 x Tappara, 6 x Ilves; mukana kaksi paikallispeliä, yksi kahden ottelun päivä, yht. vain viisi “välipäivää” – paljon kiekkotapahtumia).
Tapparalla alkaa lauantain paikallispelistä kahdeksan peräkkäisen areena-ottelun rypistys ennen CHL-reissua. Onneksi joukkue voittaa jo kotihallissakin.
Katsoin nopeasti tilastot kaudesta 2015 - 2016 eteenpäin (eli juuri sun Kärppä-muistot jäi pois , voin lisätä enemmän kausia exceliin jos työt antaa myöten).
Kausina 2015-2016 – 2020-2021 runkosarjan parhaalla maalierolla pelannut joukkue on joka vuosi ollut finaaleissa, mestaruus on tullut 3x (Tappara 2016-2017, Kärpät 2017-2018, Lukko 2020-2021)
Ylivoimaisesti runkosarjan paras maaliero tällä aikavälillä on ollut 2017-2018 Kärpillä (+21 toiseksi parhaaseen), 2018-2019 Kärpillä (+61 toiseksi parhaaseen!!) ja 2020-2021 Lukolla (+50 toiseksi parhaaseen). Lisäksi hieman isompi ero toiseksi parhaaseen maalieroon oli Tapparalla 2016-2017, +12 toiseksi parhaaseen. Näillä hieman muita paremmilla maalieroilla 3/4 kertaa on voitettu mestaruus.
Ainakaan viimeisen 6 kauden aikana runkosarjan päästetyt maalit eivät kovin hyvin ole korreloineet mestaruuden kanssa, sillä tämän aikavälin mestareista pelkästään 2020-2021 Lukko oli myös runkosarjassa vähiten maaleja päästänyt joukkue.
Eniten tehtyjä maaleja -sarake taas on tällä hyvinkin lyhyellä aikavälillä antanut menestyksestä enemmän osviittaa:
Runkosarjassa eniten maaleja tehnyt joukkue voitti myös mestaruuden kausina 2016-2017, 2017-2018 ja 2020-2021. Joka kerta eniten maaleja tehnyt joukkue on pelannut finaaleissa, eli sekä paras maaliero, että eniten tehtyjä maaleja -sarake on ennustanut hyvin finaaleihin pääsyä.
Kausi | Mestari | Runkosarjan paras maaliero | Eniten tehtyjä | Vähiten päästettyjä |
---|---|---|---|---|
2015-2016 | Tappara | HIFK (2.) | HIFK | Kärpät |
2016-2017 | Tappara | Tappara (1.) | Tappara | TPS/JYP |
2017-2018 | Kärpät | Kärpät (1.) | Kärpät | HIFK |
2018-2019 | HPK | Kärpät (2.) | Kärpät | Kärpät |
2019-2020 | Ei pelattu | Kärpät | Lukko | Kärpät |
2020-2021 | Lukko | Lukko (1.) | Lukko | Lukko |
Eipä se mielikuva nyt ainakaan aivan täysin perusteeton näemmä ollut! Kiitos tosi hyvästä koonnista!
Kävin nyt kuitenkin itse vielä kurkkaamassa vielä ne Kärppien kaudet 2013-2014 ja 2014-2015, ja molemmilla kausilla Kärpillä oli sarjan paras maaliero. Noista kausista ensimmäisellä oululaisten maaliero oli hurja 190-106 (+84), joka oli huimat 44 pykälää kakkosena olevaa Tapparaa (168 - 128 = +40) parempi. Tuota seuraavalla kaudella ero oli tosin selvästi pienempi.
Taitaa sauna olla viilentynyt ja siellä sovittu sopimus vihdottu riekaleiksi, sillä aika paljon vahvistetaan rivejä siellä täällä. Jokunen kausi sitten ihmettelin, missä kaikki venäläiset vahvistukset on.
Tein taas Sarjataulukkolaskurin™ avulla oman veikkaukseni runkosarjan lopputilanteesta. Sen mukaan Tappara sijoittuu ykköseksi niukalla erolla Ilvekseen ja Jukureihin. Seuraavana tulee kolmikko Lukko, HIFK ja Kärpät. Säälipleijareihin voivat päästä kaikki joukkueet joukosta HPK, KooKoo, TPS, KalPa, Pelicans ja Sport, mutta päädyin pareihin HPK–KalPa ja KooKoo–TPS. JYPillä, SaiPalla ja Ässillä ei ole oikein enää toivoa päästä pleijareihin.
Jos Tappara ei runkosarjan voittoa viekään vaan joku muu joukkue, soisin tuon kunnian mieluummin Jukureille kuin Ilvekselle, mutta mieluummin Ilvekselle kuin HIFK:lle.
En nyt parempaakaan ketjua löytänyt. Tilanne on se mikä on eikä tälle nyt voi mitään. Mutta onhan tämä aika koomista, kun kaikki liigajoukkueet lainaavat toisiltaan pelaajia saadakseen edes rosterin kasaan otteluihin. Urheilullisesti ei ihan optimaalinen tilanne, toki tätä on jatkunut nyt sieltä keväästä 2020.
20 ottelun kuntopuntari on mielenkiintoinen, TOP6:
- Tappara 48p
- Lukko 45p
- Jukurit 42p
- Ilves 38p
- HPK 37p
- KalPa 37p
Taisi olla Tappara kuntopuntarin ykkönen, kun otanta on 5, 10 tai 20 peliä. 15 pelin otannalla Lukko kiilasi ohi, mutta hyväksyttävä kakkossija siinäkin. Reilua kontata alkukaudesta, muuten olis voitto jo taskussa.
Lukosta on puhuttu yllättävän vähän. Hiipinyt takaa ja kaukaa kärkikahinoihin. Konttasi alkukauden täydellisesti mikä hämää kun katsoo pelkästään sarjatalukkoa. Selkeä TOP4 joukkue tällä hetkellä. Riittääkö kannuun saakka?
Kyllähän top4 on todella tasainen pelillisesti tällä hetkellä. Silti jos järjestykseen pitäisi laittaa niin olisko jotenkin näin:
Tappara
Jukurit
Ilves
Lukko
Tänään nähdään kumpi nyt on kovemmassa tikissä, Tappara vai Jukurit.
Jukurit niistänyt nyt lähiaikoina Ilvekseltä 6/6 pistettä jättäen molemmissa peleissä Ilveksen nollille joten oikeutetusti Jukurit on arvioitava Ilveksen edelle. Lukko/Ilves tuossa nyt on vaan jotenkin päin.
En laskisi vielä ihan näin. HPK on kovassa iskussa, ja TPS alkanut myöskin voittamaan 2kk sukeltelun jälkeen.
1.Jukurit pts 88
2.Tappara pts 87
3.Ilves pts 86
4.Hifk pts 80
5.HPK pts 78
6.TPS pts 76
Top 6 kumminkin 12 pts sisällä, ja ei kauheat erot vielä 7-9 porukkaan myöskään
Voimasuhteita voidaan alkaa katsomaan sitten, kun alkaa olemaan 50 peliä kasassa kaikilla. Tosin korona voi tulla, ja sotkea vielä kaiken uusiksi
Niin, no molemmissa peleissä Ilvekseltä puuttunut paljon avainpelaajia ja toisessa Ojasta lukuunottamatta kaikki valmentajatkin.
Niin, ja eilinen ratkesi vielä vähä tuomarien avustuksella
Jukurit pelannut Ilvestä 4 peliä enemmän ja on kerännyt 2 pistettä enemmän, että kyllä laskisin Ilveksen Jukureiden ohi tässä kohtaa.
Itse luulen Lukon olevan paha kanto kaskessa keväällä. Hyvä joukkuehan siellä kasassa ja liitua hankkia vielä mahdollisia vahvistuksia, mutta turhaan niitä eivät tee.
Niin itse arvotan tämän hetken voimasuhteet tämän hetken otteiden perusteella. Ihan niin kuin Ilves olisi ainut joka on pelannut pelejään vajaakuntoisena. News flash, kaikki joukkueet ovat tehneet niin ennemmin tai myöhemmin. Molemmat Ilves-Jukurit pelit katsoneena Jukurit on pelannut paremmin. Ilveksellä on ollut hetkensä mutta Jukurit on enemmän vyöryttänyt noissa peleissä. Tapparan ehkä hieman värilasein nostin ykköseksi mutta Tappara kyllä dominoi pelejään aika pitkälti. Tänään määrittyy kumpi joukkue, Tappara vaiko Jukurit on liigan kärkipaikalla.
Edit: lisättäköön vielä sen verran, että siinä missä Tapparalla, Jukureilla, Lukolla ja HPK:lla käyrä osoittaa vahvasti kevääseen päin niin nähtävästi vastaavasti Ilveksellä ja HIFKillä on käyrä ollut vähän laskussa.
Niin, mutta puhuinkin noista otteluista Jukureita vastaan. Hieman epäreilua verrata parhaalla rosterilla pelaavaa Jukureita ja Ilvestä jolta puuttuu yli puolet parhaista pelaajista.
Molemmat ottelut olivat sitäpaitsi hyvin tasaisia.
Joo, Lukko on päässyt lopulta hyvin mestaruuskrapulasta yli ja ohi. Kovaa nousua tehnyt, mutta en usko, että tuplaan riittää. Mielestäni kuitenkin heikentynyt viime kaudesta ja mestaruuden uusiminen on aina hankalaa.
Olisko mitään tekemistä sillä, että kyseiset joukkueet ovat viime ajat kärsineet melko kovasti korona poissaoloista. Kaksi kentällistä vakio kokoonpanon äijiä sivussa, niin minkä tahansa joukkueen käyrä lähtee laskuun.
Jukureista sellainen havainto että ainakin sunnuntaina avainkaksikko Palmu-Räty oli todella isossa roolissa, sillä pelasivat ykkös ylivoiman ja ykkös alivoiman. Muutenkin kärkiyksilöillä kovia peliaikoja. Uskon että kostautuu jossain vaiheessa.
Toki jos saavat hyvän playoff-puun niin se voi riittää pitkälle. Monena vuonna finaaleissa on ollut ennakkosuosikki vs. yllätäjä, mutta jälkimmäisellä on sitten pyyhitty jäätä kun realiteetit tulevat vastaan. Esimerkkinä vaikka 2017 Tappara - KalPa.
Tässä kaudessa on liikaa ulkopelillisiä häiriötekijöitä, joten mestari ei välttämättä ole urheilullisesti paras. Uskon edelleen kolmikkoon Tappara/HIFK/Ilves ja voisiko Lukko olla musta hevonen.
Nyt pitäisi nähdä joukkueita ehyillä rostereilla.